Syyskuussa vielä huvitellaan tunnelmallisessa huvipuistossa – Linnanmäen Valokarnevaali siirtyy ensi vuodelle

Linnanmäen huvipuistokausi 2020 on ollut hyvin poikkeuksellinen. Kausi aloitettiin seitsemän viikkoa myöhässä, uudenlaisin järjestelyin. Maailman huvipuistotoimiala on tehnyt tiivistä yhteistyötä koko vuoden jakamalla kokemuksiaan ja oppejaan, varmistaakseen terveydelle turvallisen huvittelukokemuksen kaikille asiakkailleen. Linnanmäki on erityisen iloinen siitä, että huvipuistossa huvittelu on ollut terveydelle turvallista sekä huvipuiston henkilöstölle että asiakkaille koko huvikauden ajan.
Linnanmäen kauden päättävä Valokarnevaali on perinteisesti houkutellut runsaasti asiakkaita ihastelemaan valojen väriloistoa pimenevinä syysiltoina sekä nauttimaan huvilaiteajeluista värikkäiden valojen lomassa. Vallitsevan poikkeustilanteen johdosta Linnanmäen Huvipuisto on kuitenkin tehnyt päätöksen siirtää 15. Valokarnevaalin seuraavalle vuodelle. Näin ollen Linnanmäen huvikausi 2020 päättyy sunnuntaina 27.9.
Linnanmäki tiedostaa, että perinteistä Valokarnevaalia tullaan kaipaamaan. Huvikauden 2020 päättävään viikonloppuun halutaan siksi panostaa. Linnanmäeltä muistutetaan, että nyt on vielä oiva ajankohta hyödyntää Kausihupia tai tälle kaudelle ostettuja rannekelahjakortteja, sillä huvipuistokävijöitä hemmotellaan pimenevissä syysilloissa huvipuiston väriloiston lisäksi liikkuvilla valohahmoilla. Sunnuntai-illan viimeisinä minuutteina kuullaan Vuoristoradan jarrumiesten perinteinen kauden päätöskierros junatorvien säestämänä.
Linnanmäellä on käynnissä huvihullutukset viimeisen viikonlopun ajan. Onnenpyörää voi pyöritellä kolme kierrosta kahden hinnalla. Lisäksi asiakkaat voivat viedä huvimuistot koteihinsa lautapelin tai huvipuistoherkkujen muodossa. Pääportin Shop Caramellissä on tarjolla monia herkkuja puoleen hintaan ja HupiCity-lautapelin ostaja saa Linnanmäki-muistipelin kaupan päälle. Tarjoukset ovat voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.
Lisätietoja päätösviikonlopusta: www.linnanmaki.fi/fi/veikeat-vinkit-viimeiseen-hupiviikonloppuun
- Hohtavat ja liikkuvat valohahmot huvipuistossa la-su 26.-27.9. klo 18 alkaen.
- Vuoristoradan jarrumiesten kauden päätöskierros junatorvien soidessa su 27.9. klo 20.58.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia AdlivankinToimitusjohtaja
Puh:040 418 7788pia.adlivankin@linnanmaki.fiJessi RistiläViestintäkoordinaattori
Puh:0405103847jessi.ristila@linnanmaki.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lasten Päivän Säätiön ovat perustaneet kuusi lastensuojelujärjestöä: Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Lasten Päivän Säätiö on jo vuosikymmeniä ylläpitänyt ja kehittänyt Linnanmäen Huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle. Huvittelemalla Linnanmäellä kaikki asiakkaamme tukevat lastensuojelutyötä. Linnanmäen pääyhteistyökumppanit vuonna 2020 ovat SOK / HOK-Elanto, Unilever Finland Oy ja Oy Hartwall Ab. Linnanmäen yhteistyökumppaneina nämä yritykset tukevat omalla panoksellaan arvokasta lastensuojelutyötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki
Siluettitaiteilija Sirkka Lekman palaa Linnanmäelle – yli 50 000 leikattua muotokuvaa saa jatkoa3.7.2025 12:36:23 EEST | Tiedote
Linnanmäen juhlavuosi saa erityisen lisän, kun ikoninen siluettitaiteilija Sirkka Lekman palaa huvipuistoon leikkaamaan huvittelijoiden siluetteja. Sirkan siluettiateljee avataan maanantaina 7.7. klo 14, ja taiteilija on tavattavissa päivittäin 7.–20.7. klo 14–19.
9-vuotias Kaarlo oli Linnanmäen historian 69. miljoonas huvittelija26.6.2025 16:35:11 EEST | Tiedote
Linnanmäen huvipuistossa juhlistettiin tänään historiallista hetkeä, kun huvittelemaan saapui kaikkien aikojen 69 000 000:s kävijä. Onnekas juhla-asiakas, 9-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kaarlo Halkilahti perheineen, yllätettiin portilla Rolle-pellen ja hupimestareiden toimesta taputuksilla ja lahjakasseilla.
Linnanmäellä huvitellaan läpi juhannuksen18.6.2025 13:16:03 EEST | Tiedote
Linnanmäki on avoinna juhannuksen ajan jokaisena päivänä klo 11–21. Keskikesän juhlan pyöräyttää käyntiin Lintsitanssit. Huvipuiston juhannus on täynnä riemuntäyteistä huvittelua sekä ripaus hattaramaista juhannustaikaa.
Återkallelse av produkt: Borgbacken drar tillbaka spelvinst från Onnenveto-spelet från tiden 30.4.-1.5.202526.5.2025 11:27:54 EEST | Pressmeddelande
Borgbacken drar tillbaka spelvinst som utdelats från Onnenveto-spelet vid Huvudporten från tiden 30.4.-1.5.2025. Spelvinsten ifråga är en Puffer-larvleksak från vilken det kan lossna en del, vilken kan orsaka kvävningsrisk.
Tuotteen takaisinveto: Linnanmäki vetää takaisin Onnenveto-pelin pelivoittotuotteen ajalta 30.4.–1.5.202523.5.2025 16:02:41 EEST | Tiedote
Linnanmäki vetää takaisin Pääportin Onnenveto-pelissä ajalla 30.4.–1.5.2025 jaetun pelivoiton, Puffer-toukkalelun. Tuotteessa on havaittu puute, jonka takia tuotteesta saattaa irrota osa, joka voi aiheuttaa tukehtumisvaaran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme