Mehiläinen rikkoi työehtosopimusta, työnantajaliitto HALI laiminlöi valvontavelvollisuutensa
23.9.2020 10:00:00 EEST | Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer | Tiedote

Mehiläinen on vuoden 2016 helmikuussa poistanut ja alentanut työn vaativuuden perusteella maksettavia erityistekijälisiä. Käytännössä päätös on merkinnyt sitä, että helmikuusta 2016 alkaen palkatuille työntekijöille maksetut erityistekijälisät ovat olleet pienempiä kuin aiemmin Mehiläiseen palkattujen työntekijöiden lisät. Tehy, SuPer ja ERTO katsoivat, että Mehiläinen on toiminnallaan laiminlyönyt samapalkkaisuuden periaatetta ja maksanut samasta työstä erisuuruista palkkaa.
Erimielisyysneuvottelujen päätteeksi Mehiläinen ilmoitti syksyllä 2018, että yritys haluaa sopia asian palkansaajajärjestöjen Tehyn, SuPerin ja ERTOn kanssa. Keväällä 2019 yritys kuitenkin ilmoitti, että se ei korjaakaan palkkaeroja oma-aloitteisesti, vaan palkansaajajärjestöjen on riitautettava jokaista työntekijää koskeva palkkaerimielisyys erikseen.
Saman vuoden huhtikuussa Mehiläisen pääluottamusmies pyysi tietoja työntekijöille maksettavista erityistekijälisistä ja niiden määristä, mutta yritys kieltäytyi antamasta tietoja. Myös yksityistä sosiaali- ja terveysalaa edustava työnantajaliitto Hyvinvointiala HALI tuki Mehiläisen päätöstä ja ilmoitti ettei tietoja tarvitse antaa palkkaerojen selvittämiseksi.
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry eli Tehy, SuPer ja ERTO nostivat kanteen työtuomioistuimessa syksyllä 2019, koska paikkatietoja ei annettu pääluottamusmiehelle palkkaerojen selvittämiseksi.
Työtuomioistuimen tuomion mukaan Mehiläinen on rikkonut terveyspalvelualan työehtosopimuksen määräyksiä jättämällä antamatta pääluottamusmiehelle tietoja palkoista ja maksetuista erityistekijälisistä.
Työtuomioistuin tuomitsi Mehiläisen maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen rikkomisesta. Myös HALI joutuu maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuutensa laiminlyönnistä. Lisäksi Mehiläinen ja HALI joutuvat korvaamaan Sote ry:n oikeudenkäyntikulut.
Tehy, SuPer ja ERTO paheksuvat Mehiläistä, joka on rikkonut työehtosopimusta. Yritys on merkittävä terveyspalvelualan toimija, jonka pitäisi noudattaa työehtosopimuksia.
Yksityisellä sote-alalla on laajemminkin ongelmia tietojen saannin kanssa. Yritykset eivät halua antaa luottamusmiehille tarpeellisia tietoja, vaikka liputtavat paikallisen sopimisen puolesta.
Lisätietoja:
Tehyn lakimies Hanna Huotari, puh. 040 521 1685
SuPerin yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, 050 385 8042
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, puh 09 6132 3233
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
SuPer: Seuraavan hallituksen tulee kumota nk. määräaikaisuuslaki21.5.2026 14:16:32 EEST | Tiedote
Eduskunta on 20.5.2026 tehnyt muutoksia työsopimuslakiin, jotka mahdollistavat määräaikaisten työsopimusten solmimisen ilman perustetta vuoden ajaksi, jos työsopimus on ensimmäinen työnantajan ja työntekijän välillä. – SuPer on vastustanut lakiesitystä alusta alkaen, koska se heikentää naisvaltaisen hoitoalan työsuhdeturvaa, sanoo SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg. SuPer vaatii, että seuraava hallitus puuttuu tilanteeseen välittömästi ja korjaa työsopimuslain määräaikaisuuksien osalta ennalleen.
SuPer: Yksityiselle terveyspalvelualalle on syntynyt sopimusratkaisu – palkkaratkaisu on yleisen linjan mukainen12.5.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Sote ry (SuPer, Tehy ja Erto) ja työnantajaliitto Hyvinvointiala Hali ry ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta. Uudessa työehtosopimuksessa palkankorotukset määräytyvät niin sanotun yleisen linjan mukaan. Sopimuskausi on 1.5.2026–30.4.2028.
SuPer: Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksesta neuvottelutulos11.5.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
SuPer osana Sote ry:tä sekä työnantajia edustava Hyvinvointiala Hali ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen terveyspalvelualan työehtosopimusneuvotteluissa. Sopimuksen hyväksyminen vaatii vielä kaikkien neuvotteluosapuolten hallintojen käsittelyn.
SuPerin Inberg: Henkilöstön vähimmäismitoitus ikääntyneiden palveluissa tulee nostaa tasolle 0,76.5.2026 12:35:14 EEST | Tiedote
SuPer vaatii ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen laissa määritellyn vähimmäishenkilöstömitoituksen korottamista tasolle 0,7, koska nykyinen 0,6 ei riitä turvaamaan inhimillistä hoitoa kaikkialla. Edellisellä hallituskaudella päätettiin nostaa vähimmäismitoitus vaiheittain tasolle 0,7, mutta nykyinen hallitus pyörsi päätöksen. – Vähimmäishenkilöstömitoituksen liian matala taso on aiheuttanut ikääntyneiden palveluissa suuria ongelmia. Vaikka todellisen henkilöstömäärän pitää perustua asiakkaiden hoitoisuudelle, osa työnantajista noudattaa vain vähimmäismitoitusta, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kertoo.
SuPerin Inberg: On tärkeää, että lähihoitaja pysyy jatkossakin nimikesuojattuna ammattihenkilönä5.5.2026 15:38:42 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltava ammattihenkilölainsäädännön uudistus jatkuu yli vaalikauden. SuPerille on uudistuksessa välttämätöntä, että asiakas- ja potilastyötä tekevien lähihoitajien ja perustason ensihoitajien rekisteröinti sekä nimikesuoja säilyvät. SuPer on vaikuttanut asiaan aktiivisesti koko valmistelun ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
