Helsinki, Espoo ja Vantaa suosittavat kasvomaskia kaupungin palveluissa
”Toivomme, että ihmiset ottavat laajentuneen maskisuosituksen pääkaupunkiseudulla vakavasti ja noudattavat sitä, ellei ole terveydellistä syytä olla käyttämättä maskia. Näin saatamme säästyä rankempien keinojen, kuten esimerkiksi erilaisten aukiolorajoitusten ja koulujen etäopetuksen, käyttöönotolta”, toteavat Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.
Palveluissa huolehditaan asiakasturvallisuudesta monin toimin. Toimintaa on mukautettu niin, että lähikontakteja vähennetään esimerkiksi tilajärjestelyillä, suojaplekseillä, ryhmiä pienentämällä tai itsepalvelua lisäämällä. Palveluissa myös muistutetaan asiakkaita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) korona-ajan ohjeista.
Kaupungin palvelujen asiakkaat vastaavat itse maskiensa hankinnasta. Vähävaraiset voivat hakea ilmaisia maskeja kaupunkien maskijakelupisteistä.
Maskien laaja käyttösuositus täydentää muita turvallisuusohjeita, joihin kuuluu huolellinen käsihygienia, turvavälit, sairastaminen kotona ja koronatestiin hakeutuminen pienissäkin oireissa.
THL:n laajennettu kasvomaskisuositus on voimassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella, jossa koronavirus on kiihtymisvaiheessa.
Ohjeistusta tilanteista, joissa maskin käyttöä suositellaan, on saatavilla THL:n sivustolta.
Lisätietoa:
Näin käytät kasvomaskia oikein -video
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki:
Pormestari Jan Vapaavuoren poliittinen erityisavustaja Lotta Backlund, puh. 040 531 3076, s-posti: lotta.backlund@hel.fi
Viestintäjohtaja Liisa Kivelä, s-posti: puh. 0400 308 484, liisa.kivela@hel.fi
Espoon kaupunki:
Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, puh. 046 877 3953, s-posti: jukka.makela@espoo.fi
Viestintäjohtaja Satu Tyry-Salo, puh. 046 877 1445, s-posti: satu.tyry-salo@espoo.fi
Vantaan kaupunki:
Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen, puh. 050 563 5710, s-posti: ritva.viljanen@vantaa.fi
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisesta8.9.2025 17:59:32 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseensa 8. syyskuuta ja hyväksyi työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisen.
Helsingin kaupunginhallitus määritteli myyntiperiaatteita asuinkerrostalotonteille8.9.2025 16:57:52 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 8.9. ja päätti myyntiperiaatteista asuinkerrostalotonteille Sörnäisissä ja Kalasatamassa. Kaupunginhallitus käsitteli myös useita valtuutettujen jättämiä aloitteita.
Avoimet ovet Helsingin päätöksenteon ytimeen – tervetuloa tutustumaan kaupungintaloon5.9.2025 13:06:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kaupunkilaiset ovat tervetulleita tutustumaan kaupungintaloon Avoimet ovet päätöksenteon ytimeen -tapahtumassa 13. syyskuuta.
Pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajaksi Oskari Heinonen5.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Oskari Heinonen on aloittanut 25.8.2025 pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajana.
Helsinki investoi toreihin – 13 torille oma profiili4.9.2025 12:03:53 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on laatinut kunnianhimoisen suunnitelman torien kehittämiseen. Visiotyön mukaisesti kehitettäviin toreihin satsataan yhteensä yli 20 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme