SDP:n Pia Viitanen: Edistyksellinen eläinlaki tekemään parempaa huomista
3.10.2020 08:52:45 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Sivistyksen mitta on, kuinka kohtelemme kaikkia, jotka eivät itse kykene puhumaan puolestaan. Myös eläimet ansaitsevat hyvän kohtelun, sanoo kansanedustaja Pia Viitanen (sd).
Viitanen muistuttaa eläinsuojelulainsäädännön uudistamisen välttämättömyydestä ja toivoo sen saattamista joutuisasti eduskuntaan. Uusi eläinlaki on hyvin tärkeää saada toteutettua tällä hallituskaudella.
- Uuden lain on oltava kunnianhimoinen. Suomen on oltava edelläkävijä myös eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin kuuluvissa asioissa. Näin katsotaan tulevaisuuteen. Kansalaiset kiinnittävät entistä enemmän huomiota eläinten hyvinvointiin tehdessään valintoja, ja on kaikkien etu, että meillä esimerkiksi ruoka tuotetaan korkein eettisin periaattein.
Uusi laki saatiin eduskunnan käsittelyyn jo viime kaudella, mutta se kaatui aikapulaan, kun vaalikausi loppui kesken.
- Viive aikatauluun oli sinänsä ikävää, mutta nyt on mahdollista tehdä entistä modernimpi laki. Tärkeää on, että laissa määritellään selvästi eläimen itseisarvo. 2020-luvulla eläintä ei voi enää pitää puhtaasti omaisuutena tai välineenä, vaan eläimen asema tuntevana ja kokevana olentona on tunnustettava myös laissa.
- Tuotantoeläimen mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen on niin ikään olennainen osa eläimen hyvinvointia. Tämä on mahdollistettava ihan kaikille tuotantoeläimille. Lisäksi sulaa juomavettä on oltava tarjolla kaikille tuotantoeläimille jatkuvasti ja kivunlievityksen täytyy olla kunnossa. Nämä ovat perusasioita, joiden on oltava kunnossa, toteaa Viitanen ja kertoo, että edellä mainitut periaatteet ovat SDP:lle hyvin tärkeitä.
Viitanen muistuttaa, että myös lemmikkien asemaa tulee tarkastella uudessa laissa niin ikään tarkasti.
- Valitettavasti kaikki lemmikit eivät voi Suomessa hyvin. Laiton lemmikkibisnes täytyy esimerkiksi saada kuriin ja kissojen ja koirien rekisteröintipakko on yksi askel oikeaan suuntaan. Ihmisen paras ystävä, lemmikki, ansaitsee hyvän elämän, huolenpitoa ja välittämistä.
Viitanen haluaa kiittää eläinsuojelujärjestöjä.
- Näin alkavan eläintenviikon kynnyksellä haluan nostaa esiin myös eläinsuojelujärjestöjen merkittävän ja pyyteettömän työn kiitoksen kohteeksi. On todella vaikuttavaa, että niissä toimivat ihmiset tekevät sydämestään työtä eläinystäviemme puolesta. On tärkeää, että yhteiskunnassa tätä arvostetaan, kansalaisjärjestöjä kuunnellaan ja heidän asiantuntemustaan käytetään lakien valmistelussa yhteisen hyvän edistämiseksi. Myös kansalaisjärjestöjen rahoitus ja toimintaedellytykset on turvattava. Hyvää eläinten viikkoa kaikille!
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eskelinen: Perussuomalaisten vastuunpakoilu bensapuheista syö tilaa ihmisten aidolta hädältä26.9.2026 15:00:35 EEST | Tiedote
Moni suomalainen uskoi, että kun perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, bensan hinta laskee roimasti. Taustalla lienee se, että oppositiossa ollessaan perussuomalaiset tekivät bensasta välikysymyksen. Hallitus haluttiin kaataa, kun bensalitran hinta oli alle kaksi euroa.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Irtaantuuko vihreät ensimmäisenä puolueena yhdessä laadituista kotoutumisen tavoitteista?26.9.2026 13:45:13 EEST | Tiedote
SDP:n kesäkokouksessa julkistama nuorten turvallisen arjen toimenpidepaketti velvoittaa vanhempia ja samalla turvaa maahanmuuttajataustaisten lasten oikeutta hyvään kielitaitoon. Se myös esittää lisäpanostuksia kouluille, joissa on paljon vieraskielisiä lapsia. SDP:n hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää outona, että vihreissä näitä linjauksia moititaan. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kritisoi SDP:n linjauksia tänään puoluevaltuuston kokouksessa.
SDP:n Marttila kiittää: Lapsirauharikos etenee lausuntokierrokselle26.9.2026 12:01:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) antaa hallitukselle kiitokset siitä, että se tarttui kansanedustajien enemmistön esittämään huoleen ja vie eteenpäin lapsirauharikosta koskevaa lainsäädäntöä. Lakiehdotus lähetettiin eilen (25.9.) lausuntokierrokselle. Ehdotuksen mukaan rikoslakiin lisättäisiin rangaistuksen koventamisperusteeksi lapsen läsnäolo henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvissa rikoksissa.
SDP:n Lauri Lyly: Orpon hallituksen toimet pitkäaikaistyöttömyyden kasvun katkaisemiseksi puuttuvat26.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut Orpon hallituksen aikana 1990-luvun alun laman aikaisiin lukemiin. Silti toimia sen kasvun pysäyttämiseksi ei ole hallitukselta näkynyt. Viimeisenä toimenaan juuri ennen vaaleja hallitus tuo nyt pitkäaikaistyöttömille velvollisuuden osallistua hankkeisiin, joita voivat järjestää esimerkiksi järjestöt. Voimaan se on tulossa vastaan ensi vuonna. Tähän on luvattu noin 13 miljoonaa euroa. Osaamisseteliin on tälle vuodelle varattu 20 miljoonaa euroa. Pitkäaikaistyöttömiä on tällä hetkellä yli 143 000.
SDP:n Matias Mäkynen: Nuorten naisten mielenterveyden kuormitus on yhteiskunnan hälytysmerkki26.9.2026 08:51:15 EEST | Tiedote
Yhteiskunta on sairas. Kelan tekemä tarkastelu paljastaa, että joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen liittyvää etuutta, kun miehistä vastaava luku on joka seitsemäs.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

