SDP:n Salonen: Syöpäsairas ei voi odottaa – lääkekorvausjärjestelmään tarvitaan remontti

- Suomessa terveydenhuolto pyrkii korvaamaan potilaiden syöpälääkkeet. Lääkekorvausjärjestelmällä pyritään varmistamaan, että kaikki potilaat saisivat tarpeellisen lääkehoidon kohtuullisin kustannuksin. Olen saanut kuitenkin useita yhteydenottoja syöpäsairailta ihmisiltä, joille lääkäri on onnistunut löytämään syöpään tehoavan lääkkeen, mutta lääke ei ole ollut korvattava juuri heidän sairastamaansa syöpätyyppiin. Muiden syöpätyyppien hoidossa lääke on taas kuulunut Kela-korvauksen piiriin. Tuntuu uskomattomalta, että toinen voi joutua maksamaan tuhansien eurojen lääkkeen kokonaan omasta kukkarostaan, kun taas toinen saa lääkkeen korvattuun hintaan. Laadukkaan syöpähoidon saaminen ei voi olla Suomessa ihmisen varallisuudesta kiinni, Salonen painottaa.
Lääkkeiden hintalautakunta (Hila) vahvistaa korvattavien lääkevalmisteiden Kela-korvattavuuden. Nykyisen järjestelmän puitteissa Suomessa voi mennä jopa 3—5 vuotta, ennen kuin uusi lääke saadaan Kela-korvauksen piiriin.
- Syöpähoidot kehittyvät jatkuvasti ja yhä useammin toivottomaankin tilanteeseen saadaan helpotusta, kun lääkäri löytää syöpäsairauteen sopivan uuden lääkkeen tai yhdistelmähoidon. Ongelmana on, että nykyinen lääkekorvausjärjestelmämme ei kuitenkaan pysy uusien hoitojen perässä. Esimerkiksi levinnyttä munuaissyöpää sairastavia potilaita ei voida Suomessa hoitaa Euroopan lääkevirastossa hyväksytyillä uusilla yhdistelmähoidoilla, koska järjestelmämme ei sitä vielä salli, Salonen toteaa.
Hallitusohjelmaan on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi syövän hoidon vaikuttavuuden parantaminen. Hallitusohjelmassa on sitouduttu myös laajentamaan seulontaohjelmaa mm. suolistosyövän seulonnan osalta tämän hallituskauden aikana. Lisäksi lääkehuollon tiekartan toimeenpanoon osoitettiin kevään kehysriihessä merkittävä 12 miljoonan euron rahoitus.
- On hienoa, että lääkehuollon tiekartan toimeenpano on saatu aidosti liikkeelle, ja ensi vuodesta alkaen lääkehoitoihin ja lääkejakeluun liittyvään kehittämistyöhön on käytettävissä valtion budjettirahaa. Toivon mukaan myös syöpähoitojen korvattavuuteen liittyviin epäkohtiin löydetään pikimmiten ratkaisuja. Lääkekorvausjärjestelmä on odottanut remonttia kuitenkin jo aivan liian pitkään. Syöpäsairas ei voi odottaa järjestelmää, vaan järjestelmän on muututtava ihmistä varten, Salonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina SalonenKansanedustaja
Puh:050 512 0010Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat pettivät lupauksensa18.6.2025 16:52:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma moittii kokoomuksen helsinkiläisiä kansanedustajia vaalilupausten pettämisestä ja pääkaupungin edunvalvonnan laiminlyömisestä. Orpon hallituksen esitys leikata Helsingin soterahoituksesta 35 miljoonaa vuosina 2026 ja 2027 hyväksyttiin tänään eduskunnassa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen18.6.2025 16:13:04 EEST | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.202518.6.2025 14:42:12 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.2025 Edustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Rantanen: Miksi keskusta ei halua korjata lunastuslakia metsänomistajien hyväksi?18.6.2025 14:25:24 EEST | Tiedote
Eduskunta äänesti tänään lunastuslain uudistuksesta, jossa korvauksen perusteeksi esitetään jatkossa kohteen markkina-arvoa käyvän arvon sijaan. SDP kannattaa muutosta, mutta katsoo, että hallituksen esitys jättää vakavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamatta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset ovat myyneet työntekijöiden oikeudet maahanmuuton kiristysten hinnalla17.6.2025 15:18:25 EEST | Tiedote
Toivo työelämäheikennysten pysäyttämisestä Orpo–Purran hallituksessa heräsi hetkeksi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä arvosteli Helsingin Sanomissa kokoomusta työelämäuudistusten valmistelusta perussuomalaisten ohitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme