Spektaakkeliakatemia kääntää mainosten merkitykset päälaelleen Stoan galleriassa

Vastamainokset ovat kokeellista kuvajournalismia, aktivismia ja taidetta, sekä työkaluja mediakasvatukseen. Teokset muodostavat tilan, jossa näyttelyn yleisö on mainoskuvaston ympäröimänä tavalla, joka symboloi mainosten kyllästämää yhteiskuntaamme ja herättää katsojan miettimään mainosten roolia julkisen tilan estetiikan rakentumisessa.
Näyttely avaa keskustelun siitä, millaista yhteiskuntaa mainoksien avulla rakennetaan ja millaiseen kulutuskäyttäytymiseen kannustetaan.
”Spektaakkeliakatemia ei lähtökohtaisesti tarjoa valmiita vastauksia, totuuksia tai ohjeita. Akatemia esittää tärkeitä kysymyksiä ja herättää meidät vaatimaan parempaa huomista. Ongelman korjaaminen alkaa aina siitä, että ongelma tunnistetaan. Tähän me olemme erikoistuneita Spektaakkeliakatemiassa”, Jari Tamminen toteaa.
Stoan galleria toimii näyttelyn esilläoloajan myös opetustilana. Pedagogisen sisällön avulla Spektaakkeliakatemia tavoittelee erityisesti yläkoulujen ja lukioiden oppilaita, heidän opettajiaan sekä nuorisotyöntekijöitä.
Vastamainokset ovat vakiintuneet osaksi opetusta ja näyttelyn vastamainokset ovat sellaisenaan siirrettävissä oppimateriaaliksi. Marraskuun ajan itähelsinkiläiset oppilasryhmät tulevat galleriaan vastamainostyöpajoihin, joita Häiriköt-päämaja pitää yhdessä Eettisen kaupan puolesta ry:n kanssa. Pro Artibus -säätiö puolestaan järjestää joulukuussa työpajoja ruotsinkielisille koululaisille.
Samaan tapaan kuin mainoksissa myös vastamainoksissa sivutaan lähes kaikkea mahdollista inhimillisen elämän piiriin kuuluvaa. Osansa huomiosta saavat finanssikriisi, sukupuoliroolit, ihmisoikeudet ja alkuperäiskansojen asema yhteiskunnassa. Niissä puidaan myös ilmastonmuutosta, demokratian kriisiä, kolonialismia, eläinoikeuksia ja ihmisten suhdetta planeettamme muihin eläinlajeihin.
”Vastamainos on kuin huvipuiston hassu peili, joka näyttää juuri sen, mitä peilin edessä on, mutta samalla vääristää näkymän odottamattomilla tavoilla. Kuvajainen on liioiteltu ja vääristynyt, samalla vakava ja ilakoiva”, Tamminen kuvailee.
-------------
Häiriköt-päämaja yhdistää taiteen, opetukset, journalismin ja aktivismin. Kaiken tämän perustana toimivat vastamainokset, jotka huumorin ja parodian keinoin valaisevat yhteiskunnan valtarakenteita ja sanovat ääneen sen, mistä mainostajat itse vaikenevat. Häiriköt-päämajan vastamainoksiin voi törmätä esimerkiksi Voima- ja Ny Tid -lehdissä, sosiaalisessa mediassa, näyttelyissä sekä luokkahuoneissa.
Jari Tamminen on toimittaja ja taiteilija, jonka ensimmäinen julkaistu vastamainos on saavuttanut jo äänestysiän.
--------------
Lämpimästi tervetuloa Spektaakkeliakatemia-näyttelyn avajaisiin torstaina 29.10. klo 17–20.
Spektaakkeliakatemia
Stoan galleria
30.10.–13.12.2020
Stoa, Turunlinnantie 1, Helsinki
www.stoa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kulttuurituottaja
Sanna Nuutinen
050 412 5739, sanna.nuutinen@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
Kulttuurikeskus Stoa
Projektisuunnittelija
Terhi Honkio
040 169 9706, terhi.honkio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
viestintä- ja markkinointipalvelut
Kuvat







Linkit
Tietoja julkaisijasta
Stoa on moniääninen, kansainvälinen ja kiinnostava kulttuurikeskus Helsingin Itäkeskuksessa, metroradan varrella. Stoan ohjelmistossa on tanssia, sirkusta, teatteria, konsertteja, eri alojen festivaaleja, taidekasvatusta, näyttelyjä sekä monimuotoisia ja monikulttuurisia esityksiä ja tapahtumia.
Stoan verkkosivut
Stoa Facebookissa
Stoa Instagramissa
Stoa Twitterissä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
I Helsingfors är kulturcentrens sommarprogram gratis och bjuder på något för envar3.6.2025 08:56:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors bjuder på ett mångsidigt sommarprogram i kulturcentren på olika håll av staden. Tiotals avgiftsfria utomhuskonserter, familjejippon och danstillställningar intar torgen och gårdarna utanför stadens sex kulturcenter.
Kulttuurikeskusten kesä täyttää kaupunginosat maksuttomalla ohjelmalla3.6.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskusten tapahtumatarjonta ei hiljene kesälläkään. Annantalon, Kanneltalon, Malmitalon, Maunula-talon, Stoan ja Vuotalon kesäpihoilla on luvassa kymmeniä ilmaistapahtumia, kuten konsertteja, koko perheen ohjelmaa ja kaupunkitansseja. Keikkalavoille nousevat kesä-elokuussa muun muassa Anssi Kela, Vilma Jää, Ville Leinonen & Valumo ja Mutaveijarit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme