Rovaniemen Original Sokos Hotel Vaakuna palkittiin jälleen

Sokos Hotelleissa on viime vuodet puhuttu ja toimittu onnellistamisen asialla, joka tarkoittaa, että ihmiset saadaan hurmaantumaan ja rakastumaan hotelleihin sekä lähtemään hotellista onnellisempina kuin he olivat tullessaan.
Vaakunassa paras asiakastyytyväisyys
Original Sokos Hotel Vaakuna palkittiin vuoden 2019 parhaasta asiakastyytyväisyydestä Original Sokos Hotelleissa vuonna 2019. S-ryhmän matkailukaupan vuosi 2019 oli erittäin onnistunut kokonaisuutena. Tuloksena oli esimerkiksi Sokos Hotels -ketjun kaikkien aikojen paras asiakastyytyväisyys.
Rovaniemen Vaakuna palkittiin lisäksi vuoden Mystery Shopping -menestyjänä. Mystery Shopping -tutkimuksen avulla ketju saa tietoa siitä, kuinka hyvin sovitut standardit näkyvät ja toimivat vieraillemme.
– Nämä kaksi tunnustusta tuntuvat aivan erityisen hienoilta, koska molemmat palkinnot perustuvat asiakkaiden antamiin palautteisiin. Erityisesti palkinto parhaasta asiakastyytyväisyydestä on meille tärkeä, sillä siinä mitataan asiakastyytyväisyyttä läpi talon, kertoo Original Sokos Hotel Vaakunan hotellijohtaja Jussi Perkkiö.
– Tämä on todella upea ja ansaittu tunnustus meidän henkilökunnallemme, sillä tämä palkinto kertoo siitä, että meidän hieno palvelukulttuurimme toteutuu talon jokaisella osastolla, hotellipäällikkö Tina Määttä kiittelee Vaakunan henkilökuntaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jussi Perkkiö, hotellinjohtaja, Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi, 050 438 8297, jussi.perkkio@sok.fi
Tiina Määttä, hotellipäällikkö, Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi, 044 788 5830, tiina.maatta@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Rukan Break Sokos Hotellin suunnitelmat etenevät Kuusamossa – rakentaminen käynnistyy syksyllä 202525.6.2025 13:59:57 EEST | Tiedote
Uuden Break Sokos Hotellin rakentamissuunnitelmat etenevät sujuvassa yhteistyössä Kuusamon kaupungin kanssa. Arinan tavoitteena on luoda Rukalle upea hotelli-, ravintola- ja kahvilakokonaisuus, joka tulee täyttämään kaupungin tavoitteet, tulevien asiakkaiden toiveet sekä liiketoiminnalliset edellytykset. Hotellin suunnittelussa korostuvat Kuusamon kaunis luonto ja Rukan elämyksellisyys.
Vahvempaa yhteistyötä koulutuksen ja elinkeinoelämän välillä Lapissa – REDU ja Osuuskauppa Arina solmivat kumppanuussopimuksen16.6.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, ja alueen yksi merkittävimmistä työllistäjistä, Osuuskauppa Arina, ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä koko Lapin alueella.
Osuuskauppa Arina Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös oululaisia osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa15.5.2025 09:00:24 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan tavoitteena on rakentaa ja vahvistaa kulttuuria, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Tämä kulttuuri-ilmastonmuutos ohjaa myös Oulu2026-vapaaehtoistoiminnan yhteistyökumppanuutta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi tulee tarjoamaan vapaaehtoistyötä yli tuhannelle paikalliselle, ikää, taustaan, sukupuoleen tai väriin katsomatta. Arina on myös sopinut oululaisia osallistavasta designyhteistyöstä taiteilija Susanna Sivosen kanssa.
Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.
Arinan vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö-palkinto Sale Keminmaan Mervi Viitalalle9.4.2025 10:38:41 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä pidetyillä päällikköpäivillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi itselleen Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme