Uusi hanke etsii keinoja mitata metsien käytön kokonaiskestävyyttä

Keskustelu metsien käytön kestävyydestä tuntuu ajoittain kiertävän kehää, sillä jokaisella on oma käsityksensä kestävyydestä ja sen eri ulottuvuuksista. Kestävyyskeskustelu pohjautuu esimerkiksi Luken “suurimpaan ylläpidettävissä olevaan hakkuukertymään”, mutta tätä indikaattoria myös kritisoidaan usein. Mikään yksittäinen indikaattori ei voi kuvata kestävyyttä tyhjentävästi. Metsätaloudesta on tullut entistä monitavoitteisempaa ja yksittäiseen metsäpalstaan kohdistuu samanaikaisesti epärealistisen suuri määrä taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita. Globaalin viitekehyksen keskusteluun tuo ilmastonmuutos.
- Kaikki metsäkeskusteluun aktiivisesti osallistuvat tuntuvat olevan väsyneitä tilanteeseen, sanoo hanketta Jyväskylän yliopistolla vetävä luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme.
Nyt alkava hanke kokoaa metsien käytön kestävyydestä kiinnostuneet tutkijat ja sidosryhmät yhteen keskustelemaan siitä, mitkä osa-alueet määrittelevät suomalaisen metsätalouden kestävyyden. Keskustelut toteutetaan työpajoissa, joista ensimmäinen on tarkoitus järjestää ensi keväänä.
Mittarit metsäympäristön tilan seurantaan
Tavoitteena ei ole määritellä kestävyyttä yhden tai useamman mittarin avulla, sillä se on mahdotonta. Sen sijaan hankkeen tavoitteena on tunnistaa kestävyyden elementtejä, joita eri toimijat pitävät tärkeinä metsien käytön kestävyyttä mitattaessa ja arvioitaessa. Hankkeeseen kutsutaan kaikki metsien käytöstä kiinnostuneet kehittämään mittareita metsien käytön kestävyyden eri osa-alueiden seurantaan.
- Jos saamme kehitettyä käyttökelpoisia ja toimijoiden hyväksymiä mittareita, ottaa Luonnonvarakeskus ne käyttöön osaksi metsien käytön seurantaa suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän rinnalle, toteaa tutkimusprofessori Annika Kangas Luonnonvarakeskuksesta.
Hanke pyrkii myös tuottamaan keinoja, joilla havainnollistetaan kestävyyden eri osa-alueiden ristiriitoja sekä niiden vaikutuksia. Hankkeen lopputuloksena eri tieteenaloilla metsiin liittyvää tutkimusta tekevät tahot kuvaavat kestävyyttä aiempaa monipuolisemmin ja sitä kautta metsätalouden kestävyyden arviointi on aiempaa useamman osallisen näkökulmasta hyväksyttävällä tavalla tehty.
Hankkeen työryhmä:
- Panu Halme, Dos., FT, Jyväskylän yliopisto
- Annika Kangas, Prof., MMT, Luonnonvarakeskus
- Atte Komonen, Dos., MMT, Jyväskylän yliopisto
- Sari Pynnönen, MMT, Helsingin yliopisto
- Jonna Kangasoja, TkT, Akordi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Panu Halme, panu.halme@jyu.fi, 040 8054945
Annika Kangas, annika.kangas@luke.fi, 0295322461
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimus kannustaa suhtautumaan kriittisesti yrittäjyyteen sovellettujen teorioiden ja tutkimusmetodien yleisiin olettamuksiin12.8.2025 10:30:49 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden maisteri Reza Yamini tutki tohtorinväitöksessään yrittäjyyteen sovellettuihin teorioihin ja toimintatapoihin liittyviä yleisesti hyväksyttyjä oletuksia. Yaminin väitös kritisoi vallitsevaa näkemystä, jossa yrittäjähenkisyyteen liitetään tiettyjä vakiintuneita ominaisuuksia kuten innovatiivisuus ja riskinotto. Väitöskirja paneutuu asiaan syvemmin ja osoittaa, että yrittäjähenkisyyden käsite määräytyy kontekstin ja tavoitteiden mukaan. Se korostaa myös oppimisen, mukautumiskyvyn ja neuvokkuuden tärkeyttä yrittäjyydessä.
Ligniinillä tehoa viruksia ja bakteereja vastaan12.8.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksen tutkimus on paljastanut, että kasvien rakenteelle tärkeällä ligniinillä, on antimikrobista tehoa viruksia ja bakteereja vastaan. Tulokset korostavat, että ligniinillä, joka on myös tärkeä puuteollisuuden sivutuote, on potentiaalia lupaavana vihreänä vaihtoehtona synteettisille antimikrobisille aineille esimerkiksi pinnoiteaineissa, pakkausmateriaaleissa tai pintojen desinfiointiaineissa. Tutkimus on yhteistyötä Spinnova Oy:n ja CH Bioforcen kanssa.
Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikkö ja jääkiekkoseura KalPa yhteistyöhön11.8.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Vuokatin liikuntateknologian yksikkö (JYU-Vuokatti) ja Kuopion KalPa Hockey Oy ovat solmineet jääkiekon tutkimusyhteistyösopimuksen. Yhteistyön keskeisenä tavoitteena on analysoida isoja jääkiekon data-aineistoja ja tuottaa tietoa valmennuksen tueksi mm. kuormittumisen ja palautumisen osalta.
Väitös: Joustava matemaattinen ajattelu tukee ongelmanratkaisua sekä yksin että ryhmässä (Skyttä)11.8.2025 13:13:22 EEST | Tiedote
Salla Skyttä tarkasteli väitöskirjassaan, miten oppilaiden kyky tunnistaa ja hyödyntää aritmeettisia yhteyksiä vaikuttaa heidän suoriutumiseensa tosielämän ongelmanratkaisutehtävässä. Tulokset viittaavat siihen, että joustavuus aritmeettisissa tehtävissä oli hyödyksi ongelmanratkaisussa tasapainotehtävissä.
Pyöräilitkö lapsena kouluun? Todennäköisesti myös lapsesi kulkevat koulumatkansa omin voimin7.8.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Kuljitko lapsena kouluun kävellen, pyöräillen tai talviaikaan hiihtäen? Jos kuljit koulumatkasi aktiivisesti, todennäköisesti myös lapsesi kulkevat kouluun omin voimin. Näin kertoo Jyväskylän yliopiston tutkimus, joka osoitti ylisukupolvisen yhteyden vanhempien ja heidän lastensa koulumatkaliikunnassa. Tutkija muistuttaa, että omin voimin kouluun kulkeminen on helppo ja käytännöllinen tapa lisätä liikettä arkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme