Maailmankuulu koulutusilmiö Elements of AI saa jatko-osan: Helsingin yliopisto ja Reaktor kannustavat ratkomaan tekoälyn avulla tosielämän ongelmia

Ymmärrystä tekoälystä syventävä avoin ja ilmainen verkkokurssi Building AI aukeaa 21. lokakuuta 2020. Helsingin yliopiston ja teknologiayhtiö Reaktorin luoma kurssi on jatkoa yliopiston historian suosituimmalle kurssille Elements of AI:lle. Building AI -kurssin tavoite on edeltäjänsä tapaan tarjota tietoa tekoälystä niille, jotka eivät ole teknologia-alan ammattilaisia.
– Tekoäly näkyy elämässämme esimerkiksi suoratoistopalveluiden suosittelualgoritmeina ja kasvojentunnistustekniikoina. Haluamme tehdä tutuksi ne työkalut, joilla tekoälyjärjestelmiä luodaan. Näin ihmiset pääsevät osaksi tätä yhteiskunnan muutosta eivätkä vain sopeudu jonkin teknologiaeliitin tekemisiin, sanoo Building AI -kurssin vastuuopettaja, tietojenkäsittelytieteen professori Teemu Roos Helsingin yliopistosta.
Building AI keskittyy algoritmeihin, joilla tekoälyohjelmat toimivat. Kurssin voi suorittaa kolmella eri vaikeustasolla. Helpoimmalla tasolla kurssilaisen ei tarvitse osata kirjoittaa tai lukea koodia, mutta kahdella vaikeimmalla tehtävät sisältävät Python-kielen lukemista, muokkaamista ja kirjoittamista. Kurssin lopputuloksena kuka tahansa pystyy muodostamaan realistisen idean tekoälyratkaisusta johonkin itselle tärkeään ongelmaan.
– Building AI rakentaa sillan perustason ja koodaustaitoa vaativien kurssien välille. Kurssin kautta avaamme opiskelijoille väylän tekoäly-yhteisöön sekä autamme heitä kartuttamaan työelämän kannalta tärkeää osaamista. Lisäksi etsimme kurssin lopputöistä toteutuskelpoisia ideoita, joita yhdistämme niiden mahdollisiin toteuttajiin, Reaktorin koulutusliiketoimintayksikkö Reaktor Educationin tekoälykoulutusvastaava Joni Suorsa kuvailee.
Elements of AI:lla jo yli puoli miljoonaa opiskelijaa
Elements of AI:n ensimmäisellä osalla on jo yli 530 000 osallistujaa ympäri maailman ja sitä käännetään parhaillaan kaikille virallisille EU-kielille. Reaktor Educationin ja Helsingin yliopiston tavoitteena on opettaa tekoälyn perusteet yhdelle prosentille maailman väestöstä.
Reaktor ja Helsingin yliopisto haluavat demokratisoida tietoa ja innostaa mukaan ryhmiä, jotka usein jäävät teknologiakeskustelujen ulkopuolelle. Huippuyliopisto MIT:n innovaatiopalkinnonkin voittaneen Elements of AI:n suorittajista 40 prosenttia on naisia ja 25 prosenttia yli 45-vuotiaita.
– Tekoälyn käyttökohteita on hyvin vaikea tunnistaa, jos ei tunne teknologiaa tai käyttötarkoitus on vieras. Haluamme tarjota ihmisille konkreettisia välineitä tekoälyn mahdollisuuksien ymmärtämiseen – Eurooppa on tässä vielä enimmäkseen kokeiluvaiheessa, Reaktorin tekoälyliiketoiminnan johtaja Hanna Hagström sanoo.
Aluksi englanniksi aukeava Building AI on edeltäjänsä tapaan kaikille maksuton, ja siitä voi saada kaksi opintopistettä. Todistukseksi suorituksestaan opiskelija voi lisäksi halutessaan ostaa 50 euroa maksavan virallisen sertifikaatin. Se ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan koko kurssin voi edelleen suorittaa ja opintopisteet saada täysin ilmaiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu Roos
Tietojenkäsittelytieteen professori, Helsingin yliopisto
+358 44 523 1238
teemu.roos@helsinki.fi
Verna Vuoripuro
Viestintäpäällikkö, Reaktor
+358 40 756 3088
verna.vuoripuro@reaktor.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Reaktor on strategia-, design- ja teknologiayritys, joka yhdistää liiketoimintakonsultoinnin ja luovan alan palvelut väkevään teknologiseen osaamiseen. Vuonna 2000 perustettu Reaktor työllistää yhteensä noin 550 digitaalisen liiketoiminnan huippuosaajaa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Amsterdamissa, New Yorkissa, Tukholmassa, Dubaissa ja Tokiossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Keski-ikäisenä laihduttavalle pidempi ja terveempi elämä27.5.2025 18:05:24 EEST | Tiedote
Elintapojen muutoksilla saavutetulla painonpudotuksella voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi, eikä siihen tarvita kirurgiaa tai lihavuuslääkkeitä. Diabeteksen välttämisen ohella voidaan estää myös muita kroonisia sairauksia, kuten valtimotauteja, keuhkosairauksia ja syöpiä.
Kutsu medialle: Eläinsuojeluvalvontaa ja eläinsuojelurikoksia koskevan raportin julkistamistilaisuus eduskunnassa 3.6. klo 9–1027.5.2025 11:13:45 EEST | Kutsu
Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan eläinten kaltoinkohtelun ja siihen puuttumisen tilasta ja kehittämistarpeista. Asianmukainen puuttuminen edellyttää ymmärrystä eläinten kaltoinkohtelun ja eläinrikosten erityispiirteistä.
Väitös: Palestiina osoittaa, että globaali teknologiatalous on yhteydessä kolonialismiin27.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Startup-yrittäjyyden, uuden teknologian ja riskipääoman poliittisia vaikutuksia ei voida ymmärtää ilman asiayhteyttä asuttajakolonialismiin, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.
Tunnetut riskitekijät eivät yksin riitä selittämään sairauksien kertymistä26.5.2025 10:14:01 EEST | Tiedote
Elämänkaaren aikaiset mitatut ja piilevät riskitekijät selittävät jopa kolme neljäsosaa monisairastavuuden kehittymisestä keski-iästä vanhuuteen. Tunnetut riskitekijät, kuten ylipaino, korkea verensokeri ja kohonnut verenpaine, selittävät merkittävän osan sairauksien kertymisestä. Silti yli puolta sairauksien kertymisestä ei pystytä selittämään tunnettujen riskitekijöiden avulla.
Unella ja kehon lämmöllä voi olla yllättävä vaikutus masennuslääkkeiden tehoon23.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopistossa tehdyt tutkimukset haastavat nykykäsityksen masennuslääkkeiden vaikutusmekanismeista ja avaavat oven uudenlaisiin hoitotapoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme