JHL vaatii: Jyväskylän pitää pysäyttää hurjana käyvä YT-mylly ja nostaa veroja maltillisesti
22.10.2020 08:18:25 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote

Henkilökunta odottaa Jyväskylän YT-neuvotteluiden tulosta pelonsekaisin tuntein. Neuvotteluiden kuluessa on puhuttu jopa liki 200 henkilötyövuoden vähennyksistä.
Henkilökuntaa uhkaavat niin irtisanomiset, osa-aikaistamiset kuin lomautuksetkin.
Kaupunki perustelee YT-intoa muun muassa koronatilanteella, joka on kurittanut kuntien taloutta. JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa, että kasvava työttömyys tulee kalliiksi.
– Koronan keskellä on tärkeää pitää ihmiset töissä. Työttömyys ja lomautukset näkyvät nopeasti kuluina, kun työttömyysmenot lähtevät laukalle.
Korona kelpaa Jyväskylässä syyksi henkilökunnan kurittamiseen, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi.
Sen sijaan veroja ei koronan takia voi kaupungissa nostaa, koska kyseessä on poikkeuksellinen kriisi. Näin järkeilee Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto talousarvioesityksessään.
Päivi Niemi-Laine hämmästelee, miksi Jyväskylä ei edes harkitse veronkorotusta. Kaupungin veroprosentti on ollut nykyisellä tasollaan jo vuodesta 2014.
– Puolen prosenttiyksikön nosto tarkoittaisi keskimäärin noin viiden euron lisämenoa kuussa. Se on kohtuullinen hinta siitä, että kaupungin työehdot ja palvelut säilyvät.
Niemi-Laine perää Jyväskylältä malttia YT-neuvotteluihin. Hän muistuttaa, että hallitus on luvannut kunnille rahoitusta, jolla koronamenot kuitataan.
Kaupungin työntekijät joutuvat vielä odottamaan kohtaloaan. Kaupungin YT-neuvottelut päättyvät 27. lokakuuta. Jyväskylän kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden talousarviosta 23. marraskuuta.
Seuraa Jyväskylän tapahtumia somessa tunnisteella #järkeäjyväskylä.
Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL julkaisi vaalitavoitteensa: Työperäinen hyväksikäyttö kuriin ja irtisanomissuoja takaisin8.4.2026 09:13:13 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii suunnanmuutosta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Työelämään tarvitaan iso remontti, ja työntekijöiden turva pitää palauttaa.
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
JHL: Matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tilanne vaatii kipeimmin kohentamista25.3.2026 10:40:15 EET | Tiedote
Teollisuusliitto nostaa tämän päivän uutisoinnissa esiin sen, että työntekijöiden asemaa pitää vahvistaa, ostovoimaa nostaa ja hallituksen työelämälinjaa korjata. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on tärkeää tarkastella erityisesti matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen asemaa. Juuri näillä aloilla nykyisen työmarkkinamallin vaikutukset näkyvät kaikkein konkreettisimmin.
Valtion yt-leka iskee jälleen: potkuneuvottelut virastossa, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa19.3.2026 13:16:34 EET | Tiedote
Valtio aloitti maaliskuussa yt-neuvottelut, jotka uhkaavat lähes 300 hengen työpaikkaa. Neuvottelut koskevat Elinvoimakeskuksia sekä Työllisyys, kehittämis- ja hallintokeskusta (KEHA-keskus).
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

