Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ei toteuta ikääntyneiden influenssarokotetutkimusta tänä syksynä koronan takia

Jaa
Ikääntyneiden influenssarokotetutkimusta eli FinFluHD-rokotetutkimusta ei toteuteta syksyllä 2020 koronaepidemian vuoksi. Tutkimus jatkuu seuraavalla influenssakaudella syksyllä 2021.

”Koronaepidemia ja sen rajoitustoimenpiteet vaikuttavat myös influenssan esiintymiseen, mikä tekee rokotteen vaikutusten arvioinnista epävarmaa tänä vuonna. Koronaepidemia on aiheuttanut myös huomattavan työtaakan terveyskeskusten henkilöstölle, joiden panosta tutkimuksen toteuttamiseen tarvittaisiin”, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Arto Palmu.

Aiemmin tutkimuksessa mukana olleet voivat tänä syksynä hakea tavallisen influenssarokotteen oman paikkakunnan ohjeiden mukaisesti. Influenssarokotetta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille.

Korkea-annoksisen influenssarokotteen tehoa on tutkittu jo kymmenillä tuhansilla

FinFluHD-tutkimuksessa arvioidaan uuden tutkimusvalmisteen, 4-valenttisen korkea-annoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä. Tavoitteena on selvittää, suojaako tämä rokote influenssan jälkitauteina esiintyviltä vakavilta verenkierto- ja hengitystiesairauksilta paremmin kuin tällä hetkellä käytössä oleva rokote.

Tutkimuksessa korkea-annoksisen influenssarokotteen tehoa verrataan tavanomaisen annoksen sisältävään rokotteeseen. Vertailurokote on sama valmiste kuin kansallisessa rokotusohjelmassa käytettävä influenssarokote.

Tutkimus alkoi vuonna 2019, ja se jatkuu influenssakaudella 2021–2022, jolloin tavoitteena on saada taas mukaan kymmeniätuhansia tutkittavia. Vuosi sitten tutkimukseen osallistui peräti 33 000 tutkittavaa.

”Oli todella hienoa, että tutkimukseen saatiin niin paljon osallistujia todella nopeasti. Toivomme, että vuoden päästä osallistujia löytyy vähintään yhtä paljon vaikka tämä kausi jää tutkimuksessa väliin”, Arto Palmu sanoo.

Tutkimuksen toteutusta on laajennettu sisältämään kaikkiaan kolme influenssakautta, joten tavoitteena on jatkaa tutkimusta myös 2022–2023. Tutkimuksen toteuttaa THL:n Kansanterveysratkaisut -osasto yhteistyössä rokotevalmistaja Sanofi Pasteurin kanssa. Tutkimussuunnitelma on hyväksytty Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa ja se on saanut puoltavan lausunnon HUSin eettiseltä toimikunnalta. Tutkimus ei ole osa kansallista rokotusohjelmaa. Ensimmäisiä tuloksia saadaan vuonna 2024.

Lisätiedot

Lisätiedot FinFluHD-tutkimuksesta ja siihen osallistuvista terveyskeskuksista
Usein kysytyt kysymykset FinFluHD-tutkimuksesta

Yhteystiedot

Arto Palmu
tutkimuspäällikkö
THL
puh. 029 524 7910
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Lähipäiville ennustettu tukalaa hellettä – suojaa itseäsi ja läheisiäsi kuumuuden haitoilta11.7.2025 15:13:50 EEST | Tiedote

Ilmatieteen laitos on antanut suurinta osaa maata varoituksen lähipäivinä uhkaavasta tukalasta helteestä. Hellevaroitus annetaan, kun vuorokauden ylin lämpötila ylittää 27 astetta ja keskilämpötila 20 astetta. Kuumasta säästä voi aiheutua terveyshaittoja erityisesti riskiryhmille jo lyhyidenkin hellejaksojen aikana, jos vaikutuksilta ei suojaudu riittävästi. Varsinkin ikääntyneet, pitkäaikaissairauksista tai toimintarajoituksista kärsivät sekä vauvat ja pienet lapset ovat alttiita kuumuuden haitoille. Myös raskaana olevien sekä kuumissa olosuhteissa työskentelevien ja urheilevien kannattaa suojautua hyvin. Kuumuus sekä hikoilusta aiheutuva nestevajaus voivat johtaa lämpösairauksiin, kuten lämpöuupumukseen tai pahimmillaan hengenvaaralliseen lämpöhalvaukseen. Lämpöuupumuksen oireita voivat olla esimerkiksi voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys, pahoinvointi ja elimistön lämpötilan nousu. Lievän lämpöuupumuksen oireet yleensä he

THL viikolla 26/202526.6.2025 15:11:31 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 26.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset pe 27.6. Vanhuspalvelujen tila: Tiedot ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköiden henkilöstömitoituksesta. Lisätiedot: elli.alarotu(at)thl.fi, puh. 029 524 7018 Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista ja THL:n kirjakaupasta THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye