Osuuskauppa Hämeenmaa

Padasjoen ABC uudistuu ilmeeltään luonnonläheisemmäksi ja toiminnaltaan ympäristöystävällisemmäksi

Jaa
Päijäthämäläisen ABC-aseman uudistustyöt käynnistyvät marraskuun alussa ja kestävät nelisen viikkoa. Tuttu taukopaikka saa loppuvuodesta skandinaavisen mutta luonnonläheisen miljöön, jonka värimaailmaa hallitsevat puu, moderni harmaa ja musta.

Padasjoen ABC:n piha-alueen mittarikenttä uusittiin jo viime vuonna, ja nyt uudistetaan aseman sisätilat.

– Uudistamme sekä ravintola- että marketpuolen. Paikalliset ja paikkakunnan mökkiläiset ovat kovasti odottaneet tätä uudistusta, ja on hienoa päästä toteuttamaan se, ryhmäpäällikkö Sami Kovanen toteaa.

Ravintola- ja marketmiljöön lisäksi aseman kylmäkalusteet uudistetaan nykyistä energiatehokkaammiksi.

Padasjoen ABC-asema palvelee asiakkaitaan tavalliseen tapaan myös uudistustöiden aikana. Muutostöiden jälkeen pienen paikkakunnan ABC henkii modernia skandinaavisuutta, mutta edelleen myös tuttua kodikkuutta ja lämpöä.

– Uudistunut ABC on entistä viihtyisämpi asiointi- ja ruokailupaikka niin liikkuville kuin paikallisillekin asiakkaillemme, Sami Kovanen lupaa.

Asiakkaiden toiveet ja tarpeet on otettu huomioon myös valikoimauudistusten osalta.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Hämeenmaa, ABC-ryhmäpäällikkö Sami Kovanen, 050 344 1462

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Hämeenmaa
Osuuskauppa Hämeenmaa
Apilakatu 2, PL 41
15610 Lahti

03-8130 11http://www.hameenmaa.fi

Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa

Osuuskauppa Hämeenmaan vaaleissa annettiin lähes 30 000 ääntä – liki puolet edustajistoon valituista on uusia22.5.2025 10:05:00 EEST | Tiedote

Hämeenmaan edustajiston vaaleissa annettiin yhteensä 29 918 ääntä. Äänensä antoi 17,3 % Hämeenmaan asiakasomistajista, ja äänistä 32,8 % annettiin sähköisesti. Edustajistoon valittiin 45 jäsentä, joista 19 on uusia jäseniä. Edustajiston jäsenet toimivat äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja ovat osuuskaupan toiminnan ja alueellisen kehittämisen tukena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye