Rakennetun ympäristön tiedon digitalisoinnin hyödyt tunnistetaan Etelä-Savon kunnissa
Kuntia tuetaan digimuutoksessa
KaavaDigi-hankkeen yhtenä tavoitteena on saada kokonaiskuva kuntien rakennetun ympäristön tiedon tilasta ja kuntien valmiudesta kansallisen tietoalustan käyttöönottoon. Kuntien tilannetta kartoitetaan haastatteluilla, joita on sovittu lähes Etelä-Savon kuntien kanssa. Kuntien kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja paikkatietojärjestelmien asiantuntijoilta selvitetään mm. missä muodossa tietoa nyt tuotetaan, miten sitä tallennetaan, millaisia sähköisiä järjestelmiä on käytössä ja miten tallennettua tietoa hyödynnetään. Kuntien kanssa keskustellaan myös siitä, miten kunnassa nähdään omat mahdollisuudet muutokseen ja millaista apua kunnat kaipaavat.
Kunnilta kerätyn tiedon perusteella kunnille laaditaan tiekartat, joiden perusteella kunnat valmistautuvat maankäyttö- ja rakennuslain muutokseen. Tarkoitus on, että vuoden 2021 loppuun mennessä kunnilla olisi käsitys siitä, mitä kuntien on tehtävä, että uusi järjestelmä voidaan ottaa käyttöön. Kun tarvittavat toimenpiteet on hahmotettu, kuntia myös tuetaan toimenpiteiden toteuttamisessa. Myös tuen tarve hahmottuu hankkeen myötä.
- Jokaiselle kunnalle tehdään oma tiekartta, kertoo hankevastaavana toimiva Satu Reisko Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Kunta saa siis ohjeet siitä, mitä tarvitsee tehdä. Tämän lisäksi kuntia myös tuetaan toimenpiteiden suorittamisessa.
KaavaDigi-hankkeen hyödyt on nähty kunnissa
Osa ensimmäisistä haastatteluista on jo tehty ja rakennetun ympäristön tiedon tilanne alkaa hahmottua. Kunnat ovat olleet tyytyväisiä saadessaan apua muutoksen valmisteluun. Kunnissa kaivataan tietoa meneillään olevasta muutoksesta ja siitä, miten muutos vaikuttaa kunnan toimintaan. Osalla kunnista ei ole resursseja itse selvittää mitä pitää tehdä. Hanke helpottaa kuntien tilannetta, kun kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
- Kuntien on vielä hankala hahmottaa mitä heiltä odotetaan, Satu Reisko arvioi. Silloin kunnassa ei myöskään hahmoteta, mihin apua tarvitaan. Harvalla kunnalla on mahdollisuus irrottaa omista resursseistaan ketään asiaa selvittämään ja muutosta valmistelemaan. KaavaDigi-hanke vastaa juuri tähän tarpeeseen ja siksi hanke on otettu hyvin vastaan.
Kunnat myös hyötyvät rakennetun ympäristön digitalisaatiosta monella tapaa. Yhden kansallisen tietoalustan kautta voidaan tieto toimittaa kerralla kaikille viranomaisille. Myös kuntalaiset voivat etsiä omia tietojaan samasta tietoalustasta, jolloin tarve kunnan asiakaspalvelulle vähenee. Tallennettujen tietojen yhteen toimivuus helpottaa niiden tulkintaa, ja tiedot ovat myös paremmin ajan tasalla. Näistä kertyy kunnille säästöä resurssien käytössä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maankäyttöasiantuntija Satu Reisko, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4095, satu.reisko(at)ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskusJääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
0295 024 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-etela-savo
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa pitkäaikaistyöttömiä lähes 2 50023.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 6 371 työtöntä eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 63:lla ja miesten laski 67:llä.
Luston asema-alue sai rakennussuojelupäätöksen19.12.2025 12:11:48 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Savonlinnan Punkaharjulla sijaitsevan Luston asema-alueen. Aseman ja kahden vahtituvan muodostama kokonaisuus on valtakunnallisesti merkittävä.
Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoitus maakuntaan on ollut tasaisen varmaa 202516.12.2025 10:00:17 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskuksen myöntämiä rahoituksia maakuntaan on kerätty yhteen rahoituskatsausta varten. Vuonna 2025 erinäisistä yritys- ja kehittämisrahoituksen elementeistä tulee yhteensä noin 46 miljoonan tuki maakunnan elinvoimalle.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan – työnhakijoille uusia mahdollisuuksia ja yksilöllisiä ratkaisuja11.12.2025 14:17:35 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalan työllisyysalue käynnistää ELY-keskuksen rahoittamana laajan kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on luoda toimivat välityömarkkinat ja tarjota uusia työllistymisen mahdollisuuksia tai löytää muita yksilöllisiä ratkaisuja lähes 4000 työnhakijalle. Hankkeen keskeistä kohderyhmää ovat pitkäaikaistyöttömät, nuoret, maahanmuuttajat ja täsmätyökykyiset. Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke toteutetaan osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Hankkeen kokonaisbudjetti on yli 8,6 miljoonaa euroa, josta ELY-keskus rahoittaa 6,9 miljoonaa euroa.
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme