Telakkakatu valmistuu yli puoli vuotta etuajassa
26.10.2020 11:16:51 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Katutyömaalla tehdään vielä viimeisiä viilauksia, jotka valmistuvat 5. marraskuuta mennessä. Lokakuun alussa valmistuivat loputkin asfaltoinnit, katumerkinnät ja liikennevalojen asennukset. Kokonaisuudessaan työ kesti hieman yli kaksi vuotta.
Helsinki pyrkii vähentämään katutöistä aiheutuvia haittoja ja lyhentämään niiden toteutusaikoja. Telakkakatu onkin hyvä esimerkki siitä, miten hyvällä suunnittelulla, avoimella kommunikaatiolla ja tiiviillä eri osapuolien yhteistyöllä aikataulu pitää ja jopa alittuu.
Leudot talvet eivät selitä aikataulun alitusta, sillä rakentaminen pitää resursoida hyvissä ajoin.
– Talvella 2019-2020 oli aikataulun mukaisesti hiljaisempi vaihe. Kukaan ei osaa ennustaa säätä tarkasti pitkälle ennakkoon, joten työmaa eteni silloin pienemmillä panoksilla. Muuna aikana aikataulu alittui, koska reagoimme nopeasti muutostarpeisiin ja ongelmiin. Kiitos kuuluu myös ratkaisukeskeiselle ja taitavalle urakoitsijalle, rakennustöiden valvojana toiminut Antti-Juhani Lehtinen kaupunkiympäristön toimialalta sanoo.
Uudet pyöräkaistat, raitiovaunukiskot ja kunnallistekniikka
Entistä leveämpi Telakkakatu on tulevaisuudessa tärkein kulkuväylä lähivuosina rakentuvaan Hernesaaren kaupunginosaan. Katua reunustavat erilliset jalkakäytävät, yksisuuntaiset pyöräkaistat ja sen keskellä kulkee pian raitiovaunu kahteen suuntaan. Pienet poikkikadut risteävät Telakkakadusta ylijatketuilla jalkakäytävillä, jotka osaltaan ohjaavat liikennettä pieniltä asuinkaduilta alueen liikenteen kokoojakadulle eli Telakkakadulle. Ylijatketulla jalkakäytävällä kävelijä ei varsinaisesti ylitä ajoväylää, vaan ajoneuvo ylittää jalkakäytävän.
Uututtaan hohtavan asfaltin ja kiveyksien alla on kokonaan uusittu kunnallistekniikka. Kadulle on rakennettu uudet vesijohdot, kaukolämpö- ja kaukokylmäputket sekä asennettu sähkö- ja teleliikennekaapeleita. Uusien hulevesiviemärien ansiosta sadevedet pystytään nyt erottamaan muista viemärivesistä.
Linja 6 Eiranrantaan keväällä 2021
Raitiovaunu 6 kääntyy jatkossa Bulevardin päästä kohti Eiranrantaa ja jatkaa tilapäiselle päätepysäkilleen Hernesaaren pohjoisosaan. Linja aloittaa kulkunsa suunnitelmien mukaisesti keväällä 2021. Raitiolinjan ajolangat asennetaan paikoilleen alkuvuoden 2021 aikana. Ajolankojen asentaminen voi aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä. Raitiolinjan jatko kohti Hernesaaren kärkeä rakennetaan arviolta vuosina 2023-2024.
Telakkakadun varressa jatkuu Telakkarannan uuden asuinalueen rakentaminen. Hernesaaren alue on purku- ja esirakentamisvaiheessa. Nämä suuret rakennuskohteet voivat vaikuttaa myös Telakkakadun elämään siten, että katu joudutaan paikoin avaamaan myös tulevina vuosina.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti-Juhani Lehtinen
Projektipäällikkö
Kaupunkiympäristön toimiala
Rakennuttaminen
Puh. 040 4865410
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Helsinki suunnittelee neljän matonpesulaiturin muuttamista oleskelu- tai uimapaikoiksi – uusia kuivan maan matonpesupaikkoja tilalle30.1.2026 08:49:46 EET | Tiedote
Kaikki nykyiset mattolaiturit poistuvat käytöstä vähitellen tullessaan käyttöikänsä päähän. Soveltuvat laiturit voitaisiin muuntaa oleskelu- tai uintipaikoiksi.
Erfaren gårdsföretagare föreslås som ny ägare till Tomtbacka gård30.1.2026 08:42:28 EET | Pressmeddelande
Det nordfinska familjeföretaget Lännentila Oy föreslås som ny ägare och vinnare av koncepttävlingen. Stadsmiljönämnden fattar beslutet i frågan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


