Yrittäjät: Konkurssilain koronapoikkeusten jatko suuri helpotus monelle yrittäjälle

Eduskunta muutti keväällä konkurssilakia siten, että koronakriisiin joutuneet yritykset saatiin pelastetuksi turhilta konkursseilta. Velallista ei oleteta maksukyvyttömäksi sillä perusteella, että tämä ei pystynyt maksamaan velkojaan viikossa velkojan maksukehotuksesta.
Suomen Yrittäjät esitti aikanaan muutosta ja toivoi sille jatkoa, kun kriisi pitkittyi. Muutos oli alun perin voimassa lokakuun loppuun. Nyt sitä jatketaan tammikuun 2021 loppuun. Presidentti vahvisti lakimuutoksen torstaina.
Lakimuutos on auttanut välttämään konkurssiaaltoa
Janne Makkula arvioi, että koronakonkurssiaalto on pystytty välttämään osin lakimuutoksen ansiosta.
- Toki myös esimerkiksi erilaisilla tuilla ja verottajan myöntämillä maksujärjestelyillä on ollut vaikutusta.
Velkoja voi edelleen hakea velallista yritystä konkurssiin, jos velallinen on muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan laskujaan.
Lakia kannattaa muuttaa pysyvästi: konkurssiolettama pidemmäksi
Hyväksyessään konkurssilain väliaikaisen muutoksen eduskunta jätti koronakriisiin joutuneiden yritysten osalta lausuman. Siinä eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi välittömästi, miten tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten tilannetta voitaisiin helpottaa, kun poikkeuslain voimassaolo helmikuussa päätyy.
Yrittäjien mukaan koronakriisin hätäratkaisujen jälkeen konkurssilakia kannattaa muuttaa pysyvästi.
- Viikon aikajakso maksukehotuksesta maksuun on aivan liian lyhyt. Se ei vastaa konkurssilain pääsääntöä, jonka mukaan konkurssikelpoisuuteen vaaditaan pidempiaikainen kykenemättömyys maksaa velkojaan, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Yrittäjistä sanoo.
- Konkurssiolettaman kannattaisi olla kuukausi tai kaksi. Lisäksi lakiin tulisi lisätä, että maksukyvyttömyysolettaman voisi torjua, jos velallinen osoittaa maksukyvyttömyyden olevan tilapäistä esimerkiksi koronaviruksen tai siihen verrattavissa olevan pandemian johdosta.
Perintälaki kuntoon, maksuhäiriömerkintöihin humaaniutta ja maksuajat kuriin
Yrittäjien mukaan konkurssilain muutoksen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joiden avulla tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneita yrittäjiä autetaan.
- Yritysperinnän kuluille tulee asettaa hallitusohjelman mukaisesti euromääräiset ylärajat. Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jolla kulukatto asetettaisiin koronakriisin vuoksi väliaikaisesti. Muutoksen tulee kuitenkin olla pysyvä, sillä kenenkään talousahdingolla ei pitäisi päästä rikastumaan, Toivonen sanoo.
Maksuhäiriömerkinnät puolestaan vaikeuttavat yritystoimintaa, haittaavat uuden yrityksen perustamista ja ajavat pahimmillaan yrityksiä konkurssiin.
- Kannattaa pohtia tallennusaikojen lyhentämistä. Lisäksi on tärkeää miettiä, miten yrittäjäksi haluava voisi saada käyttöönsä yrityksen tarvitsemat pankkitilit, vakuutukset ja teleliittymät, vaikka hänellä olisi vanhoja maksuhäiriömerkintöjä. Oikeus peruspalveluihin tulee taata riippumatta aikaisemmista maksuvaikeuksista, Toivonen sanoo.
Palveluntarjoajien suojaksi voitaisiin Yrittäjien mukaan edellyttää, että peruspalvelut saa käyttöönsä vain asettamalla vakuuden tai maksamalla palvelut etukäteen.
- Saamiemme tietojen mukaan tällä hetkellä esimerkiksi pankit ja vakuutusyhtiöt eivät myönnä palveluita edes etukäteismaksua vastaan.
Laki kaupallisten sopimusten maksuajoista määrää, että yritysten välinen maksuaika ei saa olla yli 30 päivää, elleivät yritykset sovi asiasta nimenomaisesti.
- Laki ei toimi, sillä erityisesti suuret yritykset venyttävät omia maksuaikojaan pienempiin yrityksiin nähden yksipuolisilla ilmoituksilla. Tarvitsemme viranomaisen valvomaan lain noudattamista. Esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto olisi luonteva, Toivonen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Makkulatyömarkkinajohtaja
Puh:040 581 2472janne.makkula@yrittajat.fiTiina Toivonenlainsäädäntöasioiden päällikkö
Puh:041 528 5679tiina.toivonen@yrittajat.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Toimittaja, tarvitsetko tietoa puoliväliriihen vaikutuksista yrityksiin? Suomen Yrittäjät vastaa24.4.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kuinka Orpon hallituksen puoliväliriihen ratkaisut vaikuttavat konkreettisesti yrittäjiin, yrityksiin ja työllisyyteen? Mitä tapahtuu verotukselle ja taloudelle? Sisältävätkö päätökset vaikuttavia uudistuksia? Suomen Yrittäjät on median käytettävissä ja tavoitettavissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme