Sunborn Eventsistä Logomon uusi pääomistaja

Logomo saa Sunborn Eventsistä pääomistajan, joka on toiminut Logomossa sen perustamisesta, vuodesta 2011 lähtien koko talon ravintolatoiminnasta vastaten.
Sunborn Events on myös merkittävä tapahtumatuottaja, joka on järjestänyt Logomossa vuosittain lähes sata eri tapahtumaa. Omistajuuden myötä Sunborn Eventsin asema tapahtuma-alan toimijana vahvistuu entisestään.
Yhteistyö muiden tapahtuma-alan toimijoiden kanssa jatkuu
Sunborn Events on omistajana vahvasti sitoutunut Logomon toiminnan kehittämiseen.
– Omistajavaihdoksen myötä Logomosta tuleekin entistä ketterämpi kumppani asiakkaille ja tapahtumajärjestäjille, Sunborn Eventsin toimitusjohtaja Riikka Arola sanoo.
– Yhteistyö tapahtuma-alan toimijoiden ja muiden kumppanien kanssa jatkuu kuten ennenkin, mutta pystymme palvelemaan asiakkaitamme jatkossa laajemmalla tuoteskaalalla ja toimimaan yhtenäisesti Logomo-brändin alla. Lisäksi paljon kiitosta saaneet hyvät verkostomme eri toimijoihin säilyvät edelleen asiakkaidemme käytössä, Logomon toimitusjohtajana jatkava Päivi Rytsä sanoo.
Nyt on oikea hetki kehittää Logomon liiketoimintaa
Tällä hetkellä Logomossa järjestetään tapahtumia, joissa noudatetaan tarkasti viranomaisvaatimuksia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Pandemian hiljentämää aikaa hyödynnetään liiketoiminnan uudistamiseen ja uusien konseptien kehittämiseen.
– Logomo on valtakunnallisesti tunnustettu ja arvostettu tapahtumatalo. Haluamme, että talo elää jatkossakin kiinnostavana, sykkivänä ja asiakkaat yllättävänä kohteena. Lähdemme kehittämään elämys-, ravintola- ja kokouspalveluita yhdessä Logomon osaavan ja ammattitaitoisen tiimin kanssa, Riikka Arola sanoo.
Suunnitelmissa on esimerkiksi ravintolakonseptien uudistaminen ja muun muassa oman leipomon avaaminen Logomoon.
– Tulemme huolehtimaan siitä, että Logomo on Suomen ykköspaikka järjestää tapahtumia ja tulla viihtymään myös tulevina vuosina, Arola jatkaa.
Vaikka koronakriisi on ajanut tapahtuma-alan ahtaalle, Logomossa tulevaisuuteen katsotaan luottavaisin mielin.
– Tämä on nyt paikka uudistaa tarjontaa ja vahvistaa Logomon asemaa markkinoilla. Voimme itse vaikuttaa siihen, miltä tapahtumabisnes näyttää tulevaisuudessa ja kehittää palveluita yhdessä kumppaneiden kanssa, Rytsä sanoo.
Kauppa kaikille mieluisa ratkaisu
Kaupassa omistajaa vaihtavat Hartela Länsi-Suomi Oy:n omistusosuudet Logomo Oy:stä ja Logomon Tapahtumatilat Oy:stä. Turun kaupunki jatkaa edelleen molempien osakeyhtiöiden toisena omistajana. Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.
Sunborn Eventsin siirtyminen Hartelan tilalle on kaupan kaikille osapuolille mieluisa ratkaisu.
– Hartelan tavoitteena on ollut rakentaa Turkuun ainutlaatuinen tapahtumatalo. Nyt on aika keskittyä rakennusyhtiön ydinliiketoimintaan ja jättää Logomon kehittäminen tapahtuma-alan ammattilaisille, sanoo Hartela Länsi-Suomi Oy:n toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen.
Myös Turun kaupungin omistajaohjausjohtaja, Logomo Oy:n hallituksen jäsen ja Logomon Tapahtumatilat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarkko Virtanen sanoo kaupungin olevan erittäin tyytyväinen uuteen omistajaan, joka on halukas kehittämään tapahtumatalon toimintaa yhdessä kaupungin kanssa.
– Logomo on Turulle erittäin tärkeä tapahtumatalo sekä myös kulttuurin koti jo syntyhetkistään lähtien. Uuden omistajan myötä Logomon asema Turun merkittävänä tapahtuma- ja kulttuurikeskuksena vahvistuu entisestään, Virtanen sanoo.
Logomo
- Logomo aloitti toimintansa tapahtumatalona vuonna 2011, jolloin se toimi yhtenä Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtumatiloista. Tapahtumakeskus remontoitiin VR:n entisen konepajan tiloihin.
- Nykyään Logomo on sekä alueellisesti että valtakunnallisesti merkittävä konsertti-, kokous- ja konferenssitalo. Pinta-alaltaan rakennus on 25 000 neliötä.
- Logomo on palkittu Suomen parhaana tapahtumatalona vuosina 2016 ja 2018.
- Logomossa sijaitsee myös suuri toimitilojen kokonaisuus: Logomo Byråssa ja Konttorissa työskentelee yli 400 ihmistä noin 90 yrityksessä.
- Kulttuuri- ja elämystarjonta vahvistuvat Logomon läheisyydessä entisestään, kun Turun kaupungin ratapihan alueelle visioima keskustakehityshanke etenee. Alueelle on suunnitteilla muun muassa tapahtuma-areena, elämyskeskus, hotelli, liiketiloja, toimistoja ja asuinkerrostaloja.
- Logomo Oy:n omistavat Sunborn Events (61 %) ja Turun kaupunki (39 %).
- Logomon Tapahtumatilat Oy:n omistavat Turun kaupunki (51 %) ja Sunborn Events (49 %).
- Logomon Toimistot Oy:n omistaa Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöt (100 %).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Logomo Oy, toimitusjohtaja Päivi Rytsä, puh. 050 596 0773, paivi.rytsa@logomo.fi
Sunborn Events Oy, toimitusjohtaja Riikka Arola, puh. 044-5566260, riikka.arola@sunborn.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Logomo on kulttuurin, taiteen ja luovan talouden keskus, joka toimii entisessä VR:n konepajassa rautatieaseman ja ydinkeskustan läheisyydessä Turussa. Logomossa järjestetään konsertteja, kokouksia, seminaareja, kongresseja, teatterinäytöksiä, messuja, näyttelyjä, elokuvaesityksiä sekä erilaisia yksityistilaisuuksia. Logomon toimitiloissa, Byråssa ja Konttorissa, työskentelee päivittäin yli 400 ihmistä 90 yrityksessä. Logomossa on myös taiteilijatyöhuoneita. Vuonna 2019 Logomossa järjestettiin yhteensä yli 1300 tilaisuutta ja kävijämäärä oli 377 000.
Sunborn Events Oy (entinen Sunborn Catering Oy) on turkulainen ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys ja osa perheomisteista Sunborn Groupia. Sunborn Events Oy vastaa ravintola-, tapahtuma- ja cateringpalveluista Logomossa Turussa ja Helsingin Kulttuuritalolla. Osana yritystä toimii myös Sunborn Live, joka tuottaa vuosittain satoja livetapahtumia sekä muun muassa turkulaista Kesärauha-festivaalia. Sunborn Events Oy työllistää lähes 100 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
Logomon Terassikesän uusia keikkailtoja julki – mukana mm. Michael Monroe, Gasellit ja Malarian Pelko -klassikkolevynsä esittävä Paperi T17.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä, jotka tuovat lavalle sekä rock-legendoja että tuoreita tähtiä.
Voice of Finlandin livelähetykset alkavat – kotiinpalaajille järjestetty lisäjunavuoro27.3.2025 15:45:48 EET | Tiedote
The Voice of Finlandin livelähetykset kuvataan jälleen huhtikuussa Logomossa. Ensimmäinen livelähetys on ensi viikon perjantaina 4.4. The Voice of Finlandin livelähetykset kuvataan Turussa jo 14. kerran.
Terassikesä palaa Logomon tuttuun ympäristöön – luvassa huippuartisteja ja kansainvälisiä tähtiä10.3.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Logomon Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle heinä-elokuussa 2025. Rakennustöiden vuoksi vuoden 2024 tauon jälkeen tapahtuma palaa tuttuun urbaaniin ympäristöönsä, tarjoten kesän kuumimmat keikat 30.7.–23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.
Rakastettu ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgren saapuu loppuunmyytyjen Helsingin keikkojen lisäksi konsertoimaan Logomon Teatroon 7.4.20.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Ruotsin menestyneimpiin artisteihin lukeutuva ja vastikään Pro Finlandia -palkittu laulaja-lauluntekijä Eva Dahlgren saapuu intiimeille klubikeikoille Suomeen. Helsingin Korjaamon minuuteissa loppuunmyytyjen keikkojen lisäksi Logomon Teatrossa kuullaan artistin 30-vuotisen uran aikana syntynyt toinen englanninkielinen ”Alphabet City Songs – Lost and Found” -albumi kokonaisuudessaan livenä. Turun keikan liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä maanantaina 24. helmikuuta klo 10.
Turussa syödään rikollisen hyvin: Vares-illalliset saapuvat Logomoon22.1.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suosikkidekkari Jussi Vares astuu uuteen ulottuvuuteen, kun hänen seikkailunsa heräävät henkiin Turun Logomon uudessa MOVE 5D -tapahtumatilassa. Moniaistillinen illalliskokemus yhdistää ruokataiteen ja elokuvan tavalla, jota ei ole ennen nähty Suomessa. Ensimmäiset Rikollisen hyvät Vares-illalliset järjestetään 24.1.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme