Uusi Espoo-aiheinen kirja syntyy taiteilijan ja eskarilaisten värikkäänä yhteistyönä – samalla lapset ideoivat tulevaisuuden Espoota
Espoon kaupungin kulttuurin tulosyksikkö tuottaa syksyn 2020 aikana Espoo-aiheisen värillisen kuvakirjan, jonka kuvittaa kuvittaja-graafikko Carlos Da Cruz. Kirjaan tulee piirrokset kustakin kaupunkikeskuksesta. Tämän lisäksi kirja sisältää kuvituksen Espoon pohjoisosista sekä yleiskuvan kaupungista.
Lapsiryhmien ja kuvittajan yhteistyönä syntyvästä aineistosta kootaan Kurkkaa Espooseen -kirja, joka julkaistaan joulukuussa 2020. Kirja jaetaan kaikille vuosina 2017 ja 2018 syntyneille espoolaislapsille 4-vuotisneuvolakäynnin yhteydessä vuosina 2021 ja 2022. Lisäksi kirja toimitetaan kaikkiin esiopetusryhmiin, kunnallisiin varhaiskasvatusryhmiin ja kirjastoihin.
Kurkkaa Espooseen -kirjan kuvat ovat tekstittömiä ja ne synnyttävät uusia tarinoita. Kirjaa tehdään yhteistyössä lasten kanssa: lapset voivat kommentoida kuvituksia ja toivoa niihin muutoksia ja lisäyksiä.
"Olen todella vaikuttunut lapsiryhmien ja taiteilijan välisestä saumattomasta yhteistyöstä. Kirjan tekeminen on upea esimerkki siitä, miten kulttuurikasvatuksen keinoin voidaan mahdollistaa kokeilevaa taiteen tekemistä. Meillä on Espoossa pitkä ja hyvä kokemus kulttuurikasvatuksen toimintamalleista, kuten KULPSista ja Kulttuurikurkkauksesta", toteaa kulttuurijohtaja Susanna Tommila.
Kuvittaja toteuttaa mustavalkoiset piirrosluonnokset aiemmin tehdyn kyselyn inspiroimana ja kuvat toimitetaan jokaisen espoolaisen eskariryhmän käyttöön. Samalla kun lapset retkeilevät uusissa kohteissa ja keskustelevat sekä keskenään että aikuisten kanssa omasta asuin- tai eskarialueestaan, kerätään aineksia Espoo-tarinaa varten.
Ryhmissä lapset saavat tutkia kuvia, jutella niiden herättämistä ajatuksista ja vaikkapa retkeillä lähiympäristössä tutkimassa heille tärkeitä kohteita. Lasten ajatukset kirjataan ylös ja niitä hyödynnetään kirjan laatimisen lisäksi myös Espoo-tarinan päivitystyössä.
Jokaisella espoolaisella on mahdollisuus osallistua Espoo-tarinan päivittämiseen
Espoo-tarinaa valmistellaan parhaillaan valtuustokaudelle 2021–2025 ja juuri nyt keräämme kuntalaisten näkemyksiä ja toiveita Espoon tulevaisuudesta luottamuselinten käsittelyn pohjaksi.
Näkemyksiä kerätään kahden kyselyn avulla: Mun Espoo tulevaisuudessa -kyselyllä kerätään ajatuksia tulevaisuuden Espoosta, Mun Espoo kartalla -kysely on karttapohjainen kysely, joka keskittyy erityisesti espoolaisen kaupunkiympäristön kehittämiseen.
Toivomme kuntalaisten vastaavan molempiin kyselyihin. Kyselyt ovat avoinna lokakuun loppuun saakka.
Lisätiedot
Susanna Tommila, kulttuurijohtaja p. 043 825 5074, susanna.tommila@espoo.fi
Jorma Valve, strategiajohtaja, p. 046 877 2055, jorma.valve@espoo.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Espoossa ja Kauniaisissa toisen asteen opinnot pääsee aloittamaan syksyllä 2025 yhteensä yli 3900 oppivelvollista nuorta12.6.2025 08:56:41 EEST | Tiedote
Espoon kaupungin suomenkielisissä lukioissa aloittaa tulevana syksynä 2151 uutta opiskelijaa (vuonna 2024: 2 123), Steinerkoulun lukiossa 34 ja Kauniaisten lukiossa 134. Aloituspaikkoja on varattu syksyllä 2025 alkavaan suomenkieliseen lukiokoulutukseen 66,3 %:lle Espoon perusopetuksen päättävistä oppilaista. Ensisijaisia hakijoita kevään yhteishaussa Espoon suomenkielisiin lukioihin oli 2599 (vuonna 2023: 2615). Hakijamäärä laski vain 16 opiskelijalla edellisestä vuodesta. Espoon ruotsinkielisen lukion Mattlidens gymnasiumin yleislinjalle haki ensisijaisia hakijoita 143, aloituspaikkoja oli 200. Mattlidens gymnasiumin IB-linjalle haki ensisijaisia hakijoita 74, aloituspaikkoja oli 50. Aloituspaikkoja on varattu ruotsinkieliseen lukiokoulutukseen 64 %:lle Espoon ruotsinkielisen perusopetuksen päättävistä oppilaista. Kauniaisten ruotsinkielisessä lukiossa aloittaa syksyllä 97 uutta opiskelijaa. Omniaan valittiin yhteishaussa yhteensä 1 550 uutta opiskelijaa, joista 1260 on oppivelvollis
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme