Suomen hevonen laukkaa marraskuussa Vaasan kaupunginteatterin näyttämölle

Suomenhevonen on kautta historian palvellut suomalaisia niin maatilan töissä kuin rintamallakin. Kotalan perheen Harmo-hevosen parhaat päivät ovat kuitenkin jo takanapäin. Isäntä Lassi saakin poikansa Kain kanssa kuningasidean myydä vanha Harmo gourmet-ruoaksi Italiaan. Asiat eivät kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan – ei sitten millään.
Riemukkaan ja samalla traagisen näytelmän ohjaajana nähdään Taava Hakala. Sirkku Peltolan kynästä syntynyt Suomen hevonen tuo Hakalan takaisin Vaasan kaupunginteatteriin yli vuosikymmenen tauon jälkeen.
- Paluu on tuntunut oikein mukavalta. Olen aina haaveillut ohjaavani Sirkku Peltolan näytelmiä. Hänen tyylinsä yhdistää realismia ja epärealismia on aina viehättänyt minua. Se ei kuitenkaan ollut niin simppeliä, että ”tehdäänpä tästä vain pois kuleksimasta”, vaan yllättävän haastavaa. En muista milloin olisin syönyt sanani näin monta kertaa prosessin aikana, Hakala hymyilee.
Hakala lupaa peltolamaista tulkintaa ja toivoo ihmisten löytävän näytelmän runsauden keskeltä myös kirkkaita ja ajatuksia herättäviä hetkiä.
- Luvassa on vinksahtaneita ihmisiä ja tilanteita sekä traagisuutta ja ulkopuolisuutta.
Maisema kuin suomenhevonen
Näyttämöllä nähdään köyhä maatila, joka taistele viimeiseen hengenvetoon olemassaolostaan. Lavastaja Aili Ojalon idea näytelmän visuaaliseen maailmaan lähti teoksen nimen mukaisesti suomenhevosesta.
- Alkuajatuksena oli marraskuinen harmaa peltomaisema, joka on kuin hurrikaanin jäljiltä. Ohjaaja Taavalla oli todella voimakas mielikuva maisemasta ja lakeudesta, ja kuinka suomenhevonen on osa sitä maisemaa. Joskus kun olen katsonnut myöhäissyksyn maisemaa, olen kuvitellut sen muistuttavan ison eläimen turkkia. Lavastuksessa nähdään siis vanhan suomenhevosen harmautta – räväkkyyttä unohtamatta, Ojalo paljastaa.
Pukusuunnittelija Paula Varis kertoo, että tässä näytelmässä hahmoista ei yritetäkään tehdä kauniita.
- Lähtökohta oli aikakausi eli vuosi 2005, mutta kun on köyhästä perheestä kyse, nähdään kerrostumia myös menneiltä vuosikymmeniltä. Paljon on patinoitu eli vanhennettu ja tehty likaisen näköistä, jotta saadaan realismin tuntua. On hauskaa, ettei tässä produktiossa tarvitse miettiä kauneuden kautta, kuten monesti muissa jutuissa. Päinvastoin, joidenkin hahmojen kohdalla on jouduttu viemään juuri toiseen suuntaan, kun hahmo on ollut vielä liiankin kaunis. Tämä on tehnyt henkilöistä vielä aidompia ja uskottavampia, miettii Varis.
Näytelmän värikkäitä hahmoja tulkitsevat Kirsi Asikainen, Anna Lemmetti-Vieri, Jari Hietanen, Terhi Suorlahti, Juha Ekola, Sonja Silvander ja Sarah Nedergård. Suomen hevonen saa ensi-iltansa Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä 7. marraskuuta. Marraskuussa näytöksiin otetaan enintään 50 katsojaa ja yleisöä pyydetään tutustumaan teatterin kävijäohjeistukseen kotisivuilla ennen teatteriin saapumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristiina Vaalasmaa
Tiedottaja
Vaasan kaupunginteatteri
Pitkäkatu 53, 65100 Vaasa
Puh • 040 773 7587
kristiina.vaalasmaa@vaasa.fi
www.vaasankaupunginteatteri.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunginteatteri on Vaasassa toimiva suomenkielinen ammattiteatteri.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunginteatteri
Näytäntövuosi täynnä kohtaamisia ja kokemuksia30.5.2025 16:15:30 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa nähtiin näytäntövuonna 2024–2025 seitsemän ensi-iltaa. Valtateemaisen näytäntövuoden kokonaiskävijämäärä oli noin 36 500 kävijää.
Elämysten kirjo Vaasan kaupunginteatterissa12.5.2025 16:30:00 EEST | Tiedote
Syksyllä 2025 Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä nähdään kotimainen draama sekä improvisoitu näytelmä lapsille. Syksy on myös täynnä valloittavia ja monipuolisia vierailuesityksiä. Kevät 2026 tuo mukanaan Suomen kantaesityksen Florian Zellerin parisuhdedraamasta.
Koiramäen Suomen historia vie vauhdikkaalle aikamatkalle13.3.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterin Romeo-näyttämöllä ensi-iltansa 20.3. saa Mauri Kunnaksen kirjaan perustuva lastennäytelmä Koiramäen Suomen historia.
Piaf ja Ikuisesti nuori syksyllä Vaasan kaupunginteatterissa17.2.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunginteatterissa nähdään syksyllä 2025 musiikintäyteiset teokset Piaf ja Ikuisesti nuori. Teatterin tulevan näytäntökauden teema on hurmio.
Cock tutkii rakkautta ja määrittelemisen vaikeutta11.2.2025 17:45:00 EET | Tiedote
Mike Bartlettin kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama Cock-näytelmä saa ensi-iltansa 20.2. Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme