Missä on virkamiesten ja päättäjien järjestötuntemus?

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on valtavan suuri määrä ammatillista erityisosaamista ja jäsenten sekä vapaaehtoisten tuottama apu on määrältään niin suuri, ettei mikään muu taho pystyisi vastaavaan.
- Osa virkamiehistä ja päättäjistä näyttää ajattelevan, että palveluntuottajina järjestöt ovat samanlaisia kuin yritykset.
- Palveluntuottajina sote-järjestöt eroavat yrityksistä useilla tavoilla: ne ovat voittoa tavoittelemattomia toimijoita, niillä on usein pitkä vuosikymmenten historia, palvelut ovat syntyneet oman perustehtävään liittyvän kohderyhmän tarpeista tai vastauksina havaittuihin uusiin tarpeisiin ja palveluaukkoihin, muistuttaa Riitta Särkelä.
- Sote-uudistuksen iso lakipaketti on poliittisen sovun löytymisen jälkeen siirtymässä vähitellen eduskuntaan. Lausuntokierroksen ja laajan järjestöpalautteen jälkeen tilanne järjestöjen merkityksen tunnistamisen ja kirjausten suhteen ei ole muuttunut. Tulevia hyvinvointialueita ei velvoiteta yhteistyöhön järjestöjen kanssa.
- Hallitusohjelman hyvät ja järjestömyönteiset tavoitteet ovat suuressa ristiriidassa käytännön lainvalmistelun sisällön kanssa.
Lue koko blogi: Minne on kadonnut virkamiesten ja päättäjien järjestötuntemus?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta Särkelä
pääsihteeri, Ens- ja turvakotien liitto
p. 050 63663
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Asemamiehenkatu 4 A, 7. krs
00520 HELSINKI
09 4542 440http://www.ensijaturvakotienliitto.fi
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
Vauvaperheille uusi mahdollisuus päihdekuntoutuksen avulla30.4.2025 10:24:00 EEST | Tiedote
Suomessa kehitetty Pidä kiinni® -hoitomalli on osoittautunut merkittäväksi avuksi päihdeongelmaisille vanhemmille ja heidän pienille lapsilleen. Laaja seurantatutkimus vahvistaa, että hoito edistää vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä tukee perheen hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen ansiosta vanhemmilla on mahdollisuus päihteettömään elämään yhdessä lapsensa kanssa.
Tarja Filatov jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana28.4.2025 14:38:35 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Sirpa Paatero (Kymenlaakson ensi- ja turvakoti ry). Valinnat tehtiin Ensi- ja turvakotien liiton liittokokouksessa 27.4.2025.
Ensi- ja turvakotien liittokokous: Vauvaperheiden avuntarpeeseen on vastattava viipymättä28.4.2025 14:32:01 EEST | Tiedote
Apua hakevat vauvaperheet ovat merkittävästi huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Ensi- ja turvakotien liiton ensikotien asiakkaat kokevat palveluun tullessaan yleisesti stressiä, ahdistuneisuutta sekä sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää pelkoa. Moni asiakas on kokenut lähisuhteissaan väkivaltaa ja muita pitkäaikaisesti vaikuttavia traumaattisia kokemuksia.
Vieraannuttava vanhempi voi aiheuttaa lapselle elinikäisiä seurauksia25.4.2025 08:29:23 EEST | Tiedote
Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on kielteiset seuraukset lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle. Vieraannuttaminen rikkoo lapsen oikeutta ylläpitää suhdetta vanhempiinsa ja hänelle merkityksellisiin läheisiin. Kansainvälistä vieraannuttamisen vastaista päivää vietetään tänään 25.4.
“Niin kohtelias, että viha osuu vain läheisiin” – Ensi- ja turvakotien liiton kampanja kääntää katseet lähisuhdeväkivallan tekijään10.4.2025 14:24:19 EEST | Tiedote
Suomessa jopa puolet naisista on jossain elämänsä vaiheessa kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Silti lähisuhdeväkivalta tunnistetaan heikosti. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kampanja kääntää katseen väkivallan tekijän auttamiseen ja haluaa muuttaa lähisuhdeväkivallan käsittelyn tapoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme