Digi- ja väestötietoviraston vahva suositus vahvan tunnistamisen palveluiden käyttämiselle
Tässä yhteydessä Digi- ja väestötietovirasto on tarkastellut myös omaa toimintaansa. Tähän asti Digi- ja väestötietovirasto on vastaanottanut ja käsitellyt eroakirkosta.fi -sivuston kautta tulleita ilmoituksia. Kyseisessä palvelussa ei käytetä vahvaa tunnistautumista. Digi- ja väestötietoviraston toimintatapa on ollut eduskunnan oikeusasiamiehen antaman linjauksen mukainen.
Jatkossa Digi- ja väestötietovirasto suosittelee uskonnollisesta yhdyskunnasta eroaville, että nämä ilmoitukset tehdään suoraan DVV:n sähköisessä palvelussa, jossa käytetään vahvaa tunnistautumista.
Digi- ja väestötietovirasto on ollut asiasta yhteydessä myös eroakirkosta.fi -sivuston vastuuhenkilöihin ja tuonut esille ilman vahvaa tunnistautumista toimivan kanavan riskit.
Digi- ja väestötietoviraston muut Psykoterapiakeskus Vastaamon tapaukseen liittyvät julkaisut:
Kysymyksiä ja vastauksia identiteettivarkauden ja tietovuodon uhreille
Blogi: Henkilötunnusten väärinkäyttö ei lopu niitä muuttamalla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteydenotot:
Digi- ja väestötietovirasto
Timo Salovaara, ylijohtaja, p. 0295 535 303
etunimi.sukunimi[at]dvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats12.6.2025 15:13:43 EEST | Pressmeddelande
Samarbetsförhandlingarna vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har avslutats i samförstånd mellan arbetstagarorganisationerna och arbetsgivaren. Förhandlingarna gällde konsekvenser för personalen i och med ändringen av nätverket av service- och verksamhetsställen. Tjänsteställena för ämbetsverkets nuvarande personal finns i fortsättningen på 12 orter. Ändringen medför inget behov av nedskärningar i personalen.
Digi- ja väestötietoviraston yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet12.6.2025 15:13:43 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirastossa käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet työntekijäjärjestöjen ja työnantajan yhteisymmärryksessä. Neuvottelut koskivat palvelu- ja toimipaikkaverkoston muutoksen henkilöstövaikutuksia. Viraston nykyisen henkilöstön virkapaikat sijoittuvat jatkossa 12 paikkakunnalle. Muutokseen ei liity henkilöstön vähentämistarvetta.
Cooperation procedure at the Digital and Population Data Services Agency completed12.6.2025 15:13:43 EEST | Press release
Cooperation procedures at the Digital and Population Data Services Agency have ended with an agreement between the employee organisations and the employer. The procedures concerned the personnel impact of the changes in the network of offices and service locations. The post locations of the Agency’s current personnel will be in 12 municipalities. The changes do not involve a need to reduce the number of personnel.
HelsingforsMissionens och Helsingfors stads digitala stöd i hemmet belönades med utmärkelsen Digitukiteko 2025 – digitala färdigheter och delaktighet för seniorer genom samarbete22.5.2025 15:05:00 EEST | Pressmeddelande
Det digitala stöd som HelsingforsMissionen och Helsingfors stad ordnar har vunnit utmärkelsen Digitukiteko 2025. Det avgiftsfria digitala stödet erbjuder i synnerhet seniorer som riskerar att marginaliseras en möjlighet att stärka sina digitala färdigheter i sitt eget hem. Verksamheten har lyckats kombinera samarbetet mellan den offentliga och den tredje sektorn på ett sätt som kan skalas upp till andra delar av Finland.
HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin kotiin tuotava digituki palkittiin Digitukiteko-tunnustuksella 2025 – yhteistyöllä digitaitoja ja osallisuutta senioreille22.5.2025 15:05:00 EEST | Tiedote
HelsinkiMission ja Helsingin kaupungin järjestämä kotiin tuotava digituki on voittanut vuoden 2025 Digitukiteko-tunnustuksen. Maksuton digituki tarjoaa erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville senioreille mahdollisuuden vahvistaa digitaitojaan omassa kodissaan. Toiminta on onnistunut yhdistämään kolmannen ja julkisen sektorin yhteistyön tavalla, joka on skaalattavissa myös muualle Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme