Osuuskauppa Arina Oulun suurin yhteisöveronmaksaja

– Teemme joka päivä töitä luodaksemme palveluja ja hyvinvointia Pohjois-Suomeen. On tärkeää, että alueellamme tehdyt ostokset palaavat tänne sekä konkreettisesti parempien palvelujen kautta mutta myös verotuloina. Maksamme veromme ylpeinä rakkaudesta Pohjois-Suomeen, sanoo Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.
Arina Pohjois-Suomen suurimpien veronmaksajien joukossa
Osuuskauppa Arina maksoi vuoden 2019 osalta yli miljardin euron vähittäismyynnistä ennakonpidätyksiä ja työnantajamaksuja, tulo- ja varallisuusveroja sekä välillisiä veroja reilun 127 milj. €. Arina haluaa olla esimerkillinen yrityskansalainen ja maksaa veronsa pohjoissuomalaisten yhteiseksi hyväksi. Oulussa Arina-konserni (Osuuskauppa Arina, Arinan Kiinteistöt Oy ja Pukumies Oy) oli suurin yhteisöveronmaksaja reilulla 5,3 miljoonalla eurolla.
Arinan verojalanjälki 2019 |
Milj.€ |
|
Ennakonpidätykset ja työnantajamaksut |
26,6 |
|
Tilitetyt ennakonpidätykset palkoista |
11,6 |
|
Eläkevakuutusmaksut |
14,5 |
|
Työnantajan sairasvakuutusmaksut |
0,5 |
|
Tulo- ja varallisuusverot |
6,7 |
|
Yhteisöjen tulovero |
5,3 |
|
Kiinteistövero |
1,4 |
|
Välilliset verot |
94,4 |
|
Tilitetty arvonlisävero |
15,8 |
|
Sähkövero |
1,9 |
|
Polttonesteiden valmistevero |
52,1 |
|
Alkoholivero |
0,7 |
|
Tupakkavero |
23,8 |
|
Verot yhteensä |
127,7 |
Paikallinen arvonluonti
Osuuskaupan yhteiskunnallista roolia kuvaa paikallinen arvonluonti. Arina käytti vuonna 2019 palkkoihin, investointeihin, paikallisiin hankintoihin, veroihin, asiakasomistajahyötyihin sekä sponsorointiin ja hyväntekeväisyyteen yli 244 milj. €. Arina työllisti noin 3000 työntekijää, ollen Pohjois-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Arina tarjosi kesätyö- tai harjoittelupaikan 1332 nuorelle.
Arinan paikallinen arvonluonti 2019 |
Milj. eur |
Palkat |
73,2 |
Investoinnit |
16,9 |
Paikalliset hankinnat |
53,1 |
Tulo- ja varallisuusverot |
6,7 |
Omistajahyödyt |
94,5 |
Sponsorointi ja hyväntekeväisyys |
0,4 |
Yhteensä |
244,8 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti Puutiotoimitusjohtaja
Puh:+358 50 539 8807veli-matti.puutio@sok.fiPasi Ruuskanenvastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 50 430 1747pasi.ruuskanen@sok.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Maailman pohjoisin ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee aikataulussa – noutokaista aukeaa lokakuun lopussa16.10.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Oulun Limingantulliin rakentama ruoan verkkokaupan keräilykeskus etenee suunnitellusti. Hanke on tärkeä osa Arinan strategiaa kehittää asiakaslähtöisiä ja tehokkaita digitaalisia palveluja. Ensimmäinen osa hanketta pääsee asiakkaiden testiin jo lokakuun lopussa, kun ostosten hakemista helpottava noutokaista avautuu asiakkaille. Kokonaisuudessaan automaatioavusteinen keräilykeskus avautuu vuoden 2026 alkupuolella. Pohjoissuomalaisten mahdollistama investointi on arvoltaan noin 10,6 M€ ja sen arvioitu työllistämisvaikutus rakennusvaiheessa on noin 20–25 henkilötyövuotta.
Kempeleen Rosso uudistui – asiakkaiden rakastamat pannupitsat palasivat jäädäkseen1.10.2025 09:24:39 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Zeppeliinissä sijaitseva Rosso on kokenut syyskuun aikana perusteellisen uudistuksen. Uudistettu Rosso toivottaa asiakkaat tervetulleiksi jälleen keskiviikkona 1.10.2025 klo 11.
Konsta Kyröläinen on Arinan 200 000:s asiakasomistaja27.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina saavutti merkittävän virstanpylvään, kun asiakasomistajien määrä ylitti 200 000 syyskuussa 2025. Tämä kertoo pohjoissuomalaisten vahvasta luottamuksesta osuustoimintaan. Arinan 200 000. jäseneksi liittynyt Konsta Kyröläinen palkittiin 200 000 sentin eli 2 000 euron S-ryhmän lahjakortilla.
Break Sokos Hotel Rukan rakennustyöt ovat käynnistyneet24.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan uusi matkailuinvestointi Rukalle etenee vauhdilla. Rakentamislupa on saanut lainvoiman ja Arina on allekirjoittanut urakkasopimukset kotimaisen perheyritys Hartela Oy:n ja ARE Oy:n kanssa. Rakennustyöt ovat käynnistyneet ja hotelli- ja ravintolakokonaisuus on suunniteltu avattavaksi asiakkaille talvikaudeksi 2027–2028. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 250 henkilötyövuotta ja investoinnin kokonaissuuruus tulee olemaan n. 37 M€.
S-market Jääli avataan torstaina 18.9.202517.9.2025 08:01:57 EEST | Tiedote
Jääliläisten kauan odottama uusi S-market Jääli avautuu asiakkaille torstaina 18.9. klo 10. Pohjoissuomalaisten asiakasomistajien mahdollistama investointi on arvoltaan noin 5 M€. Moderni ja energiatehokas myymälä tarjoaa monipuolisen tuotevalikoiman, edullisen ruokakorin ja laajat aukioloajat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme