Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uusi AM-ohjelma ohjaa Helsingin asumisen rakentamista seuraavat neljä vuotta

Jaa
Helsingin asuntotuotantotavoite kasvaa tuhannella asunnolla vuonna 2023. Täydennysrakentamisen merkitys korostuu kaupunkiuudistuksen tuodessa uutta elinvoimaa kolmelle asuinalueelle. Hitas-järjestelmä puolestaan korvataan uudella kohtuuhintaisen omistusasumisen mallilla.
Kalasatama on yksi alueista, joille nousee eniten asuntoja lähivuosina. Kuva: Tero Pajukallio
Kalasatama on yksi alueista, joille nousee eniten asuntoja lähivuosina. Kuva: Tero Pajukallio

Helsingissä asumisen pitkäjänteistä suunnittelua ohjaa valtuustokausittain laadittava asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma). Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden AM-ohjelman kokouksessaan 11.11.2020. AM-ohjelma linjaa kuinka paljon ja millaista asumista Helsingissä rakennetaan seuraavan neljän vuoden aikana.

Helsingin tavoitteena on, että vuosittain kaupunkiin syntyy 7000 uutta asuntoa vuoteen 2022 asti. Vuodesta 2023 eteenpäin tavoite nousee 8000 asuntoon vuodessa. Kaupungin oman asuntotuotannon tavoite on 1 500 asuntoa vuodessa vuoteen 2022 saakka ja 25 prosenttia toteutuvasta asuntotuotannosta vuodesta 2023 eteenpäin.

”Yksi Helsingin kaupungin päättäjien tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että kaupungissa on tarpeeksi kohtuuhintaisia asumisvaihtoehtoja muuttuviin elämäntilanteisiin sekä täällä jo asuville, että Helsinkiin lähivuosina muuttaville tuhansille uusille asukkaille. Kestävään kaupunkikehitykseen kuuluu lisäksi, että kaupungista pidetään huolta kokonaisvaltaisesti – myös vanhemmat kaupunginosat pidetään kehityksessä mukana. Näihin haasteisiin uusi AM-ohjelma vastaa mielestäni hyvin”, pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Kaupunkiuudistus tuo elinvoimaa asuinalueille

Helsinki käynnistää AM-ohjelman puitteissa uudenlaisen kaupunkiuudistuksen mallin, jonka tavoitteena on luoda uutta elinvoimaa asuinalueille kokonaisvaltaisesti yli kaupungin toimialarajojen. Ohjelmakaudella kaupunkiuudistusalueet ovat Malminkartano-Kannelmäki, Malmi ja Mellunkylä.

Helsingin kaupunkistrategiaan on kirjattu tavoitteeksi asema asuinalueiden eriytymisen ehkäisyn eurooppalaisena huippuesimerkkinä. Kaupunkiuudistus on työkalu, jolla Helsinki pyrkii toteuttamaan tätä strategista tavoitetta ja näin mahdollistamaan kaupunginosien tasavertaisuuden ja hyvinvoinnin.

Tavoitteena on, että kaupunkiuudistusalueille rakennettaisiin kolmannes lisää asuntoja vuoteen 2035 mennessä. Alueiden asuntokannan hallinta- ja rahoitusmuotojakauman tulee kehittyä kohti kaupungin hallinta- ja rahoitusmuototavoitetta.

Hitas-järjestelmä korvataan ohjelmakauden puolivälissä

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esityksen käynnistää valmistelu mallista, joka turvaa kohtuuhintaisen omistusasumisen eri helsinkiläisillä asuinalueilla. Valmistelun tavoitteena on nykymuotoisesta Hitas-järjestelmästä luopuminen ja sen korvaaminen ohjelmakauden puolivälissä.

Asumisen hallinta- ja rahoitusmuototavoitteen mukaan vuodesta 2023 alkaen rakennettavista asunnoista 30 prosenttia tulisi olla pitkäaikaisesti säänneltyjä ARA-vuokra-asuntoja (joista 500 opiskelija- ja nuorisoasuntoja), 20 prosenttia tulisi olla välimuodon asuntoja ja 50 prosenttia sääntelemättömiä omistus- ja vuokra-asuntoja. Näistä kaupunki toteuttaa keskimäärin 250 omistusasuntoa omana rakennuttamisena niillä alueilla, joille omistusasuntotuotantoa ei muuten synny.

Puolet uusilla alueilla, puolet täydennysrakentamista

AM-ohjelmassa myös linjataan, että perheasuntojen riittävä osuus omistusasuntotuotannosta turvataan. Kerrostaloissa sääntelemättömässä omistusasuntotuotannossa tontin asuinrakennusoikeudesta keskimäärin 40-50 prosenttia toteutetaan perheasuntoina. Perustelluista syistä tavoitteesta voidaan poiketa alueilla, joilla perheasuntojen määrä on jo riittävä.

Asuntotuotannosta 50 prosenttia toteutuu uusilla asuinalueilla ja 50 prosenttia täydennysrakentamisena. Keskeisimmät aluerakentamiskohteet seuraavina vuosina ovat Kalasatama, Länsisatama, Kruunuvuorenranta, Pasila, Kuninkaantammi sekä Malmin entisen lentokentän alue.

AM-ohjelma kokonaisuudessaan (pdf)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

asunto-ohjelmapäällikkö
Mari Randell
kaupunginkanslia, talous- ja suunnitteluosasto
mari.randell@hel.fi
(09) 310 25823


Viestintä:
viestintäasiantuntija
Liisa Leeve
kaupunginkanslia, ulkoinen viestintä
(09) 310 20433

Kuvat

Kalasatama on yksi alueista, joille nousee eniten asuntoja lähivuosina. Kuva: Tero Pajukallio
Kalasatama on yksi alueista, joille nousee eniten asuntoja lähivuosina. Kuva: Tero Pajukallio
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.

Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release

The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye