Akavan Erityisalat ja NUOLI: Yhteisöpedagogin tutkinto soveltuu moniin lastensuojelun tehtäviin
13.11.2020 10:36:13 EET | Akavan Erityisalat | Tiedote

Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n tietoon on tullut epäselvyyttä siitä, soveltuuko yhteisöpedagogi AMK -tutkinnon suorittanut työskentelemään lastensuojelun tehtävissä.
- Kentältä tulleiden viestien mukaan joissain aluehallintovirastoissa on linjattu, että yhteisöpedagogi AMK ei olisi soveltuva tutkinto lastensuojelun ohjaajan työtehtävään. On myös vaikuttanut siltä, että aluehallintovirastojen tulkinnoissa on alueellisia eroja. Tämä on epäkohta, joka pitää korjata, toteaa Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry:n (NUOLI) puheenjohtaja Mika Pietilä.
- Yhteisöpedagogja tarvitaan lastensuojelutyössä. Tämän koulutuksen ytimessä ovat sosiaalinen vahvistaminen ja toimijuuden tukeminen, ohjaamistaidot, osallistamistaidot, lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen tukeminen sekä moniammatillinen yhteistyö.
Yhteisöpedagogien pätevyydestä
viranomaislausunto jo vuonna 2017
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran vuonna 2017 antaman lausunnon mukaan yhteisöpedagogin koulutuksen omaavat voivat työskennellä monenlaisissa sosiaalihuollon palvelutehtävissä, esimerkiksi lastensuojelun kentällä. Tiettyjä sosiaalihuollon tehtäviä ja toimenpiteitä lukuun ottamatta lainsäädäntö asettaa vain vähän tiukkoja koulutuksellisia rajoituksia sosiaalihuollon tehtävissä toimimiselle.
- Miksi asia, josta on annettu selkeä viranomaislausunto jo muutama vuosi sitten, nousee taas tapetille? kummastelee Mika Pietilä.
- Yhteisöpedagogin tutkinnon suorittaneita ei saa rajata pois sellaisista tehtävistä, joissa nimenomaan voidaan hyödyntää yhteisöpedagogien osaamista ja moniammatillista yhteistyötä. On myös tärkeää, että viranomaisten linjaukset ovat yhteneväiset sekä selkeät ja noudattavat Valviran lausuntoa. Tällä hetkellä linjaukset ovat aiheuttaneet epäselvyyksiä ja huolta yhteisöpedagogien joukossa.
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ovat pitäneet yhteisöpedagogien pätevyyttä esillä usean vuoden ajan. (kannanotto 24.10.2019) NUOLI on myös laatinut ohjeistuksen yhteisöpedagogien pätevyydestä sosiaalihuollon ja lastensuojelun tehtäviin.
– Sosiaalialan ja -työn lähtökohdat ovat pitkälle korjaavissa toimenpiteissä. Yhteisöpedagogien koulutuksessa sen sijaan korostetaan ennakoivaa otetta, ennaltaehkäisyä sekä nuorten ja lasten kasvun tukemista. Tämä on se vahvuus, jonka yhteisöpedagogit tuovat sosiaalialalle ja lastensuojeluun, Mika Pietilä muistuttaa.
***
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat (Nuoli) on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Lisätietoja:
Mika Pietilä, puheenjohtaja
Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijat ry
mika.pietila(at)nuoli.info p. 050 370 7297
Jaakko Korpisaari, neuvottelupäällikkö, kuntasektori
Akavan Erityisalat
jaakko.korpisaari(at)akavanerityisalat.fi
Amalia Poutanen, neuvottelupäällikkö, yksityissektori
Akavan Erityisalat
amalia.poutanen(at)akavanerityisalat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Mika Pietilä, Nuoriso- ja Liikunta-alan asiantuntijatPuheenjohtaja
Puh:050 370 7297mika.pietila@nuoli.infoAmalia Poutanen, Akavan ErityisalatNeuvottelupäällikkö
Yksityissektorin neuvottelu- ja sopimustoiminta
Jaakko Korpisaari, Akavan ErityisalatNeuvottelupäällikkö, FM. Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, sote- ja maakuntauudistuksen yhteyshenkilö, kulttuuripolitiikka.
Puh:040 777 9422jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Kutsu tutkimusjulkistukseen ja Humanistipäivään Helsingin yliopistolle 23.10.20267.10.2026 10:06:17 EEST | Kutsu
Julkistamme humanistien työuramyyttiä murtavan Humanistinen koulutus ja työelämä -tutkimuksen tulokset 23.10.2026 Humanistipäivässämme Helsingin yliopistolla. Tutkimuksen on toteuttanut Taso Research Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Työttömyyden taittaminen etusijalle, suojaosat takaisin, järjestöille toimintakyky ja hallinnolle uudistumisen edellytykset31.8.2026 08:21:37 EEST | Tiedote
Budjettiriihessä on keskityttävä erityisesti työttömyyden kasvun taittamiseen. Työllisyyspalveluille on turvattava riittävät voimavarat, työttömyysturvan suojaosat on palautettava ja järjestöihin sekä julkiseen hallintoon kohdistettujen leikkausten vaikutukset on arvioitava uudelleen, vaatii Akavan Erityisalat.
Akavan Erityisalat ja Specia: Osaamissetelin käyttöönotto resursoitava26.8.2026 13:24:22 EEST | Tiedote
Jotta osaamisseteliuudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti, tarvitaan lisäresursointia. Työllisyyspalveluiden henkilöstö on jo nyt osin vaikeasti kuormittunut ja uudistus tuo merkittävästi lisätyötä etenkin alkuvaiheessa, Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistys Specia sanovat. Liitot näkevät myös, että työllisyyttä edistäviä palveluja tulisi voida hankkia pieniltäkin toimijoilta. Osaamisseteliuudistuksen lausuntoaika päättyi 24.8.2026.
Vantaan ja Espoon yt-neuvottelut huolettavat tukipalveluiden ammattilaisia - Skilla ja Akavan Erityisalat peräänkuuluttavat hallittua uudistamista14.8.2026 10:00:34 EEST | Tiedote
Vantaalla ja Espoossa käynnistyvät muutosneuvottelut huolettavat hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä. – On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, sanoo tukipalvelujen asiantuntijoita edustava Skilla ry. Skilla on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalat: Alustatyölain suojeltava paremmin työntekijää7.8.2026 10:02:57 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys alustatyölaiksi tarvitsee lisää kunnianhimoa, jotta se toisi selkeyttä alustatyömarkkinoille ja suojaisi paremmin työntekijää. Esitys täyttää vähimmäistason, muttei vastaa riittävästi EU:n kauan kaivatun ja tärkeän alustatyödirektiivin tavoitteisiin, Akavan Erityisalat sanoo. Liitto muistuttaa, että myös alustojen kautta asiantuntijatyötä tekevät voivat olla haavoittuvassa asemassa. Alustatyölakia koskeva lausuntokierros päättyy 28.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

