Itä-Helsingin rantareitille uusia palvelukokeiluja
13.11.2020 08:35:43 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Viime keväästä lähtien ihmiset ovat liikkuneet erityisesti omien asuinalueidensa virkistysalueilla, mikä on tuonut rannoillekin lisää mahdollisia asiakkaita. ”Helsinki haluaa vastata lisääntyneeseen kysyntään mahdollistamalla uusien palveluiden syntyä”, kertoo hankkeen asiantuntija Meri Louekari. Poikkeusaikana on noussut tarve tarjota mahdollisuuksia erityisesti kokeilevalle ja väliaikaiselle toiminnalle, jotta voidaan tukea yrittäjiä ja palveluntarjontaa. Kaupunki on viime kesän aikana kartoittanut uusien palveluiden paikkoja Itä-Helsingin rantareitin varrelta.
Itä-Helsingin rannoille kelluva saunakahvila tai lentopallokenttä
Asiantuntijayhteistyössä valikoitui Itä-Helsingistä viisi kartoitettavaa aluetta – Kipparlahti, Iso-Sarvasto, Strömsinlahti, Vartiokylänlahti sekä Aurinkolahti, Pikku Kallahti ja Iso Kallahti. Kartoituskohteista rajattiin lähes 50 tarkempaa aluetta, joihin uusia palveluita voisi sijoittaa. Kohteet on koottu Helsingin karttapalveluun.
”Esimerkiksi Kippalahteen olisi mahdollista sijoittaa talviuintipaikka ja sauna. Strömsinlahteen melontakeskus ja ruokarekka – Laajasalon Iso-Sarvastoon sopisi puolestaan minigolf-rata. Mobiilin rantasaunan paikka löytyisi Marjaniemen uimarannalta ja pysyvän venehuoltamon ja veneilytarvikekaupan voisi pystyttää Aurinkolahden Mustalahden poukamaan”, kuvailee kartoituksen tiedot koonnut Tomi Sirola.
Yrittäjille selkeää tietoa ranta-alueiden palvelupaikoista
Itä-Helsingin rantareitin potentiaalia ei ole palveluiden osalta täysin hyödynnetty – uusille palveluille olisi tilausta. Tarkoitus on helpottaa uusien palveluntarjoajien alkusuunnittelua sekä tarjota selkeää tietoa yrittäjille ja muille kaupungin ranta-alueilla toimimisesta kiinnostuneille. Uusien palveluiden suunnittelu ja paikkojen valitseminen helpottuu perusteellisten taustatietojen ja reunaehtojen kartoittamisen kautta.
Yritysyhteistyössä on huomattu suurta kysyntää paikoille, joissa voi toteuttaa kokeellisia palveluita nopealla aikataululla – yrittäjät voisivat tarjota uusia palveluita jo ensi kesänä. Erityisesti on pyritty löytämään paikkoja, joissa voisi olla pysyvän toiminnan ohella myös matalalla kynnyksellä toteutettuja kokeilevampia ja väliaikaisiakin toimintoja. Pysyvien toimintojen paikkoja löytyy myös.
Itä-Helsingin rantareitin uusien palveluiden kartoitus on toteutettu osana Helsingin merellistä strategiaa, jonka tavoitteena on kehittää Helsingin merellisyyttä ja merellisiä palveluita. Aineisto toimii syventävänä jatkeena vuoden 2019 Uusien toimintojen paikat Helsingin rantareitillä – kartoitukselle.
Helsingin kaupungin merellinen strategia antaa saariston ja ranta-alueiden tarjonnan ja vetovoiman kehittämiselle suuntaviivat vuoteen 2030 asti. Tavoitteena on parantaa merellisiä palveluja ja kohteiden saavutettavuutta, edistää merellisiä tapahtumia sekä jatkaa lähisaariston avaamista virkistyskäyttöön.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala:
Meri Louekari
johtava asiantuntija
p. 09 310 37375
meri.louekari@hel.fi
Anri Linden
yksikön päällikkö
itäinen asemakaavoitus
p. 09 310 37352
anri.linden@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.4.202629.4.2026 17:44:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui keskiviikkona 29.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on maanantaina 11.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 28.4.202628.4.2026 18:44:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 28.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme