Avustukset rakennusperinnön ja saariston ympäristön hoitoon haettavissa (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Avustusta rakennusperinnön hoitoon voidaan myöntää avustuksena yksityisille omistajille, yhteisöille, yrityksille, kunnille ja kuntayhtymille. Varsinais-Suomen saaristokunnat tai tällaisen kunnan jäsen, yhdistys tai säätiö voi hakea saariston ympäristön hoitoavustusta myös saaristolaisen rakennusperinnön kunnostukseen. Satakunnassa tätä avustusta voidaan myöntää Porin saariin, joihin ei ole kiinteää tieyhteyttä sekä Reposaareen.
Tyypillisiä avustettavia toimenpiteitä ovat esimerkiksi katon, julkisivujen, ikkunoiden tai ulko-ovien korjaustyöt ja kantavien rakenteiden korjaustyö. Korjaustyö tulee tehdä siten, että rakennuksen alkuperäinen luonne ja ominaispiirteet sekä historiallinen aitous säilyvät ja rakennusosien tarpeetonta uusimista vältetään. Alueellinen vastuumuseo ohjaa ja neuvoo korjaustöiden tekemisessä.
Myönnettyjä avustuksia
Vuonna 2020 Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi Varsinais-Suomeen avustuksia n. 180 000 €. Viime vuosina avustusta on myönnetty mm. Nousiaisten Paistanojan koulun ja Paimion entisen Kansanopiston päärakennuksen hirsirungon korjaukseen sekä Turun Hirvensalossa sijaitsevan entisen viinäprännin perustusten, Sauvon Karastilan ulkorakennuksen julkisivun korjaukseen ja Maskun Nimenkulmalla maatilan vanhan päärakennuksen kolmiorimahuopakaton kunnostukseen.
Satakuntaan avustuksia kohdennettiin tänä vuonna n. 90 000 €. Avustusta on viime vuosina myönnetty mm. vuonna 1952 valmistuneen rungoltaan pyöreän kesämökin katon korjaukseen, Euran Paneliassa sijaitsevan jugend-tyylisen maatilan päärakennuksen julkisivun maalaukseen, Rauman Työväen Asunto Oy Männistön asuinrakennusten kattojen kunnostukseen sekä Honkajoella sijaitsevan maatilan pihapiirin aitan ja navetan hirsirunkojen kunnostukseen.
Hakuaikaa on vielä jäljellä
Vuoden 2021 avustusten hakuaika päättyy 30.11.2020 ja päätökset tehdään kevään 2021 aikana. Ensisijainen asiointikanava on Aluehallinnon asiointipalvelu, mutta myös muut hakutavat ovat käytössä. Tarkemmat tiedot ja hakulomakkeet löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta: www.ely-keskus.fi/rahoitus-ja-avustukset-ymparistovastuualue
Lisätietoja:
Mia Puotunen, p. 0295 022 912
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Tienkäyttäjien tyytyväisyys parantunut Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteillä7.11.2025 12:04:52 EET | Tiedote
Kesän 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella maanteiden kuntoon ollaan aiempaa tyytyväisempiä. Tulokset ovat parantuneet edellisestä kesästä. Merkittävänä tyytyväisyyteen vaikuttaneena tekijänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus näkee hallituksen myöntämän korjausvelkarahoituksen, joka on mahdollistanut runsaammat päällystykset jo toista vuotta peräkkäin.
Tiikkajansalmen siltatyömaa jää talvitauolle (Kainuu)6.11.2025 13:24:18 EET | Tiedote
Maantiellä 891 Hyrynsalmella sijaitsevalle Tiikkajansalmen sillalle tehdään laaja peruskorjaus ja tämän vuoden työt on saatu valmiiksi. Sillan kansirakenne sekä vesieristeet on kunnostettu ja samalla uusittiin tiekaiteet sekä päällysteet. Ensi vuonna liikennehaitta työmaan kohdalla on pienempi, koska korjaustöitä tehdään enimmäkseen sillan alapuolisiin rakenteisiin. Kesällä 2026 korjataan mm. sillan välituet sekä hiekkapuhalletaan ja maalataan kaikki teräsrakenteet.
Varkauden kaupunki sai tunnustusta Kämärin alueen kehittämisestä Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä (Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo)5.11.2025 14:47:09 EET | Tiedote
Perinteisiä Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäiviä vietettiin viidennentoista kerran Kuopiossa 4.-5.11.2025. Varkauden Kämärin sillat ja Kämärin alueen kehittäminen palkittiin Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivien yhteydessä tunnustuksena seudullisesta teoista liikennejärjestelmän kehittämiseksi.
Valkoposkihanhien syysmuutto lopuillaan5.11.2025 10:30:06 EET | Tiedote
Kuluneen viikon aikana suurin osa Suomessa olleista valkoposkihanhista jatkoi muuttoaan kohti talvehtimisalueitaan. Ennätysmyöhäiseksi venyneen syksyn viimeisenä muuttoaaltona Barentsinmereltä tuli kuun vaihteessa vielä lisää joitakin tuhansia valkoposkihanhia, joista osa laskeutui Itä- ja Etelä-Suomen pelloille. Ensi viikonlopun jälkeen jäljelle jää meille todennäköisesti enää hyvin vähän valkoposkihanhia.
Valkoposkihanhien syysmuuton loppu pitkittyy29.10.2025 10:40:24 EET | Tiedote
Kulunut viikko ei tuonut juuri uutta valkoposkihanhitilanteeseen. Vesisateet, vastaiset tuulet ja lämpö eivät saaneet loppuja valkoposkihanhia jatkamaan matkaansa. Kauempana tundralla puhaltavat kohta myötätuulet ja ainakin sieltä poistuvat kaikki siivelle kykenevät.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
