Fimlab Laboratoriot Oy

Uusi Fimlab Aleksanteri avautuu Lahden keskustassa tammikuussa

Jaa
Fimlabin uusi näytteenottokeskus Fimlab Aleksanteri avaa ovensa Aleksanterinkadulla maanantaina 4. tammikuuta 2021. Tämän myötä Fimlabin toiminta Launeella sekä Ahtialassa päättyy ja Lahden kaupunginsairaalan toimipiste palvelee jatkossa vain päivystyksen asiakkaita.

Fimlab Aleksanterista on tulossa esteettömän kulun ja toimivan palvelun näytteenottokeskus. Uusi laboratorio sijaitsee katutasossa hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. 

– Saamme käyttöömme laboratoriotoimintaan suunnitellut, modernit tilat, joissa pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Fimlabin palvelukonseptin mukaisesti tilojen selkeyteen, viihtyvyyteen ja toimivuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille mahdollisimman hyvä palvelukokemus, kertoo Fimlabin Päijät-Hämeen aluejohtaja Sari Paukku-Sani.

Fimlabin toiminta päättyy Launeella joulukuun puolessa välissä ja kaupunginsairaalalla nykylaajuudessaan torstaina 31.12.2020. Harjun terveyden päivystystoimintaa kaupunginsairaalalla palveleva näytteenotto jatkuu ennallaan. Näytteenottotoiminta Ahtialan toimipisteessä päättyi Fimlabin osalta jo aiemmin keväällä. Sulkeutuvista toimipisteistä tuttu ja ystävällinen henkilökunta jatkaa uudessa Aleksanterinkadun näytteenottokeskuksessa.

Asiakaslähtöistä palvelua

Fimlab Aleksanterin myötä näytteenottoon pääsee entistä joustavammin, kun palveluaika laajenee. Laboratorio palvelee maanantaista torstaihin kello 7–18 ja perjantaisin kello 7–16. Toimipiste on kooltaan noin 450 neliötä. Asiakkaita palvellaan 11:ssä näytteenottohuoneessa ja viidellä Nopsa-pikapalvelupisteellä.

– Aleksanterinkadun toimipisteellä asiakkaita palvellaan sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla ja lisäksi myös uusissa Nopsa-pikapalvelupisteissä, Paukku-Sani toteaa.

Voimassa olevalla lähetteellä Nopsa-pikapalvelupisteellä voi asioida sujuvasti ilman ajanvarausta. Tunnistautumista varten asiakkaalla on oltava mukanaan esimerkiksi Kela- tai ajokortti. Nopsa-palvelupisteet on tarkoitettu ainoastaan verinäytteiden ottoon. Ajanvaraus vaaditaan edelleen silloin, kun lähetteeseen kuuluu muitakin tutkimuksia kuin verinäyte tai jos on jättämässä kotona otettuja näytteitä.

Fimlab Aleksanterissa ajanvarausajalle ja vuoronumerojonoon ilmoittaudutaan itseilmoittautumisautomaatilla joko viivakoodillisella henkilökortilla, henkilötunnuksella tai ajanvarauksen yhteydessä saadulla varausavaimella. Nopsa-palvelua käyttävien asiakkaiden ei tarvitse ilmoittautua.

Fimlab Aleksanteri palvelee asiakkaita 4.1.2021 alkaen ma–to klo 7–18 ja pe klo 7–16 osoitteessa Aleksanterinkatu 24 A.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat:


Sari Paukku-Sani, aluejohtaja / Päijät-Häme


044 4403 459, sari.paukku-sani@fimlab.fi



Anne Toivanen, palvelupäällikkö / Lahti, Nastola ja Iitti


044 7195 225, anne.toivanen@fimlab.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Fimlab Laboratoriot Oy
Fimlab Laboratoriot Oy
PL 66
33013 FIMLAB

http://www.fimlab.fi/

Fimlab Laboratoriot Oy tuottaa laboratoriopalveluita sekä laboratorioalan koulutusta ja tutkimusta. Fimlabin omistavat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymät sekä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Fimlab on ensimmäinen julkisen terveydenhuollon puolelle perustettu laboratorioyhtiö. Fimlabilla on lähes 120 toimipistettä ja sen palveluksessa on noin 1 100 laboratorioalan ammattilaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fimlab Laboratoriot Oy

Muutoksia Fimlab Kihniön palveluissa kesäkuun alusta alkaen19.5.2025 10:17:42 EEST | Tiedote

Fimlab Kihniön palvelupäiviin tulee muutos: 2.6.2025 alkaen laboratorio on avoinna tiistaisin klo 8–11 (aiemmat palvelupäivät olivat maanantai ja torstai). Vuoronumeroasiointi verikokeisiin ja EKG-tutkimuksiin päättyy Fimlab Kihniössä 2.6.2025 alkaen. Verikokeisiin ja EKG-tutkimuksiin pääsee jatkossa ajanvarauksella, näyteastian voi noutaa tai palauttaa vuoronumerolla. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voi tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.

Fimlab Juupajoki palvelee kesäkuun alusta alkaen tiistaisin12.5.2025 09:14:52 EEST | Tiedote

Fimlab Juupajoen palvelupäiviin tulee muutos: laboratorio on 2.6.2025 alkaen avoinna tiistaisin klo 8–11 (aiemmat palvelupäivät olivat maanantai ja keskiviikko). Laboratorio on suljettuna 30.6.−4.8.2025. Fimlab Juupajoki palvelee sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla. Ajanvarauksen tekemällä näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voi tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.

Muutos Fimlab Vesilahden palvelupäivissä kesäkuun alusta alkaen8.5.2025 12:04:12 EEST | Tiedote

Fimlab Vesilahden palvelupäivät muuttuvat kesäkuun alussa. 2.6.2025 alkaen Fimlab Vesilahden palvelupäivät ovat tiistai ja torstai (aiemmin maanantai, tiistai ja torstai). Tiistain ja torstain aukioloajat pysyvät ennallaan: laboratorio palvelee ajanvarauksella ja vuoronumerolla (myös näytteenottotarvikkeiden nouto ja palautus) klo 7.30–12. Fimlab suosittelee ajan varaamista laboratorioon, sillä ajanvarauksella näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voit tarkistaa osoitteessa fimlab.fi/toimipisteet-ja-aukioloajat.

Fimlab Ruovesi toimii 6.5. alkaen Pirhan lähiasiointipisteen tiloissa, muutoksia myös palvelupäiviin25.4.2025 08:50:55 EEST | Tiedote

Fimlab Ruovesi toimii 6.5.2025 alkaen Pirhan Ruoveden lähiasiointipisteen (terveyskeskus) tiloissa osoitteessa Ruovedentie 56. Laboratorion tilat sijaitsevat 1. kerroksessa. Vanhat laboratorion tilat osoitteessa Palmenintie 1 poistuvat käytöstä. Fimlab Ruoveden palvelupäivät ovat 6.5.2025 alkaen tiistai ja torstai (aiemmin maanantai, tiistai ja torstai). Tiistain ja torstain aukioloajat pysyvät ennallaan: ajanvarauksella klo 7.30–14 vuoronumerolla klo 12–14 näytteenottotarvikkeiden haku ja palautus vuoronumerolla klo 7.30–14. Asiakkaiden kannattaa hyödyntää myös laboratorion myöhempiä ajanvarausaikoja, sillä harva tutkimus vaatii enää paastoa tai näytteenottoa aamulla. Ajanvarauksen tekemällä näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voit tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye