Kyrön uuden rautatien alikulun heikot näkemät edellyttävät autoilijoilta tarkkaavaisuutta
23.11.2020 11:53:54 EET | Varsinais-Suomen ELY-keskus | Tiedote
Rautatien alikulun rakentaminen oli haastava projekti
Rautatien alikulkukäytävähanke oli pitkään vireillä. Hankkeen tiesuunnitelma valmistui jo vuonna 2015, mutta hankkeen toteutukseen ei ollut rahoitusta. Kun Väylävirasto sai hankkeelle yllättäen rahoituksen, aikaisempi tiesuunnitelma päivitettiin ja Väylävirasto laati hankkeen rakennussuunnitelman. Väylävirasto rakennutti alikulun vuosina 2017–2018. Projekti oli kaiken kaikkiaan haastava mm. ahtaan tilan vuoksi. Myös alikulun korkeutta jouduttiin muuttamaan kesken kaiken, sillä suunnitelmien valmistumisen jälkeen tuli voimaan raskaiden ajoneuvojen massojen ja mittojen muutos, joka nosti sallittujen kuormien korkeutta 4,2 metristä 4,4 metriin. Tämän johdosta alikulku jouduttiin rakentamaan alkuperäistä suunnitelmaa syvemmälle ja tien kaltevuus muuttui vielä jyrkemmäksi. Hankkeen myötä Kyrön keskustasta saatiin poistettua rautatien tasoristeys.
Liikennepeilien asettaminen heikentäisi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta
Kunnanvaltuusto esitti keväällä huolensa ELY-keskukselle Kyrön rautatien alikulun huonosta näkyvyydestä käännyttäessä Huitinperäntieltä, Kehityksentieltä tai Salelta alikululle. Kunnanvaltuusto ehdotti liikennepeilien asentamista liittymiä vastapäätä näkemien parantamiseksi. ELY-keskus ei puoltanut liikennepeilien asentamista liikenneturvallisuussyistä. Kun näkemät ovat huonot, se pakottaa tienkäyttäjät varovaisuuteen ja pysähtymään liittymissä. Jos näkemien parantamiseksi asennettaisiin liikennepeilit, tienkäyttäjät voisivat keskittyä tarkkailemaan liiaksi peiliä ja esimerkiksi suojatiellä kulkijat, joiden joukossa on pieniä lapsia, voisivat jäädä huomiotta.
Kunnanvaltuuston ehdotuksessa todettiin lisäksi, että näkyvyyttä heikentää kevyen liikenteen väylän kohdalla oleva kaide. Kaiteet tarvitaan, jotta kevyen liikenteen kulkijat ja kunnossapitokalusto eivät putoa kevyen liikenteen väylältä ajoradalle.
Näkemiä on vaikea parantaa tienpidon toimin, autoilijoilta vaaditaan tarkkaavaisuutta
Alikulku ja siltakaiteet aiheuttavat näkemäpuutteen läheisissä liittymissä, mutta tienpidon toimin tilannetta on hankala parantaa. Kunta ei aikanaan ollut halukas siirtämään asemakaavoituksella läheisiä liittymiä kauemmaksi alikulusta.
Tiellä on jo alennettu nopeusrajoitus 40 km/h, mikä osaltaan helpottaa Kyröntielle kääntymistä. Nopeusrajoituksen laskeminen edelleen saattaisi kuitenkin johtaa ongelmiin talviaikaan liukkaammilla keleillä, koska tien kaltevuus on niin jyrkkä alikulun kohdalla.
ELY-keskus asettaa liittymiin uuden tieliikennelain mukaiset kaksisuuntaisesta pyöräilystä varoittavat merkit ja suojatieliikennemerkkien tolppiin huomiovarret. Muita toimenpiteitä liittymiin ei ole tulossa.
Puutteelliset näkemät edellyttävät tienkäyttäjiltä malttia ja tarkkaavaisuutta. Liittymissä pitää huomioida erityisesti suojatietä ylittävät kevyen liikenteen kulkijat. Ajoneuvon liu’uttaminen hitaasti liittymäalueella toimii yleensä parhaiten, kun näkemät ovat puutteelliset. Hankalaksi koetut liittymät on myös mahdollista kiertää kauempana olevien liittymien kautta. Puutteelliset näkemät ovat suhteellisen yleisiä etenkin kaupunkialueilla. Maaseutumaisessa liikenneympäristössä ne eivät ole yhtä yleisiä ja vaativat siksi enemmän totuttelua autoilijoilta.
Kokonaisuutena Kyrön alikulun rakentaminen on kuitenkin parantanut merkittävästi taajaman liikenneturvallisuutta. Tasoristeyksissä ajoneuvon ja junan törmäykset ovat yleensä kuolemaan johtavia onnettomuuksia.
Lisätietoja: Liikenteen asiakaspalvelu, 0295 020 600
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Fingrid Oyj:n Lieto-Raisio 400+110 kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmasta23.12.2025 15:19:25 EET | Tiedote
Fingrid Oyj on toimittanut 30.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee voimajohtohanketta Liedon sähköaseman ja Raisioon rakennettavan uuden sähköaseman välille. ELY-keskus on 23.12.2025 antanut tästä arviointiohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon.
I november ökade arbetslösheten trendenligt i Egentliga Finland23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Tillväxten av arbetslösheten i Egentliga Finland har följt landets genomsnitt under detta år. Under november var arbetslösheten i landskapet i en trendmässig liten ökning. Efterfrågan på arbetskraft har tyvärr varit blygsam under en lång tid, och inte heller i november syntes några tecken på förbättring. Långtidsarbetslösheten har utvecklats till rekordnivåer i mätningarnas historia, men i november ökade antalet knappt, som ett undantag jämfört med tidigare månader.
Marraskuun työttömyysluvut trendinomaisessa nousussa Varsinais-Suomessa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu on myötäillyt koko maan keskiarvoa tänä vuonna. Marraskuun aikana työttömyys oli trendinomaisessa pienessä nousussa maakunnassa. Työvoiman kysyntä on pysynyt valitettavan vaatimattomana jo pitkän aikaa, eikä marraskuussakaan näkynyt viitteitä vielä paremmasta. Pitkäaikaistyöttömyys on kehittynyt mittaushistorian ennätyslukemiin mutta marraskuussa määrä ei juurikaan lisääntynyt poikkeuksena edellisiin kuukausiin.
Seutu+ joukkoliikenteen viranomais- ja järjestämistehtävät siirtyvät Traficomille 1.1.2026 – matkustajille palvelut jatkuvat normaalisti19.12.2025 09:26:18 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alusta ELY-keskusten joukkoliikenteen viranomais- ja hankintatehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin. Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakuntien alueella asia koskee Seutu+ joukkoliikenteen liikenteen yhteyksiä.
En ny understödsform för vattenskydd inom jordbruket testas i Skärgårdshavets avrinningsområde – ansökningsperioden inleds den 8 januari 202618.12.2025 15:15:08 EET | Pressmeddelande
Det resultatbaserade understödet är ett försök där en ny verksamhetsmodell för resultatbaserat understöd utvecklas och testas för framtida behov. Jordbrukare i Skärgårdshavets avrinningsområde erbjuds möjlighet att få understöd för åtgärder som minskar fosforhalten i åkermarken. Understödet kan sökas under perioden 8.1-2.2.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
