Suomen Vuokranantajat ry

Vuokralainen - milloin viimeksi tarkastit palovaroittimen toiminnan?

1.12.2020 08:09:38 EET | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Pimeänä vuodenaikana ja erityisesti joulun aikaan kynttilöiden polttaminen asunnoissa lisääntyy. Tällöin on syytä kiinnittää erityistä huomiota myös paloturvallisuuteen. Kynttilöitä poltettaessa on huolehdittava, että niiden alusta on paloturvallinen eikä niiden läheisyydessä ole muuten herkästi syttyviä materiaaleja. Lisäksi on syytä huomioida, että kynttilöitä ei koskaan pidä jättää palamaan valvomatta.
Palovaroittimen toiminta on suositeltavaa testata kuukausittain. Kuva: Shutterstock
Palovaroittimen toiminta on suositeltavaa testata kuukausittain. Kuva: Shutterstock

1.12. vietetään valtakunnallista palovaroitinpäivää, jonka tavoite on herätellä ihmisiä ottamaan henkilökohtaisesti vastuuta omasta paloturvallisuudestaan.

”Toimiva palovaroitin on tehokas ja edullinen keino ennaltaehkäistä vakavia henkilö- ja omaisuusvahinkoja”, muistuttaa Suomen Vuokranantajien lakimies Jenni Valkama.

Palovaroitin on pakollinen – testaa toimintakunto säännöllisesti

Palovaroittimia on oltava asuinhuoneistoissa vähintään yksi jokaista alkavaa 60 neliötä kohden. Jos asunnossa on useampi kerros, varoittimia on oltava vähintään yksi jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 neliötä kohden.

Palovaroittimen toiminta on suositeltavaa testata kuukausittain. Testaaminen tapahtuu painamalla laitteessa olevaa testinappia. Palovaroitin toimii normaalisti, jos painettaessa kuuluu piippaava ääni.

Palovaroittimen paristo on vaihdettava ainakin silloin, jos varoitin ilmoittaa pariston uusimistarpeesta piippaamalla harvakseltaan. Vaikka laite ei piippaisi, on suositeltavaa vaihtaa paristo uuteen kerran vuodessa. Toimimaton tai käyttöiän ylittänyt palovaroitin on vaihdettava heti uuteen.

”Kannattaa muistaa, että vain toimiva palovaroitin auttaa hätätilanteessa!”, Valkama painottaa.

Vuokralainen vastuussa palovaroittimen kunnossapidosta

Vuokralainen on vastuussa palovaroittimen kunnossapidosta, jos kyseessä on paristokäyttöinen palovaroitin. Mikäli asunnossa ei muuttohetkellä ole ollut palovaroitinta lainkaan, on vuokralaisella velvollisuus hankkia tarvittava määrä varoittimia. Vaikka palovaroitin olisi ollut huoneistossa jo vuokraushetkellä, kannattaa vuokralaisen aina varmistaa laitteen toimintakunto muuton yhteydessä ja säännöllisesti sen jälkeen.

Taloyhtiö vastaa sähköjärjestelmään kytketyn palovaroitinjärjestelmän ja sen varavirtalähteen kunnossapidosta, mutta laitteen säännöllisestä testaamisesta vastaa tällaisenkin laitteen osalta asukas. Mikäli tällainen palovaroitin ei toimi, asiasta on ilmoitettava viipymättä taloyhtiölle ja vuokranantajalle.

”Jos et muista milloin viimeksi vaihdoit laitteen pariston tai testasit sen toiminnan, tee se nyt palovaroitinpäivän kunniaksi!”, Valkama vinkkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Palovaroittimen toiminta on suositeltavaa testata kuukausittain. Kuva: Shutterstock
Palovaroittimen toiminta on suositeltavaa testata kuukausittain. Kuva: Shutterstock
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomessa on noin 300 000 asuntoa, joita vuokraavat eteenpäin yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 23 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Vapaarahoitteisten vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla ja muu Suomi takaisin kasvu-uralle – koko maan yhtäaikainen lasku oli lyhytaikaista28.4.2026 09:06:25 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrien lasku jatkuu pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat kääntyivät takaisin nousuun. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,4 prosenttia vuoden takaisesta, ja muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Viime vuoden lopulla nähty koko Suomen laajuinen vuokrien lasku näyttää jäävän yksittäiseksi notkahdukseksi, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Yli 30 vuotta vanha huoneenvuokralaki päivittyy – tätä muutos käytännössä tarkoittaa26.3.2026 13:56:38 EET | Tiedote

Hallitus on tänään 26.3.2026 antanut esityksensä huoneenvuokralain ja asunto-osakeyhtiölain päivittämiseksi. Huoneenvuokralain kohdalla on kyse merkittävästä asumisen lainsäädäntömuutoksesta, sillä nykyinen laki on yli 30 vuotta vanha. Uusi laki astuu voimaan näillä näkymin syksyn aikana. Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah kertoo, mitä muutoksia vuokra-asumisen arkeen on luvassa.

Vuokramarkkinan haasteet kääntyivät uudelleen kasvuun vuonna 2025 – tarjonta kasvoi ja loppuvuodesta vuokrat kääntyivät laskuun koko maassa13.3.2026 06:05:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajien analyysin mukaan vuosi 2025 oli vuokramarkkinoilla poikkeuksellisen haastava. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta nousi koko maan tasolla ennätykseen, keskimäärin 34 300 asuntoon, eikä tarjonta erityisesti suurimmissa kaupungeissa juuri vähentynyt. Samalla vuokrakehitys heikkeni: pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat keskimäärin 0,5 prosenttia (2024: +0,5 %), ja muualla Suomessa vuokrien nousu hidastui selvästi 0,6 prosenttiin (2024: 1,9 %). Katsaus on tehty yhdessä Vuokraovi.com kanssa.

Vuokranantajakysely 2026: Vuokralaisen näkökulma korostuu aiempaa enemmän – asuntosijoittamista ei rakenneta pelkän arvonnousun varaan11.2.2026 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajien tuore Vuokranantaja 2026 -kysely kertoo yksityisten vuokranantajien ajattelun muutoksesta viime vuosien markkinahaasteiden jälkeen. Vuokralaisvalinta, sijainti ja vuokralaisen näkökulma korostuvat aiempaa selvemmin, eikä tuotto-odotuksia rakenneta enää pelkän arvonnousun varaan. Samalla vuokralaisen löytäminen on yhä useammin haastavaa. Kyselyyn vastasi reilu 1600 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye