Monessa perheessä mietitään nyt valmista hotellijoulua

”Meillä varaustilanne on hyvä ja suosikkikohteet, kuten Bomba, Koli ja Levi alkavat olla jo täynnä. Varauksia näihin alettiin tehdä pari kuukautta sitten. Yleisesti ottaen varausjänne on kyllä edellisvuosia lyhyempi. Tyypillistä tälle vuodelle on se, että nyt varataan enemmän pelkkää majoitusta valmiin paketin sijaan. Ruokailut ja lisäpalvelut halutaan päättää lähempänä joulua. Sokos Hotelleissa poikkeusaika on huomioitu joustavilla peruutusehdoilla”, S-ryhmän hotellien revenue managament johtaja Nina Nieminen kertoo. ”Uutta on myös se, että nyt varataan entistä enemmän joulupaketteja omaan tai lähikaupunkiin.”
”Uskon, että hotellijoulu kiinnostaa nyt erityisen paljon siksi, että tänä vuonna joulua vietetään oman ydinperheen kesken. Se antaa mahdollisuuden lähteä viettämään tunnelmallista hotellijoulua. Aiempina vuosina siitä on ehkä haaveiltu, mutta suvun perinteet ovat menneet etusijalle. Etätöiden vuoksi monella on myös mahdollisuus olla omaehtoisessa karanteenissa ennen matkaa”, arvelee Nieminen. ”Monissa perheissä on jo väsytty kotikokkailuun, jolloin valmis joulupöytä houkuttelee. Osa varaa pöydän jouluillalliselle, vaikka ei majoittuisikaan hotellissa.”
Tässä joulussa erityistä on sekin, että koko Suomi ja sen jouluinen tarjonta on nyt suomalaisten käytössä, kun ulkomaiset vieraat eivät pääse matkustusrajoitusten vuoksi Joulupukkia tapaamaan. Nyt pääsee viettämään joulua vaikka pukin kotikaupungissa Rovaniemellä. Tilaa on vielä ja hinnat tavallista edullisempia. Rovaniemen Original Sokos Hotel Vaakunassa on jopa jouluteemainen huone, ja elämykseen kannattaa liittää vierailut Joulupukin Pajakylässä ja Ounasvaaran rinteillä.
Pohjois- ja Itä-Suomen Break By Sokos Hotels -hotelleissa, kuten Levillä, Tahkolla, Bomballa, Oulussa ja Vuokatissa vietetään todennäköisimmin valkeaa joulukautta. Alueet tarjoavat joulusaunan ja -illallisen lisäksi monenlaista aktiviteettia huskysafareista lasketteluun ja kylpemiseen.
Kaupunkihotelleissa joulunviettoon voi kuulua askartelua, piparinleivontaa ja joululauluja. Helsinkiläisessä Original Sokos Hotel Vaakunassa joulua odotellaan iloisin mielin. ”Funkkishotellimme korkeaan aulaan on jo tuotu iso kuusi ja ylimmän kerroksen ravintolamme saa jouluisen ilmeen sekin. Joulupukki on kutsuttu vierailulle ja piparimuotteja hankittu lisää lasten leivontahetkiä varten. Joulusauna lämpiää ensi kertaa upealla näköalasaunallamme. Olen itse luonut aiemmassa työssäni monta joulua rovaniemeläishotellissa, ja tänä vuonna tuntui, että nyt on tarpeen tuoda joulun tunnelma kokonaisuudessaan meille Vaakunaan”, Helsingin Vaakunan hotellinjohtaja Satu Näsärö kertoo.
Suomen joulukaupungissa Turussa auki ovat kaikki Sokos Hotellit. Joulurauhan julistusta ei tänä vuonna voi seurata paikan päällä mutta pitkät kävelyt Aurajoen rannoilla ja keskiaikaisen kaupungin valoissa vievät joulutunnelmaan. Tampereella jouluvaloja ihaillaan Solo Sokos Hotel Torni Tampereen ikkunoista.
Myös kylpyläjoulu kiinnostaa. Vantaan Break Sokos Hotel Flamingoon on tulossa lapsiperheiden lisäksi pariskuntia, jotka viihtyvät erityisesti hotellin vain aikuisille tarkoitetussa kerroksessa.
Yli 30 Sokos Hotellia palvelee vieraita joulun ajan. Sokos Hotellien joulun ajan tarjontaan voi tutustua osoitteessa https://www.sokoshotels.fi/fi/joulu
Majoittumaan voi tulla turvallisin mielin. Suomen vastuullisin hotelliketju huolehtii vieraidensa hyvinvoinnista. Lue lisää Pidetään huolta -ohjelmastamme täältä. Sokos Hotels seuraa viranomaissuosituksia ja toimii niiden mukaisesti.
Lisätiedot:
Nina Nieminen, revenue management johtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh.050 388 4453, nina.nieminen@sok.fi
Outi Vitie, markkinointijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, puh. 050 66 287, outi.vitie@sok.fi
Sokos Hotels
Sokos Hotels on 49 hotellista koostuva suomalainen hotelliketju. Ketjun kolme eri hotellityyppiä tarjoavat yksilöllisen hotellikokemuksen jokaiselle. Original-hotellit tunnetaan sydämellisestä palvelustaan ja keskeisistä sijainneistaan, Break-hotellit tarjoavat rentouttavaa irtiottoa arjesta ja uniikkien Solo-hotellien korkea laatu näkyy niin palvelussa kuin hotellien puitteissakin.
Sokos Hotels on valittu Suomen arvostetuimmaksi, luotetuimmaksi ja vastuullisimmaksi hotelliketjuksi monena vuotena peräkkäin, myös tänä vuonna. Ketjun hotelleja on Suomessa, Virossa ja Venäjällä.
Kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key -ympäristötunnus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi VitieMarkkinointijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus
Puh:0107682733outi.vitie@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sokos Hotels
Sokos Hotels on 49 hotellista koostuva suomalainen hotelliketju. Ketjun kolme eri hotellityyppiä tarjoavat yksilöllisen hotellikokemuksen jokaiselle. Original-hotellit tunnetaan sydämellisestä palvelustaan ja keskeisistä sijainneistaan, Break-hotellit tarjoavat rentouttavaa irtiottoa arjesta ja uniikkien Solo-hotellien korkea laatu näkyy niin palvelussa kuin hotellien puitteissakin.
Sokos Hotels on valittu Suomen arvostetuimmaksi, luotetuimmaksi ja vastuullisimmaksi hotelliketjuksi monena vuotena peräkkäin, myös tänä vuonna. Ketjun hotelleja on Suomessa, Virossa ja Venäjällä.
Kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key -ympäristötunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
S-ryhmän kova investointitahti kotimaahan jatkui26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tammi–kesäkuun liiketulos (FAS) säilyi vakaana haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Edellisvuoden tasosta jäätiin S-Pankin liikevoiton laskun vuoksi. Erityisen vahvasti kehittyivät verkkokaupat. Päivittäistavarakaupassa myynti kasvoi alkuvuonna edelleen muuta markkinaa paremmin, ja bonuksia maksettiin asiakasomistajille ennätysmäärä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme