Tiedote: Eero Ahon lukema Tuntematon sotilas -äänikirja julkaistaan itsenäisyyspäivänä
”Oli todella hienoa lukea Tuntematon sotilas äänikirjaksi ja palata tämän klassikon äärelle. Minulla oli elokuvan jälkeen aikaisempaakin vahvemmat mielikuvat eri hahmoista, joten oli helppo huomioida jokaisen oma ääni ja ylipäätään palata Linnan luoman maailman pariin”, Eero Aho kertoo. (Lukunäyte linkkinä)
”Väinö Linnan 100-vuotisjuhlavuosi on vahvistanut entisestään Linnan klassikkoteosten asemaa suomalaisten lukijoiden sydämissä. Linnan teokset saavat jatkuvasti uusia lukijoita ja kuuntelijoita, niistä keskustellaan ja kirjoitetaan ja tehdään uusia tulkintoja. Juhlavuosi huipentuu Eero Ahon lukemaan Tuntemattomaan sotilaaseen. Toivon, että tästä äänikirjasta tulee monelle uusi itsenäisyyspäivän perinne”, kustantaja Anna-Riikka Carlson sanoo.
Väinö Linnalla on merkittävä osa suomalaisessa kirjallisuushistoriassa ja hänen 100-vuotisjuhlavuotensa johdosta WSOY on julkaissut lisäksi kiittäviä arvioita saaneen Karo Hämäläisen Kansalliskirjailija-romaanin, jota on luonnehdittu muun muassa näin: ”Harvoin lukee niin hauskaa kirjaa niin arvokkaasta aiheesta kuin mitä Karo Hämäläisen Kansalliskirjailija on.” Nina Lehtinen, Aamulehti.
Jyrki Nummen, Maria Laakson, Toni Lahtisen ja Pertti Haapalan toimittamassa Väinö Linna – tunnettu ja tuntematon -teoksessa puolestaan 25 tieteen ja taiteen ammattilaista on kirjoittanut Väinö Linnasta luovasti ja vapaamuotoisesti. Teoksessa näkökulma vaihtelee kirjallisuuden, elokuvan ja teatterin tutkimuksesta yhteiskunta- ja oikeustieteisiin.
Lisätiedot:
WSOY, kustantaja Anna-Riikka Carlson, anna-riikka.carlson@wsoy.fi, puh. 040 778 1149
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta WSOY
Dan Brown Suomeen syyskuussa15.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Menestyskirjailija Dan Brown vierailee Helsingissä syyskuun lopussa osana Salaisuuksien salaisuus -kirjakiertuetta. Suomalaisilla lukijoilla on ainutkertainen mahdollisuus päästä kuuntelemaan Dan Brownin haastattelua maanantaina 29.9. järjestettävässä tilaisuudessa yhteistyössä Suomen Kansallisteatterin kanssa. Suositun kirjailijan uutuusromaani Salaisuuksien salaisuus julkaistaan 9.9. Kirjan suomentaa Jorma-Veikko Sappinen.
WSOY julkaisee Sauli Niinistön teoksen Suomen ulkopolitiikan valinnoista Niinistön presidenttikausilla14.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
WSOY julkaisee 22. lokakuuta 2025 presidentti Sauli Niinistön kirjan Kaikki tiet turvaan – Sinnikkään Suomen suunta. Kirja käsittelee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teitä ja tienristeyksiä Niinistön virkakausilla vuosina 2012–2024
Jare Tiihosen uusi kirja ilmestyy 3.9.202511.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
”Se mikä on hyväksi menestymiselle, on usein haitaksi mielelle.” Oskari Saaren ja Jare Tiihosen JHT – Missio vai mielenrauha -kirjassa Tiihonen avaa, mitä musiikkimaailman huipulle nouseminen ja siellä pysyminen vaati. Uran lopettaminen pakotti Tiihosen kohtaamaan itsensä ja määrittelemään menestyksen ja hyvinvoinnin mittarinsa uudelleen. JHT – Missio vai mielenrauha -teoksessa hän jakaa uran varrelta ja sen jälkeen kertyneet oppinsa ja johdattaa lukijan pohtimaan omaa elämäänsä.
Kirjastovarauksien yllättäjästä toivottu uusintapainos8.7.2025 13:55:07 EEST | Tiedote
Marlen Haushoferin klassikkoteoksesta Seinä julkaistaan uusintapainos. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin (HS 26.6.), että pääkaupunkiseudulla teoksen kirjastojono on paisunut jopa 17 vuoteen.
Nimitysuutinen: Piia Aho aloittaa WSOY:n art directorina16.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
12.8.2025 WSOY:n art directorina aloittaa TaM Piia Aho, jolla on vahva kokemus kirjojen graafisesta suunnittelusta jo parinkymmenen vuoden ajalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme