Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Rakentamisen Ruusu 2020 Supercellin pääkonttorille

Jaa
Vuoden 2020 Rakentamisen Ruusu myönnettiin Supercellin pääkonttorin uudisrakennushankkeelle. Rakentamisen Ruusun kunniamaininta annettiin arkkitehti Jari Pantzarille hänen työskentelytavastaan. Palkitsemisen perusteluissa korostuu vaikuttava yhteistyö ja tinkimätön ote laatuun.
Supercellin pääkonttori on 8-kerroksinen, puinen toimistorakennus Jätkäsaaren sisääntulon tuntumassa,  Tuomas Uusheimo
Supercellin pääkonttori on 8-kerroksinen, puinen toimistorakennus Jätkäsaaren sisääntulon tuntumassa, Tuomas Uusheimo

Supercellin pääkonttori edustaa näyttävää uutta puurakentamista, jota Suomessa paljon kaivataan. Rakennuksessa on paikan edellyttämä oivaltava kokonaisote. Se eheyttää monin tavoin rikkonaista ympäristöä.

Supercellin pääkonttorin rakennushankkeessa on ollut poikkeuksellisen avoin tiedon jakamisen ja ratkaisuhenkisyyden ilmapiiri. Toimistorakennusten rakentamiseen puusta ei vielä ole vakiintuneita käytäntöjä, ja hankkeessa onkin rohkeasti etsitty uusia ratkaisuja ja toimintatapoja. Hankkeen toteutumiseen on vaadittu paitsi osaavat ja ammattitaitoiset suunnittelijat ja toteutusorganisaatio, myös ennakkoluuloton hankkeeseen ryhtyvä. Erityisesti vaativaan paikkaan sijoitetun puurakennuksen kosteudenhallinta ansaitsee tulla mainituksi.

Ruusut ojennettiin virtuaalisesti seuraaville tahoille:

  • kiinteistö- ja projektipäällikkö Janne Saariselle Supercell Oy:stä
  • pääsuunnittelija Matti Huhtamiehelle Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy:stä
  • työnjohtaja Pekka Ruokoselle SRV Rakennus Oy:stä
  • kosteudenhallintakoordinaattori Asko Jussilalle Rakennuttajatoimisto HTJ Oy:stä.

Kunniamaininta arkkitehti Jari Pantzarille tavasta toimia hankkeissa

Arkkitehti Jari Pantzar on toiminut Helsingissä lukuisissa peruskorjauskohteissa rakennus- ja pääsuunnittelijana ja hoitanut roolinsa esimerkillisesti. Hän suhtautuu rakennuksiin aina arvostavasti, oli kyseessä sitten arvokiinteistö tai arkisempi rakennus. Kaikki eivät voi suunnitella ja rakentaa monumentteja, vaan myös tavanomaisemman rakentamisen parissa työtä tekevät ansaitsevat huomion ja kiitoksen. Rakennusvalvonnan näkökulmasta Pantzar on ammattitaitoinen suunnittelija, joka ymmärtää rakennuksia, mutta myös rakennusvalvonnan toiminnan periaatteet ja tarkoituksen.

Rakentamisen Ruusu jaettiin 26. kerran

Helsingin kaupunki nimeää vuosittain Rakentamisen Ruusun ehdokkaiksi hankkeita, jotka edustavat ajankohtaista ja poikkeuksellisen laadukasta rakennettuun ympäristöön liittyvää työtä. Ruusu jaetaan rakennusvalvonnan tarkoitusperiä esimerkillisesti edistävälle teolle, joka on edistänyt hyvän elinympäristön luomista sekä ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä.

Voittajan valitsi Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto. Jaoston puheenjohtaja Noora Laak ja rakennusvalvontapäällikkö Kai Miller jakoivat palkinnot perjantaina 4.12.2019 virtuaalisessa palkitsemistilaisuudessa.

Vuoden 2020 Rakentamisen Ruusun ehdokkaat olivat seuraavista hankkeista:

  • Aalto Töölön peruskorjaus
  • Paviljonkirakennus Hiidenkirnu
  • Olympiastadionin peruskorjaus ja laajennus
  • Supercellin pääkonttori.

Lisäksi Jari Pantzar oli ehdolla.

Yhteyshenkilöt 

Rakentamisen Ruusu 2020 -palkitut

Janne Saarinen, kiinteistö- ja projektipäällikkö,
Wood City, Supercell
p. 040 706 7441  

Matti Huhtamies, arkkitehti SAFA
Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy
p. 050 305 5400, matti.huhtamies@aoa.fi

työmaapäällikkö Pekka Ruokonen
SRV Rakennus Oy
p. 040 483 4674, pekka.ruokonen@srv.fi

rakennusvalvoja  Asko Jussila
Rakennuttajatoimisto HTJ Oy
p. 040 580 1036, asko.jussila@htj.fi


Rakentamisen Ruusun 2020 kunniamaininnalla palkittu:

Jari Pantzar, arkkitehti SAFA
Suomen Talokeskus Oy
p. 050 516 4393, jari.pantzar@talokeskus.fi

Helsingin kaupunki, rakennusvalvonta

yksikön päällikkö Salla Mustonen
p. 040 675 8622, salla.t.mustonen@hel.fi

(huom. palkitseminen perjantaina kello 14 - 15)

Avainsanat

Kuvat

Supercellin pääkonttori on 8-kerroksinen, puinen toimistorakennus Jätkäsaaren sisääntulon tuntumassa,  Tuomas Uusheimo
Supercellin pääkonttori on 8-kerroksinen, puinen toimistorakennus Jätkäsaaren sisääntulon tuntumassa, Tuomas Uusheimo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nya resultat från uppföljningen av försöket med Esplanaderna – försöket och utvecklingen av centrum delar åsikterna bland stadsborna1.12.2023 08:59:04 EET | Tiedote

På Esplanaderna inleddes i våras ett försök där mer utrymme än tidigare reserverades för fotgängare och cyklister, och området gjordes grönare och mer trivsamt. Försöket är tvåårigt och föremål för en omfattande uppföljning. Enligt de senaste resultaten av trafikräkningen har antalet fotgängare i området ökat, men effekterna av försöket är fortfarande svåra att bedöma. Lokala förändringar i biltrafikens mängd och smidighet noterades. Enligt en enkät som gjordes som en stickprovsundersökning är stadsbornas åsikter delade i fråga om såväl försöket som eventuella permanenta lösningar.

Esplanadien kokeilun seurannasta uusia tuloksia − kokeilu ja keskustan kehittäminen jakaa kaupunkilaisten mielipiteet1.12.2023 08:59:04 EET | Tiedote

Esplanadeilla aloitettiin viime keväänä kokeilu, jossa varattiin aiempaa enemmän tilaa kävelijöille ja pyöräilijöille, lisättiin alueelle vehreyttä sekä kohennettiin viihtyisyyttä. Kokeilu on kaksivuotinen ja siihen liittyy laaja vaikutusten seuranta. Nyt saatujen liikennelaskentatulosten mukaan jalankulkijamäärät alueella ovat kasvaneet, mutta kokeilun vaikutusta niihin on vielä vaikea arvioida. Autoliikenteen määrissä ja sujuvuudessa havaittiin paikallisia muutoksia. Otantatutkimuksella tehdyn kyselyn mukaan kaupunkilaisten mielipiteet jakautuvat sekä kokeilusta että mahdollisista pysyvistä ratkaisuista.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 30.11.202330.11.2023 18:41:08 EET | Tiedote

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 30.11.2023. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 14.12.2023.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme