Sunborn Live

METALLIJÄTTI SLIPKNOT AVAA UUDEN SUURKONSERTTIALUEEN TURUSSA

Jaa

METALLIJÄTTI SLIPKNOT AVAA UUDEN SUURKONSERTTIALUEEN TURUSSA
- Suurkonsertin erikoishintaiset liput myynnissä joulukuun loppuun

Maailman suurimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Slipknot tekee paluun Suomeen loppukesästä ja avaa Turun uuden suurkonserttialueen. Teatraalisista live-esiintymistään tunnetun vaihtoehtometallin suunnannäyttäjän ainutkertainen ja tähän mennessä suurin Suomessa nähty konsertti koetaan rouheiden teollisuuselementtien kyllästämässä merellisessä Turun satamassa lauantaina 7. elokuuta 2021. Slipknotin lisäksi jättikonsertissa tullaan näkemään useampi muukin rock- ja metallisuuruus, joista tiedotetaan ohjelmiston varmistuttua. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 14. joulukuuta klo 9 Lippupisteessä. Myynnissä on aluksi vuoden loppuun asti saatavilla oleva rajoitettu erä erikoishintaisia lippuja.

Turkuun rantautuu nyt aivan uudenlainen jättitapahtuma ja on tärkeää, että voimme tarjota elämyksiä myös raskaamman musiikin ystäville. Satama-alue on sopivan karhea ympäristö tälle tilaisuudella ja uskon, että voimme hyödyntää aluetta myös jatkossa”, kertoo Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola.

Suomen suurimpiin konserttijärjestäjiin lukeutuvan Fullsteam Agencyn sekä paikallisen konserttijärjestäjä Sunborn Liven yhteistyönä toteutettava tapahtuma on merkittävä avaus Turun alueen suurkonserttirintamalla. ”Yhteistyö mahdollistaa pitkäaikaisen unelman suurkonsertin järjestämisestä Turun alueella. Sopivan tapahtuma-alueen ja yhteistyökumppanin löytymisen myötä unelmasta tulee elokuussa totta”, taustoittaa Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen.

Olemme erittäin tyytyväisiä, että järjestäjä päätyi valinnassaan Turkuun. Turun Satama on tottunut toimimaan joustavasti niin tiloiltaan kuin toiminnoiltamme. Suurkonsertin valmisteluun liittyy monisäikeinen henkilö- ja tavaralogistiikka, joiden toiminta-alueena Turun Satama on parhaimmillaan”, toteaa Turun Satama Oy:n toimitusjohtaja Erik Söderholm. Alueen laajuus ja ominaisuudet mahdollistavat erinomaisesti väljän ja turvallisen suurkonsertin järjestämisen.

Nykymetallin suurimmaksi ilmiöksi kasvanut Slipknot on palkittu muun muassa arvostetulla Grammy-pystillä ja myynyt yli 30 miljoonaa albumia yli 25-vuotisen uransa aikana. Uniikista, naamareiden ja puvustuksen värittämästä estetiikastaan tunnetun yhtyeen viimeisin, vuonna 2019 julkaistu ”We Are Not Your Kind” - albumi kohosi listaykköseksi myös Suomessa keräten ylistystä niin fanien kuin kriitikkojen keskuudessa. Edellisen kerran Corey Taylorin luotsaama kokoonpano nähtiin maassamme loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla helmikuussa 2020.

Ohjelmistolisäykset sekä konserttiin ja tapahtuma-alueeseen liittyvät yksityiskohdat tiedotetaan kevään ja kesän aikana. 

SLIPKNOT (US)
+ special guests
La 7.8.2021 Turku, Turun satama

LIPUT MYYNTIIN MA 14.12.2020 KLO 9 LIPPUPISTEESSÄ

a) Hinta voimassa 31.12.2020 asti (+mahd. toim. kulut alk. 1 EUR):

- Pääsylippu alk. 89 EUR (K-18/S)

- Golden Circle alk. 129 EUR (K-18 / S)

- VIP alk. 199 EUR (vain K-18)

b) Hinta 1.1.2021 alkaen (+mahd. toim. kulut alk. 1 EUR):

- Pääsylippu alk. 99 EUR (K-18/S)

- Golden Circle alk. 149 EUR (K-18 / S)

- VIP alk. 249 EUR (vain K-18)
(Lisätiedot eri lipputyypeistä www.lippu.fi/slipknot)

promokuvia: https://www.fullsteam.fi/fi/press

www.slipknot1.com 

www.facebook.com/slipknot

www.instagram.com/slipknot

www.sunbornlive.fi

www.fullsteam.fi

Lisätietoja:

FULLSTEAM /Rauha Kyyrö (050-5468187, rauha@fullsteam.fi)
SUNBORN / Pietu Sepponen, 044-5566113, pietu.sepponen@sunbornlive.fi)

Haastattelupyynnöt:

WARNER MUSIC FINLAND / Karoliina Kanerva (044-3158652, karoliina.kanerva@warnermusic.com)

 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sunborn Live
Juhana Herttuan puistokatu 23
20100 Turku

https://sunbornlive.fi/

Sunborn Live on tunnettu kovatasoisista live-tapahtumistaan ja laadukkaista festivaaleistaan. Muun muassa vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali Kesärauha, Turun Terassikesä, after ski -festivaali Harmaa Rinne sekä uusi Slot Festival kuuluvat Sunborn Liven tapahtumaportfolioon. Tämän lisäksi yritys tuottaa vuosittain satakunta keikkaa ja suurkonserttia Turun Logomossa. Sunborn Live on osa ravintola-, tapahtuma- ja catering-alan yritys Sunborn Events Oy :tä on sekä perheomisteista Sunborn Groupia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live

Kesärauha valmistautuu avamaan porttinsa klo 18.00 - ohjelma jatkuu klo 18.307.6.2025 17:07:44 EEST | Tiedote

Säätilanne on muuttunut toivottuun suuntaan ja puuskittaiset tuulet ovat laantumassa iltaa kohden turvallisiksi. Kesärauhan portit avautuvat lauantain osalta klo 18.00. Keikat alkavat Peace Stagella sekä Elektrolinnassa klo 18.30, HS Stagella klo 19.00 ja YleX Stagella klo 19.30. Lauantain aikana on luvassa upeita keikkoja kuten Sigrid, Pehmoaino, Karri Koira, Ege Zulu, Yona, Nössö Nova, Damn Seagulls ja Elektrolinnassa esiintyvät kansainväliset dj’t Elkka, Killen ja Sassy 009. Huomenna sunnuntaina juhlitaan Kesärauhan päätöspäivää uuden sunnuntain kävijäennätyksen myötä, jonka kohokohtana on muun muassa tanskalaisen MEW’in uran viimeinen festivaalikeikka Suomessa, Arppa & Summer Sextetin erikoiskokoonpano, Mirella, Vesta ja brittiläinen punk rock -bändi Lambrini Girls. www.kesarauha.fi Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Annakaisa Anttila / Kesärauhan Festivaalijohtaja Puh. 040 8467554 annakaisa.anttila@sunbornlive.fi

Kesärauhan lauantaipäivän avaaminen viivästyy7.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Turun sataman alueelle on ennustettu lauantaipäivälle kovia puuskaisia tuulia. Sääennusteen aiheuttamasta turvallisuusriskistä johtuen Kesärauha-festivaali pysyy toistaiseksi suljettuna lauantaipäivän osalta. Seuraamme säätilan kehittymistä ja turvallisuustilannetta aktiivisesti. Tiedotamme myöhemmin mahdollisesta myöhäisemmästä avaamisajankohdasta. Tavoitteena on, mikäli säätilanne sen sallii, että festivaalialue avautuu vielä lauantai-illan aikana yleisölle arviolta klo 18 aikaan. Kesärauhalle tärkein prioriteetti on vieraidemme ja henkilökuntamme turvallisuus, ja noudatamme turvallisuussuunnitelmamme mukaisia ennaltaehkäiseviä toimia turvallisuuden takaamiseksi. Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Annakaisa Anttila / Kesärauhan Festivaalijohtaja Puh. 040 8467554 annakaisa.anttila@sunbornlive.fi

Kesärauha lupaa kävijöilleen miellyttäviä uudistuksia -  Kesärauha juhlitaan Turun Linnanpuistossa tulevana viikonloppuna!1.6.2025 21:00:00 EEST | Tiedote

Kesärauha-festivaali järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.-8.6.2025 kuudetta kertaa, tarjoten merkittäviä uudistuksia kävijöiden viihtyvyyteen. Festivaalin ohjelmistossa on lähes 60 esiintyjää, mukaan lukien odotettu MEW'in viimeinen festivaalikeikka Suomessa. Neljän esiintymislavan Kesärauhan kruunaa ainutlaatuinen 360-asteen Elektrolinna-lava Turun linnan sisäpihalla.

Kesän tyylikkäin festari, Kesärauha, järjestetään Turun Linnanpuistossa 6.–8.6.202519.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote

Turkulainen indie- ja vaihtoehtomusiikin juhla Kesärauha järjestetään kuudetta kertaa 6.–8.6.2025 historiallisessa Linnanpuistossa. Kesärauha kokoaa jälleen yhteen lähes 60 artistia ja tarjoaa kolmen päivän ajan musiikin, visuaalisuuden ja rentoutumisen ainutlaatuisen liiton, joka on täynnä ajankohtaista indietä, poppia, räppiä ja klubimusiikkia. Kesärauha on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa laadukkaan festarikokemuksen tarjoajana, jossa musiikki, esteettisyys, kestävä arvopohja ja tunnelmallinen miljöö luovat vertaansa vailla olevan kesästartin. Vuoden 2025 uutuudet: lisää viihtyvyyttä, kukkia ja klubisoundeja Kesärauha tunnetaan jatkuvasta uudistumisestaan, ja myös vuosi 2025 tuo mukanaan useita kiinnostavia kehitysaskelia festivaalialueelle. Elektronisen musiikin ystäviä hemmotteleva Elektrolinna uudistuu merkittävästi. Turun linnan sisäpihalle rakentuva klubilava saa täysin uudenlaisen, 360 asteen lavaratkaisun, joka luo intiimimmän ja audiovisuaalisen klubikokemuksen keski

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye