SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa vastaa kotimaanmatkailijoiden toiveisiin – joensuulainen hotelli Kimmel aloittaa ison uudistuksen ja lähtee luomaan nykykarjalaista luksusta.

Jaa
Pielisjoen rannalla sijaitsevassa Original Sokos Hotel Kimmelissä alkavat laajat uudistustyöt 7. joulukuuta. Uudistus nostaa hotellin houkuttelevaksi elämyskohteeksi ja Itä-Suomen ykköstapahtumahotelliksi. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa uskoo vahvasti matkailun kasvuun alueella ja tukee kasvukehitystä investoimalla 19 miljoonaa euroa hotelli Kimmelin uudistamiseen vuosina 2020–2023.
Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi hotellihuone.
Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi hotellihuone.

”Pohjois-Karjala on houkutteleva matkakohde, jonka matkailijamäärät ovat kasvussa jopa näinä poikkeuksellisina aikoina. Meillä on vahvat suomalaisuuden juuret ja kulttuuriperimä Kalevalasta kansallismaisemiin. Se vetoaa ihmisiin erityisesti nyt – ja trendien mukaan myös tulevaisuudessa”, myynti- ja matkailujohtaja Tiina Kanninen Pohjois-Karjalan Osuuskaupasta kertoo.

”Uutta Kimmeliä visioitaessa olemme kuunnelleet herkällä korvalla yritys- ja vapaa-ajan asiakkaidemme toiveita. Hotellilta odotetaan nyt sekä laatua että vastuullisuutta. Elämyksellisyyttä toivotaan, luksusta kaivataan, paikallista ruokaa ja kulttuuria arvostetaan”, Kanninen kertoo.

Mittavan uudistuksen tavoitteena on vastata näihin odotuksiin. ”Lähdemme luomaan nykykarjalaista luksusta, mikä tarkoittaa modernien kulttuurielämysten, pohjoiskarjalaisten perinteiden, alueemme jylhän luonnon sekä laadukkaiden hotelli-, ravintola- ja hyvinvointipalveluiden yhdistelmää. Uskon, että jatkossa talomme täyttyy tapahtumavieraiden ja bisnesmatkaajien ohella vapaa-ajan matkailijoista, jotka haluavat kokea tämän uuden luksuksen.”

Superior X -huoneet omalla saunalla, hemmotteleva Spa-osasto, paikallinen makumaailma sekä tyylikkäät, karjalaiseen jokimaisemaan avautuvat tapahtumatilat, ovat esimerkkejä tasosta, jota Original Sokos Hotel Kimmel jatkossa tarjoaa. ”Paikallisilla yrittäjillä on iso rooli nykyluksuksen luomisessa, on sitten kyse rockmusiikista, yhteisistä pilkkiretkistä, marjahillosta tai metsäjoogasta”, myynti- ja matkailujohtaja Kanninen kertoo.

Sisustussuunnittelu on hienoista hotellitoteutuksistaan tunnetun Jaakko Puron käsialaa

Suunnittelija Jaakko Puro lupaa hotellin tunnelman muuttuvan uudistuksen myötä täysin. ”Tuomme valon ja ilman sisään, päivitämme koko hotellin piha-aluetta myöten. Vaikuttavin muutos tapahtuu sisäänkäynnin osalta, josta luomme upean ensikohtaamisten tilan valokatoksineen”, sisustusarkkitehti Jaakko Puro Puroplan & Jaakko Puro Oy:ltä kertoo.

Uudistustyö aloitetaan hotellihuoneista. ”Huoneissa käytämme paljon luonnonmateriaaleja, kuten puuta, nahkaa ja kiveä. Pieniä karjalaisia vivahteita lisätään sopivasti sisustukseen”, Puro valottaa tulevaa. ”Maaliskuussa on tapahtumatilojen vuoro. Niistä ei yllätyksellisyyttä tule puuttumaan.”

Uudistustyöt alkavat 7.12. ja valmistuvat vuoden 2021 loppuun mennessä

Uudistustyöt tehdään vaiheittain, ja hotelli on auki koko uudistuksen ajan. Ensimmäisessä vaiheessa muunnetaan puolet hotellihuoneista Superior-tason huoneiksi. Maaliskuussa 2021 alkaa kokous- ja juhlatilojen uudistus. Uudistustöistä hotellivieraille aiheutuva haitta pyritään minimoimaan.

Hotelli Kimmelin uudistushankkeen lisäksi PKO kehittää matkailupalveluitaan myös Bomballa, missä Break Sokos Hotel Bomban uudisrakennuksen rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2021. Yhdessä Original Sokos Hotel Kimmelin ja Break Sokos Hotel Bomban hankkeiden arvo on 35 miljoonaa euroa ja niiden työllistämisvaikutus 595 henkilötyövuotta. Uudistushankkeiden tavoitteena on kehittää Pohjois-Karjalan alueen matkailua sekä parantaa elinvoimaa ja kilpailukykyä.

Lisätiedot: Tiina Kanninen, matkailu- ja myyntijohtaja, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa,

puh. 050 440 3385, tiina.kanninen@sok.fi

Original Sokos Hotel Kimmel on itäisen Suomen ykköstapahtumapaikka Joensuun Sirkkalan puistossa, Pielisjoen rannalla. Hotellissa on 230 huonetta, kaksi ravintolaa, yökerho, juhlasali, 11 kokoustilaa sekä saunaosasto. Hotelli uudistuu täysin vuoden 2021 aikana.

Uudistuva hotelli Kimmel tulee henkimään nykykarjalaista luksusta hyvinvointipalveluineen ja monipuolisine tapahtumatiloineen.

Hotellia operoi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa.

https://www.sokoshotels.fi/fi/joensuu/sokos-hotel-kimmel

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama kuluttajaosuuskunta, joka tuottaa etuja ja palveluita omistajilleen 13 kunnan ja kaupungin alueella Pohjois-KarjalassaPKO:lla on eri puolilla maakuntaa 128 toimipaikkaa, jotka työllistävät yli 1 400 henkilöäPKO:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta. 


PKO:n perustehtävä on tuottaa palveluja ja etuja omistajilleen sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Arvomme ovat kilpailukyky ja yhteistä hyvää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Kanninen, matkailu- ja myyntijohtaja, puh. 050 440 3385, tiina.kanninen@sok.fi

Kuvat

Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi hotellihuone.
Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi hotellihuone.
Lataa
Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi aula ja vastaanotto.
Original Sokos Hotel Kimmel. Uusi aula ja vastaanotto.
Lataa
Original Sokos Hotel Kimmel, Joensuu
Original Sokos Hotel Kimmel, Joensuu
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa on asiakasomistajiensa omistama kuluttajaosuuskunta, joka tuottaa etuja ja palveluita omistajilleen 13 kunnan ja kaupungin alueella Pohjois-KarjalassaPKO:lla on eri puolilla maakuntaa 128 toimipaikkaa, jotka työllistävät yli 1 400 henkilöäPKO:lle on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä suomalaisesta työstä ja osaamisesta.


PKO:n perustehtävä on tuottaa palveluja ja etuja omistajilleen sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Arvomme ovat kilpailukyky ja yhteistä hyvää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.

S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote

SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.

Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote

Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye