Liikennekäytöstä poistetuilla ajoneuvoilla ajaneita jäänyt nalkkiin koronavuonna ennätysmäärä
9.12.2020 07:42:00 EET | Liikennevakuutuskeskus | Tiedote

Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa lainkaan. Tavatessaan tällaisen liikenteessä poliisi voi ottaa siitä kilvet pois. Lisäksi luvattomasta käytöstä seuraa takautuvia maksuja: korotettuja vakuutusmaksuja ja yleensä myös ajoneuvovero. Maksut lasketaan koko siltä ajalta, kun ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä, vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä. Maksuseurauksia tulee huolimatta siitä, onko liikennevakuutus irtisanottu vai merkitty niin sanotusti passiiviseksi poiston ajaksi.
”Keväällä koronaepidemian alkaessa ajoneuvoja poistettiin liikennekäytöstä tavallista enemmän, esimerkiksi etätöiden ja taloudellisten syiden vuoksi. Ja tavallista enemmän jäätiin sitten myös kiinni näillä ajoneuvoilla luvatta ajamisesta”, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen toteaa.
Kaikki eivät suinkaan aja käytöstä poistetulla ajoneuvolla tarkoituksella.
”Luvatta ajaneiden joukossa oli luultavasti paljon tahattomiakin unohduksia. Lisäksi monella saattoi olla kiusaus hoitaa ’vain yksi kauppareissu’. Haluan muistuttaa kaikkia, että tulee olla tarkkana, kun ajoneuvon poistaa liikennekäytöstä. Kauppareissun hinta nousee kalliiksi, kun ajoneuvon vakuutusmaksut pitää maksaa korotettuna kuukausien ajalta, ei vain tuon yhden luvattoman reissun ajalta.”
Liikennevakuutus turvaa syyttömän osapuolen lisäksi myös kuljettajan itsensä
Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan kolarin syyttömälle osapuolelle sekä omaisuus- että henkilövahingot. Suomessa ajoneuvon omistajan liikennevakuutus kattaa myös hänen omat henkilövahinkonsa, vaikka hän olisi aiheuttanut kolarin. Mikäli ajoneuvon liikennevakuutus on kokonaan irtisanottu, ajoneuvon omistaja ei saa lainkaan korvauksia. Ei esimerkiksi siinäkään tapauksessa, vaikka olisi vammautunut työkyvyttömäksi.
Syyttömien osapuolten korvausten takaamiseksi Liikennevakuutuskeskus perii liikennevakuutuksensa laiminlyöneiltä vakuuttamattomuusmaksut takautuvasti.
”Takautuvat maksut ja vahingonkorvauksia ilman jääminen voivat tulla erittäin kalliiksi. En toivo tällaisia seurauksia kenellekään. Huolehtikaa ajoneuvonne velvollisuuksista. Kun ajoneuvolla ajetaan, sen tulee olla rekisteröitynä liikennekäyttöön ja lakisääteisen liikennevakuutuksen voimassa”, Jumppanen kiteyttää.
Yhä useampi jää kiinni – valvontateknologiaa tulee kehittää jatkuvasti
Liikennekäytöstäpoistetulla ajoneuvolla ajamisesta kiinnijääneiden määrä kasvaa joka vuosi. Kiinni jääneet ovat kuitenkin vain osa totuutta, sillä valvontateknologia on kehitysvaiheessa. Kaikkia tapauksia ei vielä saada kiinni nykyisen valvonnan keinoin.
”Ajoneuvonsa velvollisuuksien laiminlyövien takia valtion budjettiin jää saamatta useiden miljoonien eurojen edestä ajoneuvoveroja. Lisäksi viime kädessä liikennevakuutuksen laiminlyönnit voivat nostaa vakuutusten hintoja, jos aiheutuneiden vahinkojen korvauksia ei saada katettua laiminlyöntimaksuilla. Ongelmaan puuttuminen valistuksella ja valvontateknologian kehittämisellä on valtiovallan, vakuutusyhtiöiden ja asiansa huolellisesti hoitavien autoilijoiden yhteinen asia”, Jumppanen painottaa.
Lisätietoja:
- Liikennevakuutusyksikön johtaja Janne Jumppanen, 040 450 4543, janne.jumppanen(at)vakuutuskeskus.fi
- Viestintä, p. 040 450 4700
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa. www.lvk.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Liikennevakuutuskeskus (LVK) turvaa viimekädessä liikennevahingon kärsineen oikeudet ja huolehtii lakisääteisen liikennevakuutuksen laiminlyönnin seurauksista. Lukuisia kansainvälisiä tehtäviä hoitavan keskuksen jäseniä ovat kaikki liikennevakuutuksia myöntävät vakuutusyhtiöt Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Vuokra-auton vakuutusturva ulkomailla voi olla yllätys9.6.2026 06:07:00 EEST | Tiedote
Suomessa on totuttu erittäin kattavaan liikennevakuutuksen antamaan turvaan. Muualla vuokra-ajoneuvolla liikkuessa voi yllättyä vakuutuksen ehdoista, sillä ulkomailla liikennevakuutus ei yleensä korvaa kuljettajan omia henkilövahinkoja.
Vakuuttamattomien ajoneuvojen kolarointi lisääntynyt – sähköpotkulaudoilla vakaviakin kolareita3.6.2026 06:10:00 EEST | Tiedote
Vakuuttamattomat ajoneuvot aiheuttavat vuosittain satoja kolareita. Myös osa sähköisistä liikkumisvälineistä kuuluu vakuuttamisvelvollisuuden piiriin, ja vakuuttamattomat sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet parikymmentä kolaria vuonna 2025. Kun vakuutus puuttuu, korvaukset ulkopuolisille tahoille maksaa Liikennevakuutuskeskus.
Kaksipyöräisten ajokausi alkoi – onko paperityöt tehty?22.4.2026 06:11:00 EEST | Tiedote
Kevään myötä mopot, moottoripyörät ja sähköiset liikkumisvälineet palaavat liikenteeseen. Ennen ajokauden aloitusta on tärkeää varmistaa ajoneuvon vakuutustilanne. Asia on erityisen kriittinen, jos ajoneuvolle on tehty talviajaksi liikennekäytöstä poisto.
Janne Jumppanen Liikennevakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi8.4.2026 10:23:32 EEST | Tiedote
OTK, varatuomari Janne Jumppanen on nimitetty Liikennevakuutuskeskuksen toimitusjohtajaksi 1.7.2026 alkaen. Hänen nimityksensä on osa Vakuutuskeskuksen johtamismallin uudistusta, joka toteutetaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Halmeenmäen siirtyessä eläkkeelle. Uudistuksessa Liikennevakuutuskeskukselle ja Potilasvakuutuskeskukselle nimetään omat toimitusjohtajansa, kun aiemmin niillä oli yhteinen toimitusjohtaja.
Vakuuttamattomasta ajoneuvosta pahimmillaan tuhansien eurojen lasku, helppo muistisääntö auttaa5.3.2026 06:11:00 EET | Tiedote
Jos liikennevakuutettava rekisteröity ajoneuvo on pitkään ilman vakuutusta, seurauksena voi olla jopa yli kymmenen tuhannen euron maksu. Useimmin vakuuttamattomuusaika on kuitenkin vain muutamia päiviä, jolloin maksukin jää alle sadan euron. Vuonna 2025 vakuuttamattomuusmaksu määrättiin yli 30 000 ajoneuvolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
