Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitoksen hintoihin muutoksia 1.1.2021 alkaen

Jaa
Maanmittauslaitoksen hinnoitteluun tulee muutoksia 1.1.2021 alkaen. Maksuja on tarkistettu muun muassa yleisen kustannustason nousun vuoksi.

Kiinteistötoimitusmaksut muuttuvat 1.1.2021 hieman. Nousua kiinteistötoimitusten maksuihin tulee keskimäärin 1,1 prosenttia ja kiinteistörekisterin pitäjän päätöksiin 4,1 prosenttia. Yleisin kiinteistötoimitus on 0,1–1 hehtaarin suuruisen määräalan lohkominen, joka maksaa 1.1.2021 alkaen 1090 euroa. Hintaan on tullut korotusta 10 euroa.

Vuoden 2020 alusta tehdyn maksu-uudistuksen perusteet säilyvät ennallaan. Silloin useat toimituslajit muuttuivat kiinteähintaisiksi.

Palvelut huoneistojen ja kiinteistöjen omistajille

Huoneistojen ja kiinteistöjen kirjaamismaksuja on tarkistettu vastaamaan keskimääräistä kustannustason nousua. Esimerkiksi kiinteistön omistusoikeuden rekisteröinnin eli lainhuudon käsittelymaksu nousee vuoden 2021 alusta 132 euroon, kun se on vuodesta 2017 alkaen ollut 119 euroa. Kiinnityksen hinta nousee 35 eurosta 38 euroon.

Vastaavasti esimerkiksi maksu huoneiston osakkeenomistajan kirjaamisesta nousee 58 eurosta 60 euroon ja panttauksen kirjaaminen 25 eurosta 26 euroon.

Hinnoittelua on selkeytetty

Maanmittauslaitoksen muiden tuotteiden ja palvelujen hinnoittelun selkeyttämistä on jatkettu. Hinnat pysyvät keskimäärin ennallaan, mutta hinnoitteluperiaatteisiin on voinut tulla muutoksia. Esimerkiksi kiinteistön omistaja- ja osoitetietojen hinnoittelussa luovutaan yksittäisen omistajatiedon hinnasta.

Vuoden 2021 alusta hinnat ovat:

  • Omistaja- ja osoitetiedot 1-6 rekisteriyksikköä 18,55 euroa (alv 0%)
  • Omistaja- ja osoitetiedot yli 6 rekisteriyksikköä 2,82 euroa (alv 0%) / kpl

Maanmittauslaitoksen tuotteiden ja palveluiden hinnoittelu perustuu maa- ja metsätalousministeriön asetuksiin sekä Maanmittauslaitoksen maksupäätökseen. Asetukset ja maksupäätös julkaistaan Finlex-palvelussa. 

Uudet hinnat päivitetään Maanmittauslaitoksen verkkosivuille 1.1.2021 alkaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yksittäisten toimitusten ja palveluiden maksuista voi kysyä Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelusta:
029 530 1110, asiakaspalvelu@maanmittauslaitos.fi

Tietoja julkaisijasta

Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos
PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI

029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Satelliittipaikannuksen häiriöt voivat aiheuttaa yhteiskunnalle laajoja vahinkoja - varautumista pitäisi kehittää lisäämällä tutkimusta9.6.2025 06:04:00 EEST | Tiedote

Riippuvuus satelliittipaikannuksesta on tehnyt yhteiskunnista haavoittuvaisia häiriöille. Satelliittipaikannuksen häiriöt, eli GNSS-häiriöt, voivat olla luonnollisia tai tarkoituksellisesti aiheutettuja. EU on havahtunut varautumisen tarpeeseen, ja saman tarpeen tunnistaa myös Maanmittauslaitos, joka tutkii satelliittipaikannuksen häirintää. Maanmittauslaitoksen mukaan varautumista olisi tärkeä kehittää lisäämällä tutkimusta aiheesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye