Sunborn Live

KESÄRAUHA 2021 LAAJENEE SUNNUNTAIHIN - MAGENTA SKYCODE, ATOMIC SWING, VESTA, UUSI FANTASIA, KUBE, XYSMA, IISA ja iso liuta kovia kotimaisia artisteja tähdittävät kolmipäiväiseksi kasvavan Kesärauhan sunnuntaita

11.12.2020 09:00:00 EET | Sunborn Live | Tiedote

Jaa

Kesäkuussa 2019 ensimmäistä kertaa järjestetty Kesärauha-festivaali kertoo tänään iloisia laajentumisuutisia. Ensi kesänä Kesärauhaa juhlitaan kahden päivän sijasta kolme päivää 11.-13.6.20201. Tänään julkistettavan sunnuntain ohjelmiston isoimpana yllätyksenä voidaan pitää vuonna 2014 lopettaneen Magenta Skycoden yhden festivaalikeikan mittaista paluuta. Turkulaistaustaisen yhtyeen klassikon asemaan nousseen IIIII -debyyttialbumin julkaistusta tulee ensi vuonna tasan 15 vuotta täyteen. 

 

“Saan edelleen äärettömän koskettavaa palautetta Magentan musiikista, mm. sen kauneudesta ja parantavasta voimasta. Haluan antaa ihmisille mahdollisuuden kokea tuo voima ainakin vielä kerran livenä, Kesärauhassa 2021. Tämä tulee olemaan ainoa Magenta festivaalikeikka 2021 ja tällä hetkellä aikomukseni ei ole tehdä muita Magenta keikkoja.” avaa Jori Roosberg Magenta Skycoden paluukeikan taustoja.“

 

Muita Kesärauhan sunnuntain esiintyjiä ovat vahvaa kulttisuosiota nauttiva ruotsalainen kitararock-yhtye Atomic Swing, suomalainen elektronisen musiikin superkokoonpano Uusi Fantasia, Suomen tämä hetken suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Kube, paikalliset juuret omaava vaihtoehtorock-yhtye Xysma, psykedeelisen musiikin mestarit KAIRON; IRSE!, indiepop-yhtye Tiiu Helinä sekä uusien albumiensa myötä Kesärauhassa toistamiseen esiintyvät Vesta ja Iisa. Kesärauhan sunnuntaissa esiintyvät myös vahvat esikoisalbuminsa tänä vuonna julkaisseet Arppa, Luukas Oja ja Lauri Haav sekä ensimmäisen suomenkielisen soololevyn julkaissut GRACIAS. Sunnuntaille on luvassa vielä alkuvuodesta muutama makoisa kansainvälinen artistikiinnitys.

 

“Laajentuminen sunnuntaille mahdollisti samalla lähes kokonaisuudessaan 2020 vuodelle buukatun ohjelmiston siirtymisen kesälle 2021 sekä sunnuntain verran täysin uusia kiinnityksiä. Paikallisen indielegenda Magenta Skycoden comeback-keikka sinetöi sunnuntain ja tulee olemaan taatusti voimakkaita tunteita bändin faneissa herättävä kokemus”, tapahtuman taiteellinen johtaja Pietu Sepponen iloitsee. 

 

Kaikki lipputyypit tulevat myyntiin Ticketmasteriin maanantaina 14.12. klo 12.00

Lippuja on jäljellä rajallinen määrä, sillä pohjalla on suuri joukko 2020 Kesärauha-lippunsa säilyttäneitä. Lippukaupan auetessa tarjoutuu myös viime kesän lipun ostaneille mahdollisuus hankkia sunnuntain festivaalilippu edullisempaan hintaan. Tarkemmat tiedot lipputyypeistä sekä artistien päiväkohtaisen jaon löydät Kesärauhan nettisivuilta ja sosiaalisen median kanavista. 

 

KESÄRAUHA 11.-13.6.2021 VANHA SUURTORI, TURKU

MEW (DK) performs “And The Glass-Handed Kites”-album, MAGENTA SKYCODE, VESTA, OLAVI UUSIVIRTA, RUUSUT, MAUSTETYTÖT, AMASON (SE), ATOMIC SWING (SE), HONNINGBARNA (NO), JAGA JAZZIST (NO) VIAGRA BOYS (SE), 22-PISTEPIRKKO, ANTTI AUTIO, ARPPA, BOBBY OROZA, EEVIL STÖÖ + EX TUUTTIZ & AIVOVUOTO, ERKI PÄRNOJA (EE), F + SOFA + YEBOYAH, GETTOMASA, GHOST WORLD, GRACIAS, IBE, IISA, ISAAC SENE, JAAKKO AUKUSTI, JESSE MARKIN, JOENSUU 1685, KAIRON IRSE, KARINA, KEMOPETROL, KUBE, LASTEN HAUTAUSMAA, LAURI HAAV, LOUIE BLUE, LUUKAS OJA, LÄHIÖBOTOX, LXANDRA, MALLA, PAPERI T & KHID, PLUTONIUM 74, SAMULI PUTRO, SIN COS TAN, TIISU, TIIU HELINÄ, THE HEARING, THE HOLY, TERVEET KÄDET, TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI, UUSI FANTASIA, XYSMA



LIPUT:

Lippukauppa aukeaa kaikkien lipputyyppien osalta maanantaina 14.12. klo 12.00

www.ticketmaster.fi/kesärauha

Festivaalin ikäraja on K-18. 

LISÄTIEDOT:

Festivaalijohtaja: Juha Leinonen / 044 556 6108 juha.leinonen@sunborn.com 

Taiteellinen johtaja: Pietu Sepponen / 044 556 6113 pietu.sepponen@sunborn.com 

Tuotantopäällikkö: Vesa Sytelä / 0400 836 006 vesa@sytela.fi 

Tiedottaja: Laura Vanonen / 044 5566174 laura.vanonen@sunborn.fi

www.kesarauha.fi

www.facebook.com/kesarauha

www.instagram.com/kesarauha

https://www.facebook.com/events/2820205614724623 

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sunborn Live
Juhana Herttuan puistokatu 23
20100 Turku

https://sunbornlive.fi/

Sunborn Live on konsertti- ja tapahtumajärjestäjä, joka tuottaa kovatasoisia live-tapahtumia pääasiassa Varsinais-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live

Kesärauhan yli 70 kansainvälisen ja kotimaisen huippuartistin ohjelma on valmis – line-upin viimeistelevät Turun linnan sisäpihalle rakentuvan Elektrolinnan ja uuden Discopuiston kattaukset28.4.2026 12:00:16 EEST | Tiedote

Kesä alkaa Turusta jo seitsemännen kerran, kun Linnanpuistossa juhlitaan vuoden festivaalinakin palkittua Kesärauhaa 12.–14.6.2026. Kiinnostavasta indie- ja vaihtoehtoartisteja vilisevästä ohjelmistostaan, lempeästä tunnelmastaan sekä ajankohtaisista ruoka- ja juomavalikoimastaan tunnettu festivaali on julkistanut yli 20 elektronisen musiikin artistia ja dj-kollektiivia, joiden myötä Kesärauhan ohjelmisto on valmis. Kesärauhan lipunmyynti on edellä aiempien vuosien ennätyskäyriä, minkä ansiosta kolmen päivän lipuista 85 % on jo myyty. Kesärauhan lippujen hinnat nousevat vapun jälkeen 4.5.2026 alkaen. Jo vuodesta 2022 Kesärauhaa täydentänyt Elektrolinna on löytänyt paikkansa Suomen kesän yhtenä keskeisenä elektronisen musiikin näyttämönä. Modernin konemusiikin ja keskiaikaisen Turun linnan polttopisteessä koetaan viikonlopun aikana pitkän linjan elektroartisti-tuottaja SBTRKT:n dj-setti, muun muassa teknoa ja happy hardcorea sekoitteleva DJ Fuckoff, Berliinistä saapuva DJ-tuottaja PEREL

Kesärauha julistetaan taas vappuna koko Suomeen - tänä vuonna julistuksen lausuu yksityiskokki ja Vuoden turkulainen 2025 Aram Behbodi17.4.2026 14:00:00 EEST | Tiedote

Vapunpäivänä tuhannet opiskelijat kokoontuvat Vartiovuorenmäelle juhlimaan vappua TYYn perinteikkääseen TYYlikäs Vappupiknik -tapahtumaan. Kesärauhan viime vuonna alkanut perinne livenä julistetusta kesärauhasta jatkuu, kun tänä vuonna sen ääneen julistaa vuoden turkulainen Aram Behbodi. Kesärauha tuo tapahtumaan esiintymään myös Nössö Novan. Lisäksi lavalle nousee Aprillirock-bändikilpailun voittanut TYPERÄ TYPERÄ MIES.

Logomon Terassikesässä nähdään kaksi suosittua ikärajatonta keikkaa: norjalainen pop-sensaatio Marcus & Martinus ja Mirella sekä odotettuja kotimaisia artisteja hc-punkista suomirockin legendoihin17.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Logomon Terassikesä täydentyy kovatasoisilla uusilla kiinnityksillä. Maailmanlaajuista suosiota nauttiva norjalainen pop-sensaatio Marcus & Martinus esiintyy ikärajattomalla keikalla Turussa monen vuoden tauon jälkeen. Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Mirella soittaa Terassikesässä uransa ensimmäisen oman ikärajattoman keikkansa Turussa. Muita uusia julkistuksia ovat hardcorepunk -legenda Endstand, joka esiintyy Turussa ensimmäistä kertaa käynnissä olevan comebackinsa aikana, sekä samana iltana lavalle nouseva tuoreen albumin julkaissut punk rock –yhtye Nyrkkitappelu. Logomon Terassikesän lavalla nähdään lisäksi suomirockin ikoni Maija Vilkkumaa, joka valmistautuu uuden materiaalin julkaisuun, sekä yhteisillassa esiintyvät Ismo Alanko ja viimeisimmällä Vain Elämää -kaudealla hurmannut Jonna Tervomaa. Kaikki uutena julkistettavat konsertit tulevat myyntiin maanantaina 20.4.2026 klo 10.00. Jo aiemmin Logomon Terassikesään on julkistettu mm. The Ark, Linda Lampenius X Pete Parkk

Arlo Parks saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja esiintyy Kesärauhassa - kolmen päivän lippuja myyty enemmän kuin viime vuonna yhteensä20.3.2026 12:00:00 EET | Tiedote

Kesärauhan ohjelmisto on isompien lavojen osalta valmis, kun pitkään odotettu Arlo Parksin Suomi-debyytti vihdoin tapahtuu Turun Linnanpuistossa 13.6.2026. Kansainvälisiä nimiä vilisevä ohjelmisto pitää sisällään myös muun muassa Cariboun, Seinaboy Seyn sekä Avaimen Punainen tiili 25v. juhlakeikan. Myöhemmin keväällä julkistetaan vielä Turun linnan sisäpihalla sijaitsevan Elektrolinnan ohjelmisto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye