Raasepori panostaa sujuviin juna–linja-auto–vaihtoyhteyksiin

Kokonaismatka-aika esimerkiksi Fiskarsin ja Helsingin välillä tulee lyhenemään parhaimmassa tapauksessa lähes tunnilla, koska junaa tai bussia ei tarvitse enää odotella. Lisäksi jatkossa myös Bromarvin ja Tammisaaren suunnan ostovuoroista on vaihtoyhteys juniin ja Pohjan/Fiskarsin busseihin Karjaalla.
Uusi matkakeskus sujuvoittaa liikennettä ja parantaa jalankulkijoiden kulkuyhteyksiä
Karjaan matkakeskuksen käyttöönotto lähes tarkalleen vuosi sitten, joulukuussa 2019, on jo sujuvoittanut joukkoliikennettä Raaseporissa, kun linja-autoasema on siirtynyt rautatieaseman viereen. Lisäksi ratapihan alittava jalankulkutunneli on parantanut sekä vaihtomahdollisuuksia liikennevälineestä toiseen, että jalankulkijoiden kulkuyhteyksiä Karjaan eri kaupunginosien välillä.
- Bussista junaan – tai toisinpäin, kulkeminen on nyt todella kätevää, kun tunnelin kautta pääsee nopeasti sekä linja-autojen että rautatieaseman laitureille. Hissit taas helpottavat esimerkiksi lastenvaunujen tai suurien matkalaukkujen kanssa liikkuvia, sanoo Petra Louhimies, Raaseporin kaupungin tiedottaja.
- Karjaan matkakeskus toimii myös loistavana lähtöpisteenä Raaseporin pyöräilyreiteille – keskuksesta pääsee kätevästi Ratavallia pitkin Fiskarsiin tai sitten vaikka Linnankierrosta Raaseporin linnanraunioiden kautta Tammisaareen, jatkaa Raaseporin Matkailupäällikkö Ville Vuorelma.
Tavoitteena hiilijalanjäljen pienentäminen myös liikkumisen osalta
Matkaketjujen sujuvoittaminen on yksi tärkeimmistä joukkoliikenteen strategisista tavoitteista sekä valtakunnallisella että EU-tasolla.
Linja-autojen ja junien aikataulujen synkronointi parantaa pendelöintimahdollisuuksia rantaradalla pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Hinku-kuntana Raasepori haluaa edistää joukkoliikennettä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa on myös ottaa käyttöön yhteisiä lipputuotteita juna- ja linja-autoliikenteeseen.
- Toimivat junayhteydet työmatkaliikenteen kannalta tukevat Raaseporin kaupungin tavoitteita pienentää hiilijalanjälkeään myös liikkumisen osalta. Raaseporin kaupunki on liittynyt energiatehokkuussopimukseen energiaviraston hyväksynnällä 12.5.2020 ja on sopimuksen myötä sitoutunut toimimaan esimerkillisesti energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisessä, levittämään aktiivisesti tietoa tällaisesta toiminnasta ja sen tuloksista. Esimerkillisellä toiminnallaan kaupunki voi osaltaan vaikuttaa myös Suomen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, tässä tapauksessa mahdollistamalla ja motivoimalla junaliikenteen vaihtoehtona henkilöautolle, kertoo Raaseporin tekninen johtaja Jan Gröndahl.
Helsingin suuntaa lähtee Karjaalta yhteensä 12–14 junaa päivittäin, ensimmäinen arkiaamuisin jo klo 5:44, Helsingistä Karjalle viimeinen juna lähtee Helsingistä klo 23:03 ja on perillä Karjaalla 00:20. Junaliikenteen palvelutaso on siis kohtalaisen hyvä Raaseporista sekä Helsingin että Turun suuntaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ragnar LundqvistKaupunginjohtaja, Raasepori
Lisätietoa Rantarata-ryhmästä
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rantarata-ryhmä on Hangon, Inkoon, Kirkkonummen, Raaseporin ja Siuntion kuntien yhteinen työryhmä.
Ryhmän tavoitteena on välittää tietoa rantaradan kunnostuksen hyödyistä ja uutisia ajankohtaisista rantarataa koskevista asioista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rantarata-hanke
Kyrkslätt satsar på spårtrafik - den nya stationen i Jorvas blir färdig19.8.2021 08:32:07 EEST | Pressmeddelande
Ombyggnaden av Jorvas station vid kustbanan blir snart färdig. Den nya stationen tas i bruk 16.9.2021.
Kirkkonummi panostaa raideliikenteeseen – Jorvaksen uusi asema valmistumassa18.8.2021 15:23:53 EEST | Tiedote
Rantaradan Jorvaksen aseman uudistyö on valmistumassa. Uusi asema otetaan käyttöön 16.9.2021.
Inkoossa panostetaan liikuntaan ja ulkoiluun9.8.2021 13:05:47 EEST | Tiedote
Inkoon kirkonkylää ja keskustaa kehitetään tällä hetkellä voimakkaasti. Tämä näkyy pienemmissä ja suuremmissa infrahankkeissa, jotka nyt ja tulevaisuudessa parantavat Inkoon viihtyvyyttä sekä Inkoolaisten että vierailijoiden näkökulmasta. Inkoon uusin ylpeyden aihe on keskustaan rakennettu Muumi-aiheinen leikkipuisto.
Motion och rekreation i ropet i Ingå6.8.2021 12:03:32 EEST | Pressmeddelande
Ingå kyrkby eller centrum är inne i en stark utvecklingsfas som syns i både stora och små infraprojekt som nu och på sikt har ökar trivseln för både Ingåbor och besökare i olika åldrar. Ingås senaste stolthet är den Mumininspirerade lekparken mitt i centrum.
Siuntion monitoimihallin remontti parantaa liikuntamahdollisuuksia aseman seudulla2.8.2021 07:30:00 EEST | Uutinen
Siuntion kunnan monitoimihalli otetaan uudestaan käyttöön elokuun toisella viikolla. Halliin tulee myöhemmin uusi liikuntasali pienille ryhmille, mikä parantaa osaltaan liikuntatilojen saatavuutta. Monitoimihallin ympärillä, kivenheiton päässä juna-asemasta, onkin varsinainen liikuntakeskittymä.