Selvitys yhteiskunnan digitaalisen infrastruktuurin vaikuttavuudesta on julkaistu – asiakkaan saama hyöty on digitalisaation merkittävin mittari
Osa kansainvälisistä digitalisaatiomittareista ei yllä Suomen tasolle
Digitalisaation mittaamisessa ollaan vasta alkuvaiheessa. Nykyinen seuranta keskittyy pitkälti transaktio- ja palvelumäärien sekä kustannusten mittaamiseen. Digitalisaation vaikutuksia, ja etenkään vaikuttavuutta, mitataan hyvin vähän. Alueen puutteet ja tärkeys on kuitenkin tunnistettu useissa kypsemmän digitalisaatioasteen organisaatioissa Suomessa ja kansainvälisesti.
– Digitalisaation vaikuttavuuden mittaamiseen olisi hyvä tuoda pistemäisten numeeristen mittarien oheen organisaatioiden digitaalista kypsyystasoa arvioivia elementtejä. Näiden yhteisvaikutus voisi tuottaa nykyistä tarkemman tilannekuvan eri organisaatioiden ja koko yhteiskunnan digitalisaatioasteesta, toteaa Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari.
Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kansainvälisten indeksien mukaan maailman kärkeä digitalisaation edistymisessä. Nämä digitalisaatioindeksit mittaavat valtioiden, tai kaupunkien, digitalisaation edistyneisyyttä tai kypsyyttä. Toisaalta indeksien tavoitetaso ei pääosin aseta rimaa Suomen kaltaiselle toimijalle tarpeeksi korkealle. Tavoitetaso on usein koko maailman keskiarvo, jolloin kriteereinä olevat lomakkeiden sähköistämiset tai nopeat Internet-yhteydet ovat Suomelle jo digitalisaation aiemmissa kehitysvaiheissa ohitettuja etappeja. Toisaalta myös Suomen julkisen sektorin digitalisaation edistyneisyys vaihtelee paljon organisaatioiden välillä.
Digitalisaation mahdollisuuksia ja hyötyjä pitäisi Suomessa ja muissa edelläkävijämaissa tarkastella asiakastarpeiden ja -höytyjen perusteella, jotka eivät noudata organisaatiorajoja. Yhteistyö on tarpeen sekä kehittämisessä että mittaamisessa.
Digitalisaation hyödyt toteutuvat vain laajassa yhteistyössä – hidasteena siiloutunut rahoitus
Julkisen hallinnon, ja erityisesti palveluiden kehittämisen, rahoituksen siiloutuminen hidastaa yhteisten palvelujen kehittämistä ja yhtenäistä käyttöä. Digitaalisen infrastruktuurin hyödyt realisoituvat usein muille osapuolille kuin palveluiden kehitykseen investoiville organisaatioille. Julkishallinnon tiukassa taloustilanteessa myös tämä rahoituksen virastokeskeisyys hidastaa digitalisaatiota.
Suomen digitaalinen infrastruktuuri on välttämätön perusta digitalisaation edistämiselle julkisella sektorilla.
– Infrastruktuuri ei itsessään tuo vaikutuksia ja vaikuttavuutta, vaan se on mahdollistaja. Digitalisaation hyödyt syntyvät kokonaisuudesta, kun julkisen sektorin organisaatiot käyttävät infrastruktuuria kattavasti ja toteuttavat sen avulla asiakaslähtöisiä palveluita esimerkiksi Suomi.fi-palveluja hyödyntäen, sanoo Viskari.
Selvityksen toteutti Digi- ja väestötietoviraston tilauksesta KPMG.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Janne Viskari, Digi- ja väestötietovirasto, etunimi.sukunimi@dvv.fi, puh. 0295 535 022
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Identifieringen i myndigheternas elektroniska ärendehanteringstjänster ändras – Aktivering av Suomi.fi-meddelanden föreslås för cirka 2,8 miljoner användare i samband med identifieringen5.5.2025 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Från och med den 12 maj 2025 kommer cirka 2,8 miljoner personer att få ett förslag om att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden när de identifierar sig i den offentliga förvaltningens elektroniska e-tjänster. Målet med ändringen som utförs nu är att uppmuntra människor att i första hand ta emot myndighetspost elektroniskt.
Tunnistautuminen viranomaisten sähköisiin asiointipalveluihin muuttuu – Noin 2,8 miljoonalle ihmiselle ehdotetaan Suomi.fi-viestien käyttöönottoa tunnistautumisen yhteydessä5.5.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
12.5.2025 alkaen noin 2,8 miljoonaa henkilöä saa ehdotuksen ottaa käyttöön Suomi.fi-viestit, kun he tunnistautuvat julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin. Nyt tehtävän muutoksen tavoitteena on kannustaa ihmisiä siirtymään vastaanottamaan viranomaisposti ensisijaisesti sähköisesti.
Identification in authorities’ e-services to change – Around 2.8 million people will be prompted to activate Suomi.fi Messages once they have identified themselves5.5.2025 09:30:00 EEST | Press release
As of 12 May 2025, 2.8 million people will be prompted to activate Suomi.fi Messages when they identify themselves in public administration e-services. The aim of the current change is to encourage people to switch over to receiving official mail primarily electronically.
Utfärdandet av personbeteckning och hemkommun för utlänningar blev smidigare28.4.2025 10:30:00 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata har gjort registreringen av utlänningar smidigare med flera åtgärder ifjol. Nu kan man få en personbeteckning i samband med ett besök på ämbetsverket på 12 orter. Dessutom styr de förnyade webbsidorna och instruktionsvideorna kunden till att uträtta ärenden på det sätt som motsvarar hens egen situation.
Henkilötunnuksen ja kotikunnan antaminen ulkomaalaisille sujuvoitui28.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto on sujuvoittanut ulkomaalaisen rekisteröintiä useilla toimilla viime vuonna. Nyt henkilötunnuksen voi saada virastossa käynnin yhteydessä 12 paikkakunnalla. Lisäksi uudistetut verkkosivut ja opastusvideot ohjaavat asiakasta omaa tilannetta vastaavaan asiointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme