Poikkeukset patentteihin ovat pelastaneet kymmenien miljoonien hengen - valtioiden tulee yhdessä luopua monopoleista pandemiassa.

Kun kenialaisella Charles Sakolla diagnosoitiin hiv, hän kuvitteli sen olevan kuolemantuomio. Oli vuosi 2003, ja hengenpelastavat lääkkeet, antiretroviraalit, olivat patentoituja. Hoito maksoi 10 000 Yhdysvaltain dollaria potilasta kohden vuodessa.
Maailmanlaajuinen liike alkoi kyseenalaistaa tilannetta. Terveysaktivistit alkoivat kannustaa rinnakkaislääkkeiden valmistukseen maissa, joissa antiretroviraaleja ei oltu patentoitu ja toisaalta haastoivat patentteja oikeudessa. Hoidon hinta laski dramaattisesti ja nykyään se maksaa alle 70 Yhdysvaltain dollaria potilasta kohden vuodessa.
Charles oli osa kamppailua, jonka ansiosta 26 miljoonaa ihmishenkeä on pelastunut. Nykyään hän on viiden tyttären ylpeä isä ja Noelin aviomies.
Lääkärit Ilman Rajoja kehottaa kaikkia maailman maita tukemaan Intian ja Etelä-Afrikan historiallista ehdotusta tietyistä immateriaalioikeuksista luopumiseksi COVID-19-pandemian aikana.
Maailman kauppajärjestö WTO kokoontuu 16—17. joulukuuta käsittelemään ehdotusta. Jos poikkeus immateriaalioikeuksiin hyväksytään, tämä antaisi valtioille mahdollisuuden olla valvomatta, asettamatta tai panematta toimeen patentteja koronaviruspandemiassa tarvittavien lääketieteellisten tuotteiden kohdalla. Näitä voivat olla esimerkiksi rokotteet, lääkkeet tai covid-19-taudin testaamisessa tarvittavat tuotteet.
“Valtioiden tulisi nähdä tämä historiallinen mahdollisuus välttää aikaisempien vuosien tuskalliset hiv/aids-erheet. Intian ja Etelä-Afrikan ehdotus antaisi maille keinoja maksimoida covid-19:n leviämisen estämisessä ja hoidossa tarvittavien tuotteiden tuotanto ja jakelu”, sanoo Yuan Qiong Hu, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Access-kampanjasta.
Järjestö voitti vuonna 1999 Nobelin rauhanpalkinnon, ja perusti palkintorahoilla kampanjan edistämään sitä, että kaikki ihmiset voisivat saada lääkkeitä ja rokotteita eikä esimerkiksi hinta olisi esteenä.
Keskellä pahinta pandemian vaihetta lääketeollisuus pyrkii maksimoimaan tuottonsa. Viime kuukausina on nähty jo useita tapauksia, joissa aineettomat oikeudet ovat hidastaneet koronan torjuntaan tarvittavien diagnostisten ja lääketieteellisten tuotteiden ja tarvikkeiden sekä lääkkeiden ja rokotteiden tuotantoa ja jakelua. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on ollut vaikeaa saada COVID-19-testauksessa tarvittavia reagensseja, ja Italiassa hengityskoneen 3D-tulostettujen venttiilien patentinhaltijat ovat uhanneet valmistajia oikeustoimilla.
“Pandemiassa ei voida luottaa yksityisten yritysten hyväntahtoisuuteen, sanoo Felipe de Carvalho, Access-kampanjan koordinaattori Brasiliasta. “Olemme useita kertoja nähneet, kuinka lääketeollisuus turvaa omat patentit ja tuotot riippumatta niiden inhimillisestä hinnasta. Emme voi pitää COVID-19:n selättämisessä tarvittavia lääkkeitä, diagnostiikkaa ja rokotteita harvojen luksuksena, vaan niiden pitää olla saatavilla kaikille kaikkialla. Patenttisuojasta luopuminen on tässä välttämätön askel.”
Lääketeollisuus ja muut ehdotuksen vastustajat ovat väittäneet, että patentit auttoivat COVID-19-lääkkeiden ja -rokotteiden kehittämisessä näin nopeasti. Todellisuudessa siinä auttoi julkinen rahoitus ja muut hyvää hyvyyttään tutkimukseen miljardeja lahjoittaneet tahot. Sen lisäksi valtiot, terveydenhuollon ammattilaiset, potilaat, koronasta selvinneet ja monet muut ovat auttaneet kliinisissä tutkimuksissa ja tuotekehityksessä, ja silti monet lääkeyritykset ovat kaupallistamassa ja monopolisoimassa tieteelliset läpimurrot, jotka on tehty julkisissa laboratorioissa julkisella rahalla ympäri maailman.
“Monopolien puolustaminen on täysin vastoin tämänhetkistä vaatimusta kohdella covid-19-lääkkeitä ja -rokotteita julkishyödykkeinä”, sanoo Lääkärit Ilman Rajoja Suomen toimiston toiminnanjohtaja Linda Konate. “Näinä ennennäkemättöminä aikoina valtioiden tulisi yhdistää voimansa meidän kaikkien yhteisen edun nimissä.”
Lokakuusta lähtien noin sata maata on liittynyt tukemaan Intian ja Etelä-Afrikan ehdotusta, viimeksi Eswatini, Kenia, Mosambik, Pakistan ja Bolivia. Kuitenkin pieni joukko WTO:n jäsenmaita kuten Australia, Brasilia, Kanada, Japani, Norja, Sveitsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja EU ovat toistaiseksi pidättäytyneet tukemasta ehdotusta. Kuten on ennenkin nähty, osa näistä maista tukee vain omien maidensa lääkeyhtiöiden etuja.
Tobeka Dakilla diagnosoitiin agressiivinen, HER2-positiivinen rintasyöpä 2013. Hän tarvitsi lääkeyhtiö Rochen valmistamaa biologista täsmälääkettä, trastutsumabia. Se oli liian kallista ja patentit estivät edullisempien versioiden valmistamisen Etelä-Afrikassa. Tobeka kampanjoi pitkään ja hartaasti lääkeyhtiötä vastaan, jotta hänen kaltaisensa ihmiset saisivat edullisempia versioita lääkkeestä. Hän kuoli syöpään vuonna 2016.
Tobekan ja monien muiden naisten kuolemien aiheuttamien protestien johdosta Etelä-Afrikan hallitus päätti ottaa lääkkeen saataville julkisessa terveydenhoidossa. Vuonna 2019 markkinoille tuli kilpaileva ja paljon edullisempi tuote ja muita on kehitteillä. Tämä ei olisi tapahtunut Ilman terveysaktivistien väsymätöntä kampanjointia patentteja vastaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Reetta KorhonenTiedottaja
Puh:044 019 0060anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.orgKuvat

Tietoja julkaisijasta
Lääkärit Ilman Rajoja (Médecins Sans Frontières, MSF) on kansainvälinen humanitaarinen avustusjärjestö, joka on erikoistunut sairaanhoitoon. Pelastamme ihmishenkiä ja lievitämme kärsimystä siellä, missä hätä on suurin. Hoidamme ihmisiä aina riippumatta heidän etnisestä, uskonnollisesta tai poliittisesta taustastaan. Kerromme myös näkemästämme inhimillisestä hädästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkärit Ilman Rajoja
Sota Sudanissa on jatkunut kaksi vuotta – 60 prosenttia väestöstä tarvitsee humanitaarista apua14.4.2025 15:50:40 EEST | Tiedote
Sudanissa on käynnissä yksi maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Sodan kolmannen vuoden alkaessa ihmisten tilanne Sudanissa on katastrofaalinen. Terveydenhuoltoon ja hoitohenkilöstöön kohdistetaan hyökkäyksiä. Humanitaarinen apu on riittämätöntä. Tuleva sadekausi uhkaa pahentaa tilannetta. Sodan osapuolten on mahdollistettava humanitaarisen avun toimittaminen.
Elintärkeät lääkkeet jälleen loppumassa – Israel estänyt kuukauden ajan avun toimittamisen Gazaan2.4.2025 14:11:14 EEST | Tiedote
Kirurgiset välineet, lasten antibiootit sekä lääkkeet kroonisiin sairauksiin, kuten epilepsiaan, verenpainetautiin ja diabetekseen ovat loppumassa Gazassa. Lääkkeiden puute voi johtaa pysyviin vammoihin tai jopa kuolemaan. ”Tämä on kuin hidasta kuolemaa”, kuvaa tilannetta Myriam Laaroussi, hätäapukoordinaattori Gazasta.
Korjaus kutsuun: Avustustyössä Länsirannalla - mediatilaisuus järjestetään 6. helmikuuta5.2.2025 08:33:06 EET | Kutsu
Aiemmin tällä viikolla lähettämässämme kutsussa oli virhe. Mediatilaisuus järjestetään torstaina 6. helmikuuta, ei maaliskuussa.
Mediatilaisuus: Avustustyössä Länsirannalla3.2.2025 13:56:02 EET | Kutsu
Akuuttilääkäri Mikko Lintu on palannut juuri avustustyöstä Länsirannalta, jossa hän koulutti paikallista terveydenhuollon henkilökuntaa hoitamaan traumapotilaita sairaaloiden päivystyksissä ja ensihoidossa kolmen kuukauden ajan. Lintu kertoo mediatilaisuudessa kokemuksistaan Länsirannalla. Lääkärit Ilman Rajoja on dokumentoinut sairaanhoidon laitoksia ja hoitohenkilökuntaa vastaan kohdistuvan väkivallan lisääntyneen Länsirannalla 7. lokakuuta 2023 jälkeen. Tilaisuudessa esitellään samana päivänä ilmestyvää raporttia aiheesta. Tilaisuus järjestetään hybridinä. Voit tulla paikalle Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön toimistolle tai osallistua Teamsin kautta etänä. Ilmoittaudu tilaisuuteen osoitteessa https://www.lyyti.in/Lansiranta. Milloin: torstaina 6.3. klo 10.30–11.30. Mikko Lintua voi haastatella tilaisuuden jälkeen. Lisätietoja haastattelujen sopimisesta: anna-reetta.korhonen@helsinki.msf.org. Missä: Jämsänkatu 2, Helsinki, tai etänä Teamsin kautta. (Linkki tilaisuuteen lähetetään ilm
Kongon demokraattinen tasavalta: Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa Gomassa loukkaantuneiden vastaanottamista ja vetoaa humanitaarisen avun päästämiseksi alueelle29.1.2025 17:03:37 EET | Tiedote
Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa loukkaantuneiden hoitamista Kyesheron sairaalassa, Gomassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, vaikka viime päivien aseelliset yhteenotot ja turvattomuus ovat vakavasti rajoittaneet järjestön toimintakykyä. Taistelut ovat näyttäneet laantuneen keskiviikkona 29. tammikuuta, joten Lääkärit Ilman Rajoja valmistautuu lähettämään kaupunkiin lisää työntekijöitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme