Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uudet luonto- ja karttaopasteet innostavat liikkumaan Vanhankaupunginlahdella

18.12.2020 09:12:31 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Jaa
Helsingin sydämessä sijaitseva Vanhankaupunginlahti on suositumpi luontokohde kuin koskaan. Lammassaaren esteettömällä lankkupolulla kulkee keskimäärin 570 ihmistä joka päivä, ja vuoden 2020 kävijämäärät yltävät noin 200 000 vierailuun. Vanhankaupunginlahdella on 14 lintujenkatselupaikkaa: lintutorneja, lintulavoja ja piilokoju. Alueen opastukseen on nyt saatu kaivattu päivitys.
Uusittu karttaopaste Purolahden risteyksessä. Kuva: Tuomas Lahti.
Uusittu karttaopaste Purolahden risteyksessä. Kuva: Tuomas Lahti.

Vanhankaupunginlahtea ympäröiville sisääntuloreiteille on asennettu kahdeksan uutta kartallista alueopastetta. Uusien karttaopasteiden myötä aluetta ja sen monipuolisia retkeilymahdollisuuksia on helpompi hahmottaa. Kivinokkaan on sijoitettu myös kaksi pienempää karttaopastaulua, jotka selkiyttävät luonnonsuojelualueen rajoja vesillä liikkuville.

Karttaopasteiden lisäksi Vanhankaupunginlahdelle on pystytetty neljätoista uutta luonto-opastaulua. Opastaulut tuovat luontotietoa näkyväksi ja innostavat luonnon havainnointiin esittelemällä alueen lajistoa ja erityispiirteitä. Opastaulujen laatimiseen (tekstit ja valokuvat) ovat osallistuneet ympäristöpalveluiden luontoasiantuntijat ja alueella pitkään liikkuneet luontokonkarit: Eero Haapanen, Tomi Muukkonen ja Sami Kiema. Opastaulujen piirroskuvituksista vastaavat Jari Kostet, Olga Veselovskaya ja Vappu Ormio.

Vanhankaupunginlahdella tapahtuu myös vuonna 2021

“Suomen luonnon monimuotoisuutta turvaavan Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksen turvin alueella jatketaan luonnonhoitotöitä, asennetaan vesi- ja lokkilinnuille pesimälauttoja sekä rakennetaan uusia luonnontarkkailurakenteita”, kertoo ympäristötarkastaja Tuomas Lahti.

Vanhankaupunginlahteen voi tutustua myös verkkosivulla citynature.eu. Sivusto toimii kätevänä mobiilioppaana, joka johdattaa yhteentoista muuhunkin helsinkiläiseen luontokohteeseen. Uusien luonto-opasteiden paikat tullaan päivittämään mobiilioppaan kartalle. Vanhankaupunginlahden luontoelämysten lisäksi vinkkejä Helsingin luonnossa liikkumiseen ja retkikohteisiin voi napata pdf-muodossa julkaistusta Lumoava Helsinki –200 luontoelämystä -kirjasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mira Lainiola
Viestintäsuunnittelija
Helsingin kaupunki
Kaupunkiympäristö
Palvelut ja luvat
Luonto ja ympäristötietoisuus
p. 09 310 32048, 040 534 7287
mira.lainiola@hel.fi

Kuvat

Uusittu karttaopaste Purolahden risteyksessä. Kuva: Tuomas Lahti.
Uusittu karttaopaste Purolahden risteyksessä. Kuva: Tuomas Lahti.
Lataa
Lahopuun elämää -luonto-opaste Majavakallion juurella. Kuva: Tuomas Lahti.
Lahopuun elämää -luonto-opaste Majavakallion juurella. Kuva: Tuomas Lahti.
Lataa
Pieniä nisäkkäitä -luonto-opaste Rajakallion lähellä. Kuva: Tuomas Lahti.
Pieniä nisäkkäitä -luonto-opaste Rajakallion lähellä. Kuva: Tuomas Lahti.
Lataa
Opasteet kartalla. Kartta: Tuomas Lahti.
Opasteet kartalla. Kartta: Tuomas Lahti.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye