SDP:n Niina Malm: Hallitus tukee työssä jatkamista ja jaksamista

SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Niina Malm pitää hallituspuolueiden sorvaamaa ratkaisua ikääntyneiden työllisyyden edistämiseksi kohtuullisena kompromissina, jossa sekä palkansaajapuolen että työnantajien intressit sovitettiin taiten yhteen.
- Työmarkkinoiden molemmat osapuolet esittivät ikääntyneiden työllisyysasteen nostamiseksi ns. eläkeputken poistoa. Sen sijaan osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen muutoksen pehmentämisestä ikääntyneille, joten hallitus asemoi ratkaisunsa perinteistä hyvää työmarkkinatapaa noudattaen pilkuntarkasti osapuolten rajaviivalle, Niina Malm sanoo.
Malmin mukaan ratkaisu edistää sekä työssä jatkamista että työssä jaksamista. Hän myöntää, että työttömyysturvan lisäpäivien poisto oli vaikea pala ammattiyhdistysliikkeelle, mutta muutosta lieventävät mm. ikääntyneille räätälöidyt työvoimapalvelut.
Hän pitää tärkeänä myös sitä, että muutokset eivät koske tällä hetkellä lisäpäivillä olevia. Kriisissä työnsä menettävät pysyvät nykyisten sääntöjen piirissä. Kun muutokset tulevat voimaan, ne eivät koske lisäpäiville jo päässeitä.
- Vaikka työmarkkinaosapuolet eivät löytäneet yhteistä säveltä, työ ei missään tapauksessa mennyt hukkaan. Hallituksen sorvaamassa kompromississa on otettu tasapainoisesti huomioon niin palkansaajien kuin työnantajienkin esittämät näkökohdat, Malm toteaa.
Malmin mukaan ratkaisussa on erityisen myönteistä palkkatuen lisäksi panostus ikääntyvien muutosturvakoulutukseen ja työvoimapalveluihin.
- Ratkaisu luo myös edellytykset työn tarjontaan ikääntyneille, joiden korvaamatonta kokemusta meillä ei ole yksinkertaisesti varaa jättää käyttämättä, Malm sanoo.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja
Puh:0400 588 978Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat pettivät lupauksensa18.6.2025 16:52:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma moittii kokoomuksen helsinkiläisiä kansanedustajia vaalilupausten pettämisestä ja pääkaupungin edunvalvonnan laiminlyömisestä. Orpon hallituksen esitys leikata Helsingin soterahoituksesta 35 miljoonaa vuosina 2026 ja 2027 hyväksyttiin tänään eduskunnassa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen18.6.2025 16:13:04 EEST | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.202518.6.2025 14:42:12 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.2025 Edustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Rantanen: Miksi keskusta ei halua korjata lunastuslakia metsänomistajien hyväksi?18.6.2025 14:25:24 EEST | Tiedote
Eduskunta äänesti tänään lunastuslain uudistuksesta, jossa korvauksen perusteeksi esitetään jatkossa kohteen markkina-arvoa käyvän arvon sijaan. SDP kannattaa muutosta, mutta katsoo, että hallituksen esitys jättää vakavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamatta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset ovat myyneet työntekijöiden oikeudet maahanmuuton kiristysten hinnalla17.6.2025 15:18:25 EEST | Tiedote
Toivo työelämäheikennysten pysäyttämisestä Orpo–Purran hallituksessa heräsi hetkeksi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä arvosteli Helsingin Sanomissa kokoomusta työelämäuudistusten valmistelusta perussuomalaisten ohitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme