Osuuskauppa Keskimaa

Osuuskauppa Keskimaan ruokakaupoilla laajat aukiolot joulumyynnin ajan asioinnin turvallisuuden takaamiseksi

Jaa
Osuuskauppa Keskimaan Prismat, S-marketit ja Salet palvelevat joulun alla laajoin aukioloajoin. Laajat aukioloajat mahdollistavat jouluostosten tekemisen ruuhkia välttäen. Keskimaan toimipaikoissa turvalliseen asiointiin kiinnitetään erityistä huomiota ja asiakkaita muistutetaan noudattamaan koronasuosituksia kaupoissa asioidessa.

Osuuskauppa Keskimaan ruokakaupat palvelevat jouluviikolla laajoilla aukioloajoilla.
− Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden tehdä jouluostoksensa turvallisesti kaikessa rauhassa, vaikkapa öiseen aikaan, jolloin liikkeellä on vähemmän ihmisiä. Prisma Seppälä ja S-market Savela palvelevat vuorokauden ympäri jouluaattoon asti. Muut meidän Prismat, Keljo ja Palokka, sekä S-marketit avaavat ovensa aamuisin jo kello 6. Palokan ja Keljon Prismat palvelevat jopa klo 24 asti aatonaattoon saakka, toteaa Osuuskauppa Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Vesa Kyllönen.

Jouluaattona 24.12. Keskimaan Saleissa, S-marketeissa, Mestarin Herkussa ja Prismoissa palvellaan klo 16 asti. Joulupäivä on rauhoitettu kaupankäynnin osalta. Keskimaan kaikki myymälät ovat joulupäivänä kiinni S-market Savelan 24 h palvelevaa myymälää lukuun ottamatta. Tapaninpäivänä kaupat palvelevat sunnuntain aukioloaikojen mukaisesti.

Oman myymälän tarkemmat aukioloajat jouluviikolla voi tarkistaa osoitteesta:
www.s-kanava.fi/asiakasomistaja/etu-ja-bonuspaikat.

Joulukauppa jakautuu koko jouluviikolle ja edeltävälle viikonlopulle

Jouluviikon vilkkain kauppapäivä tulee olemaan aatonaatto 23.12.2020. Jouluaatto osuu tänä vuonna torstaille, minkä vuoksi joulukaupan uskotaan tasoittuvan ja jakautuvan useammille päiville kuin esimerkiksi viime vuonna, jolloin jouluaatto oli tiistaina.


− Kannustamme erityisesti tänä jouluna välttämään ruuhkia. On suositeltavaa ajoittaa jouluostoksia jo edeltävälle viikonlopulle sekä hyödyntää jouluviikon laajoja aukioloaikoja ja vuorokauden hiljaisempia tunteja mahdollisuuksien mukaan. Rauhallisimmat asiointiajankohdat myymälöissämme ovat aamulla ennen yhdeksää sekä myöhemmin illalla tai yöllä, Kyllönen vinkkaa.

Asioinnin turvallisuus on tämän joulun hitti

Tämän poikkeuksellisen koronavuoden joulukaupassa asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuteen kiinnitetään erityisen paljon huomioita. Keskimaan toimipaikkojen lukuisilla turvallisuustoimenpiteillä pystytään takaamaan asiakkaille mahdollisimman huoleton asiointi.

− Ihmisiä on väistämättä runsaasti liikenteessä ennen joulua, joten meidän jokaisen on paikallaan kiinnittää erityistä huomiota omiin toimintatapoihimme liikkuessamme muiden ihmisten parissa. Me teemme kaikissa Keskimaan toimipaikoissa osaltamme kaikkemme, jotta kaupassa käyminen on turvallista ja joulu onnistunut, Kyllönen korostaa.

Lue lisää, miten pidämme yhdessä huolta turvallisesta asioinnista toimipaikoissamme niin joulun pyhinä kuin arkenakin: keskimaa.fi/korona

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, Vesa Kyllönen market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3021, vesa.kyllonen@sok.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Keskimaa
Osuuskauppa Keskimaa
Ahjokatu 7
40320 JYVÄSKYLÄ

010 767 3000http://www.keskimaa.fi

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit Osuuskauppa Keskimaan 110-vuotisjuhlan kunniaksi6.5.2025 12:20:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa viettää tänä vuonna 110-vuotisjuhlavuottaan. Keskimaan toimipaikoissa järjestetään juhlavuoden kunniaksi Keski-Suomen suurimmat kakkukahvit keskiviikkona 7.5. klo 10–18. Juhlakahvitukseen on valmistettu yli 60 000 kakkupalaa Elosen leipomolla Jämsässä. Kakkukahvit tarjoillaan kaikissa Keskimaan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa ja Mestarin Herkussa.

Keskimaa parantaa ruoan pikakuljetuksia Jyväskylässä – yhteistyö Woltin kanssa alkaa, ruokarobotit muuttavat Tourulasta Kuokkalaan6.5.2025 09:25:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa aloittaa yhteistyön Woltin kanssa tehostaakseen ruoan pikakuljetuksia Jyväskylän alueella. Pikatoimitukset Woltin kautta hoidetaan Mestarin Herkusta, ja toimitusalue kattaa noin viiden kilometrin säteen Jyväskylän keskustasta. Samanaikaisesti kuljetusrobotit siirtyvät S-market Tourulasta S-market Kuokkalaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye