Pirkanmaalla työttömyyden tasainen lasku jatkui marraskuussa
Työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 28 891, heistä lomautettuina 5 450 henkilöä. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna työnhakijoiden kokonaismäärä nousi lähes 12 900 henkilöllä, myös työttömiä työnhakijoita oli 7380 enemmän. Korkein työttömyysaste oli Tampereen seutukunnassa, jossa työttömien määrä kasvoi 6 164 henkilöllä edellisvuodesta. Määrä kuitenkin laski merkittävästi lokakuusta.
Marraskuussa ilmoitettiin lähes 6 100 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 511 enemmän kuin vuosi sitten.
- Pitkäaikaistyöttömyyden määrä on kasvanut huolestuttavasti. Yli vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä kasvoi 37 prosentilla edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Lisäksi yli 2 vuotta työttömänä olleita oli marraskuussa 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, kertoo ennakointiasiantuntija Juha Salminen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Työttömien työnhakijoiden määrän kasvu vuositasolla johtuu koronaviruksen torjuntaan liittyvistä toimista ja sen aiheuttamasta taloustilanteen merkittävästä muuttumisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Salminen
Ennakointiasiantuntija
Puhelin 0295 036 208
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Rumputöitä maantiellä 304 Valkeakoskella 5.-18.8.202426.7.2024 09:02:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii kuusi erillistä maantierumpua Kärjenniemen ja Konhon välisellä tieosuudella Valkeakoskella. Työt sijoittuvat maantielle 304 Lempääläntie/Toijalantie. Rumpujen vaihtotyöt tehdään 5.8.–18.8. välisenä aikana.
Haitalliset vieraskasvilajit aiheuttavat vahinkoa luonnolle ja ihmiselle25.7.2024 12:51:55 EEST | Tiedote
Monet puutarha- ja koristekasveina käytetyt haitalliset vieraskasvilajit leviävät tehokkaasti, syrjäyttäen alkuperäisiä kasvilajeja. Jotkut vieraslajit, kuten jättiputki, ovat myös haitallisia ihmisen terveydelle. Vieraskasvilajien torjunta vaatii pitkäjänteistä työtä. Varhainen tunnistaminen ja nopea reagointi ovat avainasemassa ympäristön monimuotoisuuden säilyttämiseksi.
Pirkanmaan päällystystyöt viikolla 3023.7.2024 11:03:15 EEST | Tiedote
Viikon 30 aikana päällystystyöt jatkuvat valtatiellä 3 Parkanossa. Työtä tehdään päivä- sekä yötyönä. Kantatiellä 44 Sastamalassa tehdään valmisteleviä töitä tulevaa päällystystä varten. Muiden tietyömaiden nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen, kun työmaiden viimeistelytyöt on tehty.
Pirkanmaan työttömyys kasvoi eniten maakuntavertailussa, mutta kasvu hidastunut selvästi23.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kesäkuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömyys on kasvanut Pirkanmaalla viime vuoteen verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli toukokuussa yhteensä 28 869 henkilöä, mikä on 4 866 henkilöä enemmän kuin vuoden 2023 kesäkuussa. Muihin maakuntiin verrattuna Pirkanmaalla työttömyystilanne kasvoi eniten eli 20,3 prosenttia.
Leväseuranta: Sinilevän määrä hieman laskussa18.7.2024 09:10:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla tehtiin viikolla 29 edellisviikkoa vähemmän sinilevähavaintoja. Sinilevää havaittiin runsaasti Kangasalan Kirkkojärvessä ja vähän levää havaittiin Sastamalan Houhajärvessä, Pyhäjärvessä Vesilahden kirkonkylän rannassa ja Kangasalan Ukkijärvessä. Sinilevää on Järviwikin leväbarometrin mukaan ajankohdan keskiarvoon nähden hieman normaalia vähemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme