
Stella keskittyy kotiin vietäviin hoivapalveluihin - myy kotisiivousliiketoiminnan Saari Partnersille
Saari Partners Oy on vuonna 2018 perustettu suomalainen pääomasijoittaja, jonka hallinnoima pääomasijoitusrahasto Saari I tekee sijoituksia suomalaisen palvelualan yrityksiin. Saaren partnereilla on vahvaa ja käytännönläheistä osaamista brändien rakentamisesta, digitalisaatiosta ja markkinoinnista sekä hyvän yrityskulttuurin kehittämisestä. Saaren rahaston taustalla olevat sijoittajat ovat suomalaisia, pääosin julkisia toimijoita.
“Haluan toivottaa kaikki Stellan kotisiivousliiketoiminnan ihmiset lämpimästi tervetulleeksi osaksi meidän joukkojamme”, sanoo S Kotisiivouspalvelut Oy:n toimitusjohtajana 1.2.2021 aloittava Leena Meri. ”Kotisiivousmarkkina on mielenkiintoinen ja kasvava, ja lähdemme innokkaasti mukaan rakentamaan hyvästä yrityksestä vielä parempaa yhteistyössä koko nykyisen henkilöstön kanssa”, hän jatkaa.
Stella Kotipalvelut Oy on osa kotimaista Stella-konsernia, joka on yksi johtavista toimijoista kotiin vietävissä hoivapalveluissa Suomessa. Kotiin vietävien hoivapalveluiden kysynnän yhtiö arvioi kasvavan tulevaisuudessa merkittävästi väestön ikääntymisen myötä. Stella työllistää kotisiivousliiketoiminnan myynnin jälkeen noin 1 600 kotihoidon ammattilaista.
”Kotisiivousliiketoiminta on kasvanut lähes 50 prosenttia omistusaikanamme. On ollut upeaa työskennellä meidän työhönsä sitoutuneiden ja ammattitaitoisten kotisiivousliiketoiminnan kollegoiden kanssa. Koronavuodestakin olemme selvinneet hienosti vahvan yhteistyön ansiosta”, kiittelee Stellan toimitusjohtaja Jarno Karhinen. ”Olen iloinen, että kotisiivousliiketoimintamme henkilöstö liittyy nyt joukkueeseen, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet ja resursseja kehittää alalle entistäkin vahvempi toimija”, Karhinen jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jarno Karhinen, toimitusjohtaja
Stella-konserni
sähköposti: jarno.karhinen@stella.fi
puh. 0400 976 906
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stella Kotipalvelut Oy
Stella ostaa Pilvis Oy:n liiketoiminnan ja Lähiapu Sillä Siisti Oy:n osakekannan - Stella pystyy vastaamaan kotipalveluiden kasvavaan kysyntään entistä paremmin19.8.2015 10:31:12 EEST | Tiedote
Tiedote 19.8.2015. Kodinhoitopalveluita pääkaupunkiseudulla tarjoavat yritykset Pilvis ja Lähiapu Sillä Siisti siirtyvät 1.9.2015 osaksi Stellaa. Pilvis Oy:n liiketoiminta siirtyy kaupan yhteydessä osaksi Stella Kotipalvelut Oy:tä. Lähiapu Sillä Siisti Oy:n nimi muuttuu ja uusi nimi on Stella Lähiapu Oy. Yhtiöiden kaikki 25 kodinhoidon ammattilaista jatkavat työtään asiakkaiden hyväksi ilman katkoksia.
Stella ostaa Kotiapu-Korallin liiketoiminnan - Kotiapu-Korallin tarina saa jatkoa uuden nimen alla16.2.2015 15:13:59 EET | Tiedote
Tiedote 16.2.2015. Kodinhoitopalveluita tarjoavan Kotiapu-Korallin liiketoiminta on siirtynyt Vantaan Raktek Oy:n konkurssipesän omistuksesta Stella Kotipalvelut Oy:lle. Muun muassa Lauttasaaressa hyvän jalansijan saanut Kotiapu-Korallin tarina jatkuu omistuksen siirtymisen myötä ja kaikki noin 20 työntekijää voivat jatkaa työtään ilman katkoksia.
Stellan uusi toimitusjohtaja peräänkuuluttaa asiakaslähtöisyyttä: Stella kasvaa asiakasta kuuntelemalla5.11.2014 09:55:32 EET | Tiedote
Lehdistötiedote 5.11.2014. Yritysostolla juuri laajentunut Stella hakee kasvua uuden toimitusjohtajan johdolla. Stellan toimitusjohtajaksi on nimitetty Artti Aurasmaa, jolla on vankka kokemus kasvun johtamisesta, toimiessaan aikaisemmin mm. 3 Step IT:n toimitusjohtajana.
Stella ostaa Esperiltä turvapuhelin- ja kotihoitopalvelut: Stellasta kotiin tuotettavien palveluiden markkinajohtaja3.11.2014 11:00:00 EET | Tiedote
Lehdistötiedote 3.11.2014. Kotiin tuotettavien palveluiden edelläkävijä Stella laajentuu yhdistymisen myötä valtakunnalliseksi palveluntarjoajaksi. - Tahtotilamme on alusta lähtien ollut aktiivisesti kehittää palveluitamme, laajentua valtakunnallisesti ja vahvistaa kotiin tuotettavien palveluiden osaamistamme. Siksi yhdistyminen on luonteva askel Stellalle, kertoo Stellan kaupallinen johtaja Mats Rönnback.