Turun Osuuskauppa

Turun Food Market Herkusta herkuttelijan S-market

Jaa
Turun Osuuskauppa jatkaa laadukkaan ruokakaupan kehittämistä nykyisen Food Market Herkun paikalla Turun Stockmannin alakerrassa. Kevään aikana Food Market Herkku muuttuu premium-tason S-marketiksi.

- Stockmann irtisanoi osana yrityssaneeraustaan Food Market Herkun vuokrasopimuksen myös Turussa.Tartuimme heti toimeen ja olemme nyt neuvotelleet kiinteistönomistajan kanssa uuden, pitkäaikaisen vuokrasopimuksen nykyisen Food Market Herkun tiloista. Olen todella iloinen, että laadukas ruokakauppa saa jatkoa tutulla paikallaan. Muutoksia on kuitenkin luvassa, sillä luovumme Turussa Food Market Herkun konseptista ja muutamme kaupan herkuttelijan S-marketiksi. Samalla uudistamme myymälän lattiasta kattoon ja investoimme siihen noin 1,6 miljoonaa euroa. Uskomme vahvasti tähän liikepaikkaan, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen.

Asiakas hyötyy edullisista hinnoista ja laajasta valikoimasta

Mittavat muutos- ja uudistustyöt S-marketiksi alkavat lähiviikkoina ja valmista on kevään aikana. Uusi S-market Hansa Herkku on herkuttelijan premium-tason ruokakauppa.

Food Market Herkusta tuttu, ammattitaitoinen ja palveleva henkilökunta säilyy. Samoin pysyvät runsaat liha-, kala- ja juustotiskit. Jotakin kuitenkin muuttuu, vaikka valikoimat ja palvelutarjonta kasvavat, niin hinnat laskevat edelleen. S-marketiin tuodaan myös kattava, paikan päällä valmistettavien ultratuoretuotteiden valikoima yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Food Market Herkun tavoin S-market Hansa Herkku kantaa ylpeänä Chaîne des Rôtisseurs -kilpeä, joka on osoitus laadusta ja palvelun korkeasta tasosta.

- S-marketin ketterä ketjutoiminta sekä suora ja suurivolyyminen hankinta- ja logistiikkaputki mahdollistavat meille hintojen tiputtamisen ja aikaisempaa laajemman tuoterepertuaarin. Palvelusta emme tingi piiruakaan, vaan kehitämme sitä edelleen, Heikkinen lupaa.

Turun Osuuskaupalla on Turun ydinkeskustassa meneillään myös S-market Wiklund Herkun mittava uudistus- ja laajennustyö.
- Uskomme vahvasti Turun keskustan vetovoimaisuuteen ja houkuttelevuuteen. Kun S-market Wiklund Herkku valmistuu vuonna 2022 meillä on ehdottomasti keskustan herkkuherruus hallussa kahden premium-tason S-marketin voimin, Heikkinen jatkaa.

Food Market Herkku palvelee normaalisti myös muutos- ja uudistustöiden ajan.

Turun Food Market Herkku on ollut Turun Osuuskaupan omistuksessa vuodesta 2018, jolloin Turun Osuuskauppa osti Stockmann Herkun Turun liiketoiminnan ja jatkoi toimintaa Food Market Herkun nimellä. 2021 lähtien kauppa jatkaa S-market-konseptin alla. S-marketin konsepti on uudistunut ja Turun Osuuskaupan alueella jo 12 S-marketia on uusittu viimeisen vuoden sisällä. Loput uusitaan seuraavien vuosien aikana. Kukin myymälä vastaa palveluillaan ja valikoimallaan paikalliseen tarpeeseen, mutta myymälöitä yhdistää raikas uusi ilme sekä niin arkeen kuin juhlaankin sopiva laadukas valikoima.  

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Antti Heikkinen, puh. 010 764 4003

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa
PL 186
20101 Turku

http://www.tok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Uudistunut ja aiempaa suurempi Sale Hämeenkatu avataan huomenna11.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Sale Hämeenkadun myymälää laajennettiin kevään aikana. Nyt uudistuksen jälkeen lähes 600 neliön kauppa on Turun Osuuskaupan keskustan suurin Sale-myymälä. Sale Hämeenkadun avajaisia vietetään 12.-15.6. - Tavoitteenamme on palveluita parantamalla helpottaa asiakasomistajien arkea ja lisätä hyötyä omasta kaupasta. Sale Hämeenkadun myyntiala lähes tuplaantui remontissa ja on nyt noin 500 neliötä. Se tarkoittaa, että myös valikoimamme on kauttaaltaan aiempaa kattavampi ja valikoima on erityisesti mietitty tämän alueen tarpeisiin. Meiltä saa edelleen kattavan perusvalikoiman, mutta erityisesti Take away-tuotteiden, valmisruoan ja panimotuotteiden valikoimat ovat kasvaneet, ryhmäpäällikkö Kai Suonpää Turun Osuuskaupasta kertoo. Sale Hämeenkadun remontti eteni aikataulussa. Kauppa oli avoinna lähes tulkoon koko remontin ajan, viimeisiä viikkoja lukuun ottamatta. - Uusi kauppamme on todella viihtyisä ja hieno. Olemme panostaneet ostamisen helppouteen ja arjen sujuvuuteen. Kassatyöskentelyä nop

Prisma Naantalin työt etenevät aikataulussa4.6.2025 14:02:50 EEST | Tiedote

Työt uuden Prisman tontilla Naantalissa ovat käynnistyneet kesäkuun alussa. Noin 10 800 m2 liikekeskus, jossa sijaitsee Prisma, rakennetaan Naantaliin Rautakadulle Karvetin kaupunginosaan. Tontilla on juuri päästy aloittamaan olemassa olevan teollisuuskiinteistön purkutyöt. - Purkutyöt kestävät noin kaksi kuukautta. Tavoitteenamme on heti tämän jälkeen elokuussa päästä aloittamaan varsinaiset rakennustyöt, kertoo kiinteistöjohtaja Janne Alho Turun Osuuskaupasta. Rakennustyöt kestävät arvioilta reilun vuoden, joten uuden Prisman avajaisia päästäisiin näillä näkymin viettämään vuoden 2026 syksyllä. - Prisma on meillä ylivoimainen konsepti, joka kattaa laajasti asiakasomistajiemme arjen tarpeet. Prisma tuo naantalilaisten kotikulmille laajan päivittäistavarakaupan sekä osuvan käyttötavarakaupan valikoiman sekä pysyvästi edullisen hintatason, toteaa market-kaupasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila. Naantalin liikekeskushanke on merkittävä osa Turun Osuuskaupan verkoston kehittämishank

Turun Osuuskauppa suunnittelee liikuntapaikkojen ja kaupallisten palvelujen yhdistämistä Hirvensalossa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa6.5.2025 10:50:14 EEST | Tiedote

Turun Osuuskaupan innovaatioaloite liikuntapalveluiden kehittämisestä yhdessä Turun kaupungin kanssa hyväksyttiin tänään kaupunginhallituksessa. Aloitteen myötä Hirvensalon laskettelurinteen viereen voi nousta monitoimirakennus, jossa on kaupan ja kahvilan lisäksi tiloja liikuntapalveluille. Innovaatiokumppanuusehdotuksen mukaan Turun Osuuskauppa rakentaisi Hirvensaloon uuden monitoimirakennuksen, johon liittyisi lisäksi uudet kuntoportaat, paviljonki ja hulevesiallas, jota voitaisiin käyttää lumetusveden keräämiseksi. Jotta kumppanuutta voidaan edistää, on Turun Osuuskaupan tuotava kehityssuunnitelma kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Innovaatiokumppanuus mahdollistaisi myös kaupallisen toiminnan Hirvensalon laskettelukeskuksen tuntumassa ja suunnitteilla on rakentaa Hirvensaloon osuuskaupan ensimmäinen market. Hirvensalon kauppa olisi Turun Osuuskaupalle paitsi S-market -kokoluokan puurakentamisen pilotti, myös suunnannäyttäjä sille, miten liikerakennus

Turun Osuuskauppa ostaa Kauppakeskus Myllyn kokonaan omistukseensa29.4.2025 10:00:02 EEST | Tiedote

Turun Osuuskauppa ja SOK ovat sopineet osakekaupasta, jolla Turun Osuuskauppa hankkii koko Raisiossa sijaitsevan Kauppakeskus Myllyn omistukseensa. SOK ja Turun Osuuskauppa perustivat Kauppakeskus Mylly Oy:n vuonna 2001. SOK ja Turun Osuuskauppa ovat omistaneet Kauppakeskus Myllyn puoliksi, ja kaupan myötä SOK luopuu koko omistusosuudestaan. Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin ja Suomen kahdeksanneksi suurin kauppakeskus myynnillä ja pinta-alalla mitattuna. Vuonna 2024 Myllyssä oli yli 5,6 miljoonaa asiakaskäyntiä ja siellä toimii noin 140 liikettä ja palvelua. Kauppakeskuksen liikkeiden yhteenlaskettu myynti vuonna 2024 ylitti 250 miljoonaa. Mylly on sijoittunut ensimmäiseksi jo viitenä vuotena peräkkäin T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksessa, jossa tutkitaan Suomen suurimmat kauppakeskukset. Myllyn kiinteistö valmistui vuonna 2001 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen, viimeksi vuonna 2022. Tänä päivänä kiinteistön vuokrattava pinta-ala on 63000 m2. Turun Osuuskauppa hal

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye