Osuuskauppa Arina

Kempeleen Linnakankaalle uuden ajan Sale

Jaa
Jokainen uusi kauppa on sydän, tykkäys ja bonusta Pohjois-Suomelle. Tänään Kempeleen Linnakankaan asuinalueella avattu Sale-lähimyymälä toimii yhtenä Sale-konseptin kehittämisen kannalta tärkeänä yksikkönä, sillä Linnakankaalta saatujen palautteiden pohjalta kehitetään valtakunnallista Sale -konseptia.
Linnakankaan Salen henkilökunta odotti innokkaina ensimmäisiä asiakkaita.
Linnakankaan Salen henkilökunta odotti innokkaina ensimmäisiä asiakkaita.

− Linnakankaalle tuodaan yhtenä ensimmäisistä myymälöistä Suomessa S-ryhmän uusi pienmyymälöiden konsepti ja miljöö, joten kempeleläisille on luvassa jotain ainutlaatuista. Prototyyppimyymälällä haemme kokemuksia siitä, minkälainen lähikauppa palvelee 2020-luvun omistajia parhaiten. Linnakankaan Salen asiakkaat pääsevät siis vaikuttamaan omalla ostokäyttäytymisellään ja palautteillaan tulevan Sale-konseptin esillepanoihin ja valikoimiin. Tavoitteena on huomioida valikoimien muodostamisessa entistä paremmin kunkin Salen oman lähialueen asukkaiden erilaiset tarpeet, Osuuskauppa Arinan ryhmäpäällikkö Iina Kalliorinne sanoo.

Prototyyppimyymälässä on runsaasti uusia tuoreus- ja laatunäkökulmia korostavia elementtejä, jotka tukevat nopeaa ostamista ja helppoa asiointia. Salessa on käytössä myös pikakassat, jotka helpottavat asiointia erityisesti pienten ostosten osalta.

- Valikoimissa esiin nousevat vahvimmin tuore leipä sekä yksittäin myytävät irtotuotteet, näyttävä ja värikäs hedelmä- ja vihannestarjonta, nopeasti mukaan napattavat take away -tuotteet sekä tyylikäs, brändimerkkejä ja erikoisuuksia esiin nostava juomaosasto, kuvailee myymäläpäällikkö Sanna Kivimäki.

Uusi myymälä mukavoittaa myös henkilökunnan työtä monella tavalla.

– Käytännöllisissä ja uudenaikaisissa tiloissa viihtyy ja myös työergonomia on kunnossa. Tavarakuormien siirtelyä helpottavat esimerkiksi sähkötoimiset nosto-ovet, Kivimäki mainitsee.

Uuden Salen odotetaan puolittavan energiankulutuksensa verrattuna samankokoisen vanhempaan myymälään. Myymälässä on ympäristöä kuormittamattomat, hiilidioksiditekniikalla toimivat kylmälaitteet, led-valaistus sekä maalämpö.

Uuden konseptin tuomista päivityksistä huolimatta lähikaupan asiakaslupaus on ja pysyy: lupaamme joka päivä kokonaisedullisen hintatason, laadukkaat valikoimat, hyvän saatavuuden ja lämminhenkinen palvelun.

- Lähipalveluiden kehittäminen on tärkeää alueen omistajien arjen sujuvoittamiseksi. Lähikauppaan on helppoa pistäytyä ostoksille. Toivommekin, että omistajat antavat aktiivisesti palautetta Linnakankaan Salesta, Kalliorinne sanoo.

Koronan myötä perinteisiä myymälän avajaisia ei ollut mahdollista toteuttaa toivotulla tavalla. Väentungoksen välttämiseksi kauppa avattiin hiljaisesti, ilman suurempia yleisöseremonioita. Omien kauppojen avajaisperinteeksi muodostunut nauhanleikkaus suoritettiin Linnakankaan kaupan omalla väellä ennen myymälän virallista avaamista.

-Kahvi- ja kakkukekkereiden aika tulee kaupalla toivottavasti myöhemmin tilanteen niin salliessa, Kivimäki lisää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linnakankaan Salen henkilökunta odotti innokkaina ensimmäisiä asiakkaita.
Linnakankaan Salen henkilökunta odotti innokkaina ensimmäisiä asiakkaita.
Lataa
Avajaisnauhan leikkasi Arinan edustajiston jäsen, kunnallisneuvos Pertti Sankilampi
Avajaisnauhan leikkasi Arinan edustajiston jäsen, kunnallisneuvos Pertti Sankilampi
Lataa
Linnakankaan Salen henkilökunta valmisteli edellisenä iltana myymälän avausta.
Linnakankaan Salen henkilökunta valmisteli edellisenä iltana myymälän avausta.
Lataa
Linnakankaan Sale on yksi ensimmäisistä myymälöistä Suomessa, jotka on toteutettu S-ryhmän uudella pienmyymälöiden konseptilla ja miljööllä.

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Nopeus on suurin riski - ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä5.8.2025 09:13:17 EEST | Tiedote

Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut alkavat, Oulun katukuvassa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät Haukiputaan Länsituulen koulun lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Rukan Break Sokos Hotellin suunnitelmat etenevät Kuusamossa – rakentaminen käynnistyy syksyllä 202525.6.2025 13:59:57 EEST | Tiedote

Uuden Break Sokos Hotellin rakentamissuunnitelmat etenevät sujuvassa yhteistyössä Kuusamon kaupungin kanssa. Arinan tavoitteena on luoda Rukalle upea hotelli-, ravintola- ja kahvilakokonaisuus, joka tulee täyttämään kaupungin tavoitteet, tulevien asiakkaiden toiveet sekä liiketoiminnalliset edellytykset. Hotellin suunnittelussa korostuvat Kuusamon kaunis luonto ja Rukan elämyksellisyys.

Osuuskauppa Arina Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös oululaisia osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa15.5.2025 09:00:24 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan tavoitteena on rakentaa ja vahvistaa kulttuuria, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Tämä kulttuuri-ilmastonmuutos ohjaa myös Oulu2026-vapaaehtoistoiminnan yhteistyökumppanuutta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi tulee tarjoamaan vapaaehtoistyötä yli tuhannelle paikalliselle, ikää, taustaan, sukupuoleen tai väriin katsomatta. Arina on myös sopinut oululaisia osallistavasta designyhteistyöstä taiteilija Susanna Sivosen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye