Helsingin puistojen talvihoidossa viivettä

Kaupungin puistojen ja muiden viheralueiden talvihoito viivästyy kovan lumipyryn jälkien korjaamisen vuoksi. Esimerkiksi puistokäytäviä ei ehditä aurata normaaliin tapaan. Ummessa olevien reittien varrella olevia roska-astioita ei päästä tyhjentämään.
Korkeat kinokset peittävät tällä hetkellä alleen penkkien lisäksi kiviä, kantoja ja lahopuiden runkoja, muureja ja muita rakenteita. Esimerkiksi puistokalusteet saattavat olla näkyvissä vain osittain.
Runsaslumisuus vaikuttaa myös leikkipaikkojen turvallisuuteen. Paksu lumikerros helpottaa pääsyä leikkivälineisiin, joihin normaalisti ei yllä.
Kaupungin talvikunnossapito toivookin vanhempien seuraavan lastensa leikkejä, jotta vaaratilanne ei yllätä leikkien ja mäenlaskun tuoksinassa.
Runsasluminen talvi viivästyttää myös puistojen suurempia sääsidonnaisia kunnostushankkeita. Osa niistä siirtyy kevättalveen tai jopa ensi vuoteen.
Puistojen pienet jääkentät avautuvat
Puistotyöntekijät iloitsevat lumitalvesta ja kelistä, joka sallii pienten luistelukenttien jäädyttämisen. Ulkoliikunta.fi-sivustolta voi tarkastaa, missä luistelukenttiä on käytössä.
Palaute puistojen ja viheralueiden talvihoidosta annetaan ensisijaisesti kaupungin palautejärjestelmän kautta (hel.fi/palaute). Runsas lumentulo on kuitenkin ruuhkauttanut tällä hetkellä asiakaspalvelun. Asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä, sillä lumitöitä jatketaan ja kaikki alueet puhdistetaan säätilanteen mukaan mahdollisimman pian.
Helsingin kaupungin palautejärjestelmä hel.fi/palaute
Tietoa Helsingin kaupungin talvikunnossapidosta
hel.fi/lumi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön toimiala, kunnossapito
tiimipäällikkö Katriina Arrakoski puh. 09 310 64382
projektipäällikkö Tea Karjalainen puh. 09 310 26737
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Den förnyade Linnankoskiparken återspeglar helsingforsarnas önskemål3.7.2025 10:39:17 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av Linnankoskiparken blir klar den 3 juli. Önskemålet om att renovera parken kom från stadsborna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme