Lumityöt jatkuvat täydellä teholla Helsingissä

Vilkkaimmat kävelyreitit on aurattu ja hiekoitettu.
Joillekin pyörätieosuuksille on jouduttu kasaamaan lunta, jos lumelle ei ole muuta tilaa. Nämä lumikasat pyritään kuljettamaan pois ensimmäisenä.
Helsingin katujen talvikunnossapitoa tekee kaupungin oma palveluntuottaja Stara ja neljä yksityistä urakoitsijaa. Niillä on käytössään noin 350 konetta. Niiden apuna työskentelee nyt lisäkalustona noin satakunta kuorma-autoa ja muuta konetta. Lisäksi töissä on ylimääräistä henkilökuntaa.
”Asuntokaduilla on puhdistettavaa joka puolella Helsinkiä, niin keskustassa kuin esikaupunkialueilla. Parhaillaan urakoitsijat auraavat ajoratoja ja puhdistavat jalkakäytäviä lumesta”, kertoo tiimipäällikkö Tarja Myller.
Lumet aurataan niin sanotun hoitoluokituksen mukaan. Ensin aurataan pääkadut ja joukkoliikenteen käyttämät kadut. Asuntokadut ovat vuorossa niiden jälkeen. Myös kävely- ja pyöräteille on hoitoluokitus.
Katso ajoratojen, kävelyn ja pyöräilyn reittien aurausjärjestys verkkosivuilta
Helsinki päätti 15.1. ottaa käyttöön poikkeustoimet lumitöissä. Näihin liittyen kaupunki valmistelee esimerkiksi väliaikaisten pysäköintipaikkojen käyttöönottoa. Paikoista tiedotetaan erikseen myöhemmin.
Kaupungin lumenvastaanottopaikoille tuodaan noin 2 000 lumikuormaa päivässä.
Palautteiden käsittelyssä ruuhkaa
Katujen ja muiden väylien talvikunnossapidosta voit jättää palautetta Helsingin kaupungin verkkosivujen kautta (hel.fi/palaute). Runsas lumentulo on ruuhkauttanut tällä hetkellä kaupunkiympäristön asiakaspalvelun. Asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä, sillä kaikki kadut puhdistetaan säätilanteen mukaan mahdollisimman pian.
Lisätietoja katujen talvikunnossapidosta: hel.fi/lumi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunkiympäristön toimiala
Yksikön päällikkö Pekka Isoniemi
puh. 09 310 38414, pekka.isoniemi@hel.fi
Tiimipäällikkö Tarja Myller
puh. 09 310 38538, tarja.myller@hel.fi
Ylläpitoinsinööri Tuomas Lautaniemi
puh. 09 310 39463, tuomas.lautaniemi@hel.fi
Kävely- ja pyöräteiden talvihoito:
projektipäällikkö Antti Takkunen
puh. 09 310 26554, antti.takkunen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Den förnyade Linnankoskiparken återspeglar helsingforsarnas önskemål3.7.2025 10:39:17 EEST | Pressmeddelande
Totalrenoveringen av Linnankoskiparken blir klar den 3 juli. Önskemålet om att renovera parken kom från stadsborna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme