Vaasan keskustaan avataan uusi päiväkoti
Uuteen kaksikieliseen päiväkotiin tulee tilat kolmelle varhaiskasvatusryhmälle: yksi suomenkielinen ryhmä alle 3-vuotiaille, yksi suomenkielinen joustavan rakenteen ryhmä 0-5–vuotiaille sekä yksi ruotsinkielinen joustavan rakenteen ryhmä 0-5–vuotiaille.
Päiväkodin nimi on Raastuvankadun päiväkoti - Rådhusgatans daghem. Tavoitteena on avata uusi päiväkoti jo helmikuun alussa, mutta aikataulu tarkentuu vielä.
Lakimuutokset lisänneet tarvetta varhaiskasvatuspaikoille
Vaasan kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Anne Savola-Vaaraniemi kertoo, että varhaiskasvatusta koskevat lakimuutokset ovat ohjanneet yhä enemmän lapsia varhaiskasvatuksen piiriin.
- Asiakasmaksujen alentuminen, subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajauksen poistuminen sekä yli kolmivuotiaiden ryhmäkoon pienentyminen ovat kaikki tuoneet tarvetta lisäpaikoille varhaiskasvatuksessa myös Vaasassa.
Raastuvankadun väliaikaisen päiväkodin on tarkoitus toimia siihen saakka, kunnes keskustan alueelta löydetään muita sopivia tiloja varhaiskasvatukselle.
Osoitteessa Raastuvankatu 33 toimivat vielä tammikuun ajan Vaasan kaupungin konsernihallinnon väistötilat. Hallinto muuttaa tiloista pois helmikuun alkuun mennessä remontoituun hallintotaloon Vaasanpuistikolle.
Yhteyshenkilöt
Anne Savola-VaaraniemiVarhaiskasvatusjohtaja - Direktör för småbarnspedagogik
Puh:040 610 3233anne.savola-vaaraniemi@vaasa.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Utredningen om tankningsavgifterna inom busstrafiken klar2.5.2025 09:45:21 EEST | Pressmeddelande
För Vasas och Korsholms gemensamma kollektivtrafiknämnd föreslås att det till Vekka Group Oy ska betalas 54 050,05 euro (moms 0 %) som engångsersättning för den fordonsgas som företaget felaktigt har betalat åt Kommuntekniken.
Selvitys bussiliikenteen tankkausmaksuista valmistui2.5.2025 09:44:47 EEST | Tiedote
Vaasan ja Mustasaaren yhteiselle joukkoliikennelautakunnalle esitetään, että Vekka Group Oy:lle maksetaan 54 050,05 euroa (alv 0 %) kertakorvauksena liikennekaasusta, jonka yritys on maksanut virheellisesti kuntatekniikan puolesta.
Anmälan till sommarens simskolor börjar 5.52.5.2025 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Anmälan till Vasa simhalls sommarsimskolor börjar måndag 5.5.2025 kl. 7.
Ilmoittautuminen kesän uimakouluihin alkaa 5.5.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Ilmoittautuminen Vaasan uimahallin kesän uimakouluihin alkaa maanantaina 5.5.2025 klo 7.
Kaserntorget får en ny allaktivitetsplan i höst30.4.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under sommaren anläggs det en ny allaktivitetsplan på Kaserntorget i Vasa. Utomhusplanen för basketboll och innebandy kommer att finnas bredvid konstgräsplanen på Kaserngatan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme