Saksan menestyneimmän jännityskirjailijan armoton trilleri Potilas nyt suomeksi
21.1.2021 09:47:05 EET | Bazar Kustannus | Tiedote

Kaksi ihmistä kylmäverisesti murhannut mies on saatu satimeen Berliinin poliisin toimesta. Lakimiehensä komennuksesta hiljaisena pysyvä murhaaja istuu tuomiotaan pahamaineisessa psykiatrisessa vankisairaalassa. Rikokset eivät ole kuitenkaan päättyneet tähän: mies on kidnapannut ennen kiinni jäämistään kuusivuotiaan Max-pojan, eikä poliisilla ole yhtäkään johtolankaa, jonka avulla he pääsisivät pojan jäljille. Todisteiden puutteessa poliisi ei voi tehdä muuta kuin odottaa kidnappaajan tunnustusta.
Maxin isä ei voi seurata tilannetta sivusta. Hänen täytyy saada selville poikansa kohtalo, vaikka sen saavuttaminen kääntäisi hänen elämänsä peruuttamattomasti päälaelleen. Hän tietää ainoan keinon olevan totuuden nyhtäminen kidnappaajalta vaikka väkivalloin. Ja tätä varten hänen täytyy soluttautua potilaana samaan vankisairaalaan.
Sebastian Fitzekin Potilas on syvälle ihmismielen pimeään puoleen sukeltava trilleri miehestä, jolla ei ole mitään menetettävää. Fitzek kaappaa lukijan mukaansa lukkojen taakse eikä päästä irti ennen kuin raaka tarina on saatu päätökseensä.
Sebastian Fitzek on Saksan menestynein ja lukuisia kirjallisuuspalkintoja niittänyt jännityskirjailija. Lakia ennen kirjailijanuraansa opiskellut Fitzek julkaisi esikoiskirjansa Terapia vuonna 2006, ja hänen jokainen kirjansa on ollut Saksan bestsellerlistan kymmenen parhaan kirjan joukossa. Fitzekin kirjoja on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta 36 maassa. Potilas oli ilmestymisvuonnaan 2018 myydyin kirja Saksassa. Vuoden 2021 aikana julkaistaan suomeksi myös kaksi muuta Fitzekin trilleriä: Matkustaja 23 ilmestyy toukokuussa ja Ikkunapaikka 7A marraskuussa.
Sebastian Fitzek: Potilas
Alkuteos Der Insasse | Suomentanut Heli Naski, äänikirjan lukija Ville Tiihonen
384 sivua | Saatavana painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana (lukija Ville Tiihonen)
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Harry Whittakerin uusi kirjasarja sijoittuu Lucinda Rileyn luoman Seitsemän sisarta -sarjan maailmaan3.3.2026 17:00:00 EET | Tiedote
Irlantilaissyntyisen kirjailijan Lucinda Rileyn (1965–2021) kahdeksanosainen Seitsemän sisarta -kirjasarja on noussut ilmiöksi ja myyntimenestykseksi niin maailmalla kuin Suomessakin. Tähän lukijoiden rakastamaan maailmaan on mahdollista palata marraskuussa 2026, kun Rileyn pojan Harry Whittakerin kirjoittama ja uuden sarjan aloittava Orlando-romaani ilmestyy.
Miksi ja miten suomalainen tappaa? Kriminaalipsykologin uutuuskirja avaa suomalaisten henkirikosten synkkää anatomiaa27.2.2026 09:29:00 EET | Tiedote
Kriminaalipsykologi ja profiloija Helinä Häkkäsen tänään ilmestynyt tietokirja Suomalaisen henkirikoksen anatomia (Bazar) tarjoaa kiinnostavan analyysin suomalaisten tekemistä surmista. Kirja perustuu asiantuntemukseen, joka Häkkäselle on kertynyt tieteellisenä tutkijana, poliisin erikoistutkijana ja kliinikkona henkirikosten parissa.
Somevaikuttaja Veera Papinoja auttaa kirjassaan vapautumaan dieettikulttuurin kahleista ja löytämään kehorauhan16.1.2026 08:51:40 EET | Tiedote
Suosittu somevaikuttaja ja Kehorauhaa-podcastistaan tunnettu Veera Bianca, oikealta nimeltään Veera Papinoja, kertoo omakohtaisessa kirjassaan Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista (Bazar), kuinka avain hyvinvointiin löytyy itsekurin sijaan kehon kuuntelemisesta ja itsensä hyväksymisestä. Papinoja haluaa tänään ilmestyvällä kirjallaan myös oikoa lihavuuteen ja painonhallintaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.
Bazarin kevään 2026 uutuusluettelo on nyt ilmestynyt5.11.2025 09:21:37 EET | Tiedote
Bazar Kustannus tarjoaa ensi kevään kirjoissa runsaan kattauksen kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa 2026 ilmestyvät teokset.
Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinto kolmannen kerran Christian Rönnbackalle25.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen kirjailija Christian Rönnbacka sai Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinnon 25.10.2025 Helsingin Kirjamessuilla pidetyssä tilaisuudessa. Lukuaikapalvelu BookBeatin jakama tunnustus on ainoa puhtaasti dataan perustuva kirjallisuuspalkinto Suomessa. Palkinto on jaettu vuosittain kuusi kertaa ja Rönnbackan voitto oli hänen kolmantensa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


